SM-Liiga
 















uutiset

1. joulukuuta, 2006

HAKAMETSÄSSÄ HUIKEA SYYSKAUDEN LOPETUS

Punalamppu palaa SM-liigan runkosarja 2006-07 on pyörähtänyt yli puolivälinsä eikä joulutaukoonkaan ole enää pitkä aika. Tappara pelaa Hakametsässä vielä kaksi kotiottelua ennen kuin halli, joukkue ja katsojat pääsevät vetämään hiukan henkeä ennen kevätpuolen koitoksia. Nyt on siis hyvä paikka päästää viimeisetkin voimanrippeet irti Tapparan kannustukseen, sillä joulukuun alun otteluohjelma on sekä kova että kiinnostava!

Tiistaina 5. joulukuuta Hakametsään vieraaksi saapuu HIFK. Keskiviikkona onkin itsenäisyyspäivä, joten pelissä ei tarvitse säästellä itseään seuraavan aamun työ- tai koulupäivän takia! Helsingistäkin paikalle on lupautunut pari sataa punapaitaista kannattajaa, eikä heillä ainakaan ole ollut tapana olla hiljaa.

Syyskausi päättyy lauantaina 9. joulukuuta kotiotteluun liigaa johtavaa Kärppiä vastaan. Tappara on kaatanut oululaiset jo kahdesti tällä kaudella, löytyykö pohjoisen pojista nyt puhtia pistää kirvesrinnoille kampoihin? Matsia ennen on tietysti myös loistavat Lauantailöylyt, joiden ohjelma lyödään lukkoon ja julkistetaan vielä myöhemmin tällä viikolla.

Nyt eletään syyskauden kohokohtaa. Näitä otteluita ei kannata jättää näkemättä!


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga