SM-Liiga
 















uutiset

5. maaliskuuta, 2007

TAPPARAN NUORET VOITTIVAT TÄRKEÄN KOLMANNEN PELIN

Jukka Peltola Tapparan ja Ilveksen A-nuorten puolivälieräsarjassa pelattiin tänään kolmas ottelu. Tappara käänsi sarjan "kotiedukseen" ottamalla huipputärkeän vierasvoiton tasaisessa trillerissä maalein 2-1 (1-0, 1-1, 0-0).

Kuten aiemmissakin peleissä kovimpia suorituksia nähtiin taas maalitolppien välissä. Tappara-vahti Harri Säteri pelasi loisto-ottelun, torjui 31 kertaa ja piti Ilveksen aisoissa ottelun lopun kiihkeillä hetkillä naapurin päästyä kahdesti hakemaan tasoitusta ylivoimapelillä.

Tappara voitti ensimmäisen erän 1-0 Niko Kontkasen maalilla. Toisen erän alussa se tappoi kaksi peräkkäistä jäähyä, mutta vain hetki jälkimmäisen rangaistuksen päätyttyä Ilveksen Ville Korhonen tasoitti pelin. Vielä ennen ottelun puoliväliä Tapparan kapteeni Jukka Peltola (kuvassa) vei kirvesrinnat uudelleen johtoon Antti Höllin syötöstä, ja se johto piti loppuun saakka.

Kolmannessa erässä ei enää nähty maaleja. Ilves sai viisi minuuttia ennen loppua ylivoiman, mutta Tappara kesti. Vielä minuutti ja 18 sekuntia ennen loppua kirvesrintojen Jussi Taipale joutui jäähylle ja Ilves pääsi yrittämään tasoitusmaalia kuudella kenttäpelaajalla neljää vastaan, mutta Säterin johdolla Tappara kesti.

Puolivälieräsarja on nyt Tapparan johdossa 2-1, kun aiemmat pelit ovat päättyneet Ilvekselle 4-1 ja sitten Tapparalle 3-1. Jatkoon mennään kolmella voitolla. Sarja on katkolla keskiviikkona, jolloin Hakametsässä kello 18.30 alkaen pelataan Tapparan isännöimä neljäs ottelu.

Liput keskiviikon otteluun:
Aikuiset 10 €
Eläkeläiset/opiskelijat 5 €
Lapset 7-15 v. 5 € (alle 7 v. ilmaiseksi)
Tapparan kausikortilla ilmaiseksi
Lipunmyynti alkaa Jäähallilla klo 17.30


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga