TIMO KOSKELAN LÄPIMURTO LIIGAAN KESTI ODOTETTUA KAUEMMIN

Tapparan kevään paluumuuttajaryntäykseen kuuluva Timo Koskela on pelannut kirvesrintainen pelipaita päällään viimeksi yli 11 vuotta sitten. Se on pitkä pätkä elämää niin ihmisenä kuin erityisesti jääkiekkoilijana, mutta vuosien vaihtuessakin jotkut asiat vain pysyvät samana.

– Kyllä se tuntuu paluulta kotiin, kun huoltajana on edelleen sama kaveri, joka oli jo silloin, kun F-juniorina Tapparaan liittyi ja kun B-juniorina pois lähti, Timo hymyilee.

Koskela lähti Tapparasta kauden 1995-96 päätteeksi tuoreena B-nuorten Suomen mestarina. Edelliskaudella mestaruus oli tullut C-nuorissa. Kumpanakin vuonna Koskela itse oli kirjannut nimiinsä sarjan pistepörssin voiton. Siirtyminen pois Tapparasta oli kuitenkin huippulahjakkuudelle uran kannalta lähes välttämätön.

– Tapparan A pelasi siihen aikaan divarissa. Mulla oli tavoitteena päästä nuorten EM-kisoihin ja ajattelin, että pitää päästä pelaamaan A:n SM-sarjassa, että mahtuisi mukaan. Toinen syy oli se, että halusin käydä armeijan pois mahdollisimman aikaisin, "Tillu" selventää lähtönsä syitä.

Tie vei Hämeenlinnaan, jossa oli mahdollista sekä käydä armeijaa että pelata SM-sarjajoukkueessa HPK:ssa. Lopulta Koskela myös mahtui mukaan alle 18-vuotiaiden kisajoukkueeseen ja voitti EM-kultaa keväällä 1997.

Kaudella 1997-98 pistepörssivoittoihin kirjattiin lisäksi A-nuortenkin SM-sarjan pörssin ykköstila, joten tie huipulle näytti itsestäänselvyydeltä. Siitä tuli kuitenkin kaikkea muuta kuin nopea ja helppo, sillä porras juniorisarjoista SM-liigaan osoittautui valtavan korkeaksi.

– Liigaan nousu ei mennyt ihan niin kuin piti. Ei kai siinä muuta syytä ollut kuin se, etten vaan ollut tarpeeksi hyvä että olisin saanut paikan.

Lisää mutkia matkaan toi sinnikäs käsivaiva, jonka kanssa Timo kamppaili vuoden ajan. Lopulta ranteen veneluusta löydettiin murtuma, joka piti nuorukaisen sivussa kaukaloista yli puolet kaudesta 1998-99. Sitä ennen hän oli ehtinyt kuitenkin pahentaa vammaa pelaamalla kivusta huolimatta, kun varsinaista vikaa ei tutkimuksissa löytynyt.

– Siinä iässä halusi vaan pelata, että kai se oli vähän omakin syy, ettei valittanut sitä kipua tarpeeksi ennen kuin sitten oli ihan mahdotonta enää pelata. Se oli just se vuosi, kun olisi pitänyt lyödä itsensä läpi, niin sitten oltiin koko kesä sivussa ja pelaamaan pääsi vasta juuri ennen joulua.

Käden toivuttua kuntoon Koskela pelasi kaikki ottelut, jotka vain oli mahdollista: A-nuorissa, kahdessakin eri ykkösdivisioonajoukkueessa ja vähän myöskin HPK:n liigaryhmässä. Käsivamma ei myöskään pitänyt häntä pois maajoukkueesta, vaan hän ehti toipua juuri ajoissa päästäkseen mukaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin.

Kolmen kauden yrityksen jälkeen HPK:sta oli tuloksena vain 25 liigaottelua ja niissä yksi tehty maali. Oli aika etsiä vastuullisempi pelipaikka ja se löytyi Ruotsista, missä Timo pelasi puoli kautta Piteån Allsvenskan-joukkueessa. Sopimuksessa oli kuitenkin pykälä, joka mahdollisti paluun Suomeen ja SM-liigaan, ja sitä pykälää hän käytti joulutauolla 1999, kun Ilves oli osoittanut kiinnostusta.

– Ilveksen aikanakaan en ollut vielä valmis liigaan. Olin vähän päälle parikymppinen eikä mun fyysiset ominaisuudet olleet sillä tasolla, että olisin pystynyt ottamaan muuta kuin pienen roolin vähillä peliminuuteilla. En vaan ollut tarpeeksi hyvä ja edessä oli niin paljon parempia pelaajia, Tillu toteaa selittelemättä.

Ilveksessäkään tulos ei ollut häävi, mutta nyt vyön alla oli sentään jo täysi kausi 2000-01 SM-liigaa ja tuloksena 11 tehopistettä, joista kuusi maaleja. Mutta kun seuraavalla kaudella rooli Ilveksessä pieneni entisestään ja peliaikaa haettiin niin divarista kuin Ässistäkin, niin eteen tuli ympäristönvaihdos. 23-vuotias Timo Koskela päätti lähteä pelaamaan Tanskaan, jossa viihtyikin yli neljä vuotta.

– Sen piti olla parin kuukauden reissu, mutta se vähän venähti, Tillu nauraa.

– Se oli meikäläiselle se herätyksen paikka, ja siellä vasta ensimmäisen kerran rupesin todella harjoittelemaan. Aina puhutaan, että Tanskaan mennään jäähdyttelemään, mutta meillä oli siellä pohjoisamerikkalainen valmentaja, eikä siellä olleista suomalaisista kukaan ollut ikinä ennen joutunut niin koville. Me luisteltiin tosi paljon ja mullakin parani luistelu ihan vaan sillä, että tuli parempaan kuntoon ja jaksoi luistella enemmän.

Herning IK:n joukkue on yksi Tanskan liigan parhaista eikä sille kelvannut tavoitteeksi mikään muu kuin mestaruus vuosi toisensa jälkeen. Neljän kokonaisen ja yhden vajaan kauden tuloksena Koskela sai kantaa kaappinsa kaksi kultaista ja kaksi pronssista mitalia.

– Se oli hyvää aikaa. Sai pelata sen mitä jaksoi, koska kuitenkin pelattiin aika pienellä materiaalilla, ja aina oli hyvät pelikaverit rinnalla.

Viime kesänä oli kuitenkin aika palata takaisin Suomeen. Koskela agentteineen katsoi vaihtoehdot läpi – "ei niitä viime vuonna niin kauhean montaa ollut" – ja valitsi itselleen sopivimman eli KalPan. Valinta oli onnistunut. Hän nousi kuopiolaisten parhaaksi pistemieheksi tekemällä jumbojoukkueessa 12+30=42 tehopistettä.

– Kukaan minä itse mukaan lukien ei oikein tiennyt, mitä multa voi odottaa Tanskan jälkeen, niin päätin panostaa tosissani kauden alkuun. Harjoituspeleissä kuitenkin jo huomasin, ettei se ero Tanskan parhaiden pelien ja SM-liigan välillä niin hirveän iso ole. Homma lähti rullaamaan hyvin, löydettiin hyvä ketjukoostumus ja sain pelattua aika tasaisen kauden ilman isoja heittoja suuntaan tai toiseen. Se on mulle iso asia, että pystyin pelaamaan tasaisesti. Kukaan ei tarvi pelaajaa, joka on kaukalon paras yhdessä tai kahdessa pelissä ja muuten ihan näkymätön, Timo kertaa viime kautta.

KalPa jäi SM-liigassa viimeiseksi ja joutui pelaamaan karsinnoissa – tai niin sanotuissa tasonmittausotteluissa – Mestiksen voittajaa vastaan. KalPalla ei ollut kuitenkaan mahdollisuuta pudota, ja Mestistäkin edustamassa oli lopulta vasta sarjan toiseksi paras joukkue Jukurit, jolla ei silläkään käytännössä ollut nousumahdollisuutta. KalPa hoiteli tasonmittauksen puhtaasti otteluvoitoin 4-0, mutta ulkoa katsottuna pelit olivat yksinkertaisesti turhia. Mitä mieltä peleissä itse mukana ollut on?

– Kyllä se joukkueessa herätti kysymyksiä, että onko mitään järkeä pelata, kun ei ole panosta ja vielä sellasella pelisysteemillä, että pelattiin paras seitsemästä, kun SM-liigan mestaruuteenkin riitti vaan kolme voittoa. Ihan ok, jos halutaan mitata liigan ja Mestiksen välistä tasoeroa, mutta kun haetaan tuhannen katsojan edessä neljää voittoa, niin kyllä siinä tulee mieleen, että onkohan mopo vähän karannut käsistä, laukoo Koskela.

Viime kauden jälkeen voidaan sanoa, että Timo Koskela oli vihdoin lyönyt itsensä läpi SM-liigaan, vaikka se kesti paljon kauemmin kuin kukaan olisi odottanut ja reissua piti kiertää vähän kauempaakin. Hyvä kausi poiki kiinnostusta myös muualla. Pelaajalla itselläänkin oli omat toiveensa jatkostaan.

– Agentin kanssa juteltiin taas ensin omat toiveet ja sitten katsottiin, onko seurat musta kiinnostuneita. Pöydällä oli aika paljon sopimustarjouksia, mutta mulla oli sillä lailla hyvä tilanne, että Tappara oli mulle selvästi ykkösvaihtoehto ja sitten sekin oli kiinnostunut musta. Halusin Tapparaan, niin silloin sitä oli myös valmis tinkimään aika monesta muusta asiasta. Ei se raha aina ole se kaikkein tärkein juttu, Tillu kertoo.

Mitkä Tapparasta sitten tekivät sen selkeän ykkösvaihtoehdon?

– Jääkiekossa on kuitenkin pienet piirit ja pelaajat juttelee keskenään, siinä kuulee missä paikoissa on hyvä olla ja missä ei. Muhun teki myös vaikutuksen se, miten Tappara viime vuonna pelasi. Sitten juteltiin eri valmentajien kanssa, ja kun kerran oli tuossa Shellillä nähnyt Uraman Raulin, niin mulle selkisi ainakin heti siinä, että kyllä mää Tapparaan tulen. Omat odotukset ja seuran odotukset kohtasi niin hyvin, että se oli helppo päätös, Timo perustelee.

Tapparan harjoitukset ovat pyörineet reilun kuukauden. Koskela liittyy niiden uusien kirvesrintojen joukkoon, joilla ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa joukkueen menosta.

– Hyvin oon viihtynyt, mutta kovaakin on menty. En usko, että se harjoittelun kovuus hirveästi eroaa nykyään eri joukkueissa, mutta eroa tulee sitten sellasessa yleisessä ilmapiirissä ja erilaisissa painotuksissa. En määkään ole varmaan koskaan ennen näin paljon punttia nostellut, Koskela sanoo nauraen.

– Tosi monipuoliseksi tää harjoittelu on saatu, punttitreeneissäkin on välillä ihan perusvoimaa, välillä parannetaan liikkuvuutta ja niin pois päin. Ihan pelkkää myönteistä sanottavaa on kyllä kaikesta.

Aikoinaan keskushyökkääjänä kirvesrinnoista maailmalle lähtenyt nuorukainen palasi Tampereelle laitahyökkääjänä. Sille paikalle hänet istutettiin Tanskassa eikä hän ole yli neljään vuoteen pelannut sentterinä kuin satunnaisesti loukkaantumisia tuuratessaan. Tapparassa hän odottaa itseltään eniten tasaisuutta ja esimerkin antamista nuoremmille.

– Varmasti jokainen pelaaja miettii itsekseen mitä itseltään odottaa, ja valmennus kertoo mitä pelaajalta odotetaan, mutta turha niitä on lähteä huutelemaan julkisesti.

– Meillä on nuori joukkue ja oon tällä hetkellä varmaan yksi kokeneimmista kavereista. Mun mielestä se on tärkeä asia jos menestyä aiotaan, että kokeneet pelaajat pystyy pelaamaan tasaisesti joka ilta. 20-vuotiaan taso varmasti vielä menee laidasta laitaan pelien välillä, joten meidän kokeneempien pitää olla tavallaan nuorien turvana tasaisuudella, Koskela sanoo.

Kaukalon ulkopuolella Timo Koskela viettää "perussuomalaista elämää" avovaimonsa kanssa Jankalla asuen. Kuten niin moni muukin kiekkoilija kesäisin, myös Tillu pyrkii pelaamaan golfia, kunhan harjoittelulta vain aikaa liikenee.