SM-Liiga
 















uutiset

21. kesäkuuta, 2007

TAPPARALLE MIELUISA JUHANNUSLAHJA: AHL-MESTARI ANDRÉ BENOIT

André Benoit Viime kaudella SM-liigassa viidenneksi sijoittunut Tappara on saanut mieluisan juhannuslahjan. Joukkue on tehnyt vuoden sopimuksen tuoreen AHL-mestarin André Benoit'n kanssa. Hamilton Bulldogsin riveissä pelannut kanadalainen Benoit on 23-vuotias, 178-senttinen kiekollisesti taitava puolustaja.

Benoit teki tällä kaudella AHL:n runkosarjassa tehot 10+21=31 pelaamissaan 64 ottelussa. Calder Cupin voittoon vieneissä 22 playoff-ottelussa hänen teholukemansa olivat 2+11=13 pistettä. Benoit myös voitti pudotuspelien plusmiinustilaston lukemalla +13.

Ennen ammattilaisuraansa Benoit voitti junioriliiga OHL:ssä kolme kertaa puolustajien maalipörssin ja kaksi kertaa puolustajien pistepörssin. Hän myös edusti Kanadaa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2002.

– Benoit on hyvän ikäinen, urallaan ylöspäin menossa oleva ja urallaan paljoon ylivoima-aikaan tottunut pelaaja. Hän on varmasti isossa roolissa Tapparassa ensi kaudella, kirvesrintojen päävalmentaja Rauli Urama myhäilee.

Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen uskoo uuden pakkihankinnan korvaavan loistokauden pelanneen Dale Clarken, joka ei jatka kirvesroinnoissa.

– André on hyvin potentiaalinen pelaaja. Uskon, että hän pelaa NHL:ssä parin vuoden sisällä, Leinonen sanoo Montreal Canadiensin organisaatioon kuuluvasta pakista.

Benoit liittyy Tapparan riveihin joukkueen omatoimisen jakson päätyttyä, mahdollisesti jo heinäkuun lopun Pitsiturnauksessa. Nuorukaisella on kuitenkin takanaan pitkä, kesäkuun puoliväliin saakka kestänyt pelikausi, ja Tappara haluaa kuunnella myös pelaajaa itseään, että lomaakin tulee pidettyä ennen uutta kautta.

Benoit'n tulon lisäksi Tappara on neuvotteluissa kesäkuussa joukkueeseen tulleiden testipelaajien kanssa. Heistä hyökkääjä Antti Jaatinen jatkaa kirvesrintojen mukana ainakin elokuun ajan, puolustaja Juuso Akkasen tilanne ratkeaa myöhemmin kesällä ja myös hyökkääjä Riku Rahikaisen tilanne on auki. Puolustaja Jarno Virkki sen sijaan ei jatka Tapparassa.


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga