|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
5. heinäkuuta, 2007 SAMI VENÄLÄISELLE SM-HOPEAA RULLAKIEKOSSA
Mitä jääkiekkoilija tekee kesällä? Kirjallisuutta tuntevat poikamiehet jahtaavat Isoa Vaaleeta, mutta tavallisimmin pelataan varmaankin vain golfia – tai sitten rullakiekkoa. Tapparan laitahyökkääjä Sami Venäläinen sai viime viikonloppuna tililleen rullakiekon SM-hopeaa, vaikka mies itse finaalin aikaan olikin juhlimassa ex-joukkuekaveri Mikko Pukan häitä.
– Jussi "Päällikkö" Puuska soitteli ja kysyi kiinnostaisko tulla pelaamaan rullakiekkoa, kun heillä on niin paljon jätkiä pois. Kolme vuotta sitten olin viimeksi pelannut ja muistin että sehän on hauskaa, niin aattelin mennä kokeileen vähän SM-sarjankin tasoa, "Venu" kertoo liittymisestään Pahalammen rullakiekkojoukkueeseen. Hirveästi apua miespulaan Venusta ei lopulta ollut, sillä hääjuhlien, polttarien ja palkanmaksaja Tapparan harjoitusvelvollisuuksien takia mies ei ehtinyt kuin kahteen runkosarjaotteluun, joissa teki maalin ja syötti kolme. Maali syntyi heti ensimmäisessä SM-sarjan ottelussa, joka vielä oli siis Samin ensimmäinen rullakiekkopeli kolmeen vuoteen. Niin ja tietysti jääkiekon kärkikarvaaja pelasi rullakiekkoliigauransa avauspelin vielä alimpana varmistavana puolustajana. – Oli se melkoista kurvailua ja varomista kulmissa, kun ei ollut pelannut aikoihin eikä noilla rullilla oikein pysty pysähtyyn. Toisaalta se pelaaminen oli muutenkin jo niin hankalaa, ettei se pakkina pelaaminen siihen mitään lisähaittaa enää voinut tuoda. Ehkä se sopi paremminkin kun ei tarvinnut liikkua niin paljoa, Sami naureskelee. – Onhan siinä muitakin eroja jääkiekkoon verrattuna. Se kiekko on aika erilainen, pomppii tosi paljon ja sitä pitää ampuakin jotenkin rennommin kuin tavallista kiekkoa tai se ei lähde oikein mihinkään. Mutta tosi hauska laji, harmi kun en ehtinyt useampaan peliin mukaan. Venun näyttävintä antia pelaamissaan peleissä olivat huikeat pyörähdykset, joissa mies kääntyi karvaajan paineessa kiekon kanssa täydet 360 astetta ympäri rystypuolen kautta ja jatkoi taas eteenpäin hiukan eri suuntaan vastustajan liukuessa jarrujen puuttuessa väkisin ohi tilanteesta. Niin kutsutulle spinaramalle löytyy esikuvansakin. – Don Cherryn lätkävideoista se on otettu, Denis Savard käytti sitä paljon. Se toimii rullakiekossa ehkä vielä paremmin kuin jäällä, kun vastustaja ei pysty jarruttamaan nopeasti, Sami vinkkaa nuorille sopivasta video-opiskelumateriaalista. Avausottelunsa lopussa Venu joutui omituiseen tilanteeseen. Pahalampi johti niukasti, mutta sai kaksi peräkkäistä jäähyä ja vastustaja otti maalivahdinkin pois kavennusta hakiessaan. Loppuhetkien tuplajäähyn aikana alivoimaisen joukkueen tavallisesti nelihenkinen miehitys kutistui kahteen, kun vastustajalla oli kentällä viisi maalia hakevaa pelaajaa. Tilannetta purkamaan jäivät rullarookie Sami Venäläinen ja Ilves-pomo Juha Hautamaa, periaatteessa hyökkäyspään miehiä siis molemmat. – Joo, me ollaan Haden kanssa erikoistuttu tohon kahdella viittä vastaan peliin. Siellä kentällä mietittiin, että pitäisköhän siinä pelata vierekkäin vai peräkkäin ja mitä siinä yleensä pitäisi edes tehdä. Ainoa varma asia oli, että omissa tullaan ainakin pyörimään eikä varmaan kiekkoa paljon saada. Mutta sehän meni hyvin ja Hade pääsi tekeen tyhjiin vielä maalinkin, Venu kertaa naureskellen.
Entä joutuiko työnantajan kanssa käymään kovaa kädenvääntöä, että pääsee pelaamaan? Jonkinlainen loukkaantumisvaara kun kuitenkin on olemassa, vaikkei rullakiekossa varsinaisia kontakteja olekaan.
– On se ainakin ennen käynyt. En mää nyt muistanut kysyä lupaa, väittää Venäläinen hymyssä suin. Venu ei muuten ollut edes Tapparan ainoa SM-hopeamitalisti tänä kesänä. Joukkueen kolmosmaalivahti Harri Säteri sai myös kaulaansa samanvärisen mitalin rullakiekon A-nuorten SM-turnauksessa hämeenlinnalaisen HPK Knights -joukkueen riveissä. Vaikka rullakiekon miesten finaalissa Sami Venäläistä ei siis kentällä hääjuhlien takia nähty, pelaamassa oli silti tukku Tapparaankin liitettäviä pelaajia. Pahalammen maalissa pelasi huikea Sasu Hovi, jota runkosarjassa yhdessä ottelussa tuurasi kirvesrintojen A-junnuista tuttu Kerkko Kuiri. Hopeajoukkueen takalinjoilla pelasi myös Ari Vallin, jonka muistetaan aloittaneen liigauransa Tappara-paidassa. Parilla pahalampelaisella on myös taustaa Tapparan A-nuorissa. Myös mestarijoukkue Näätä Rollersissa on Tappara-yhteytensä. Joukkueen kapteeni Jari Harjumäki pelasi kirvesrinnoissa muutaman ottelun SM-liigaa 1990-luvun puolivälissä, finaalissa maalinkin tehnyt Hannu Pekkanen on Tapparan huoltajan Jorma Pekkasen poika ja ollut itsekin aikoinaan mukana kirvesrintojen liigaringissä. Lisäksi mestariryhmässä oli puolisen kymmentä Tapparan A-nuorissa joskus vaikuttanutta pelimiestä. Venun tyngäksi jäänyt rullakiekkokausi on ohi ja Mikko Pukkakin saatettu avioliiton satamaan. Tapparan liigajoukkue on parhaillaan omatoimisella harjoitusjaksolla, jonka alkuun asetettu parin viikon "pakkoloma" on lopuillaan. Millainen harjoitusohjelma Sami Venäläisellä on heinäkuussa? – Kuulun nopeusryhmään eli mun ohjelma tähtää nopeuden ja kestävyyden hankkimiseen. Voimapuoli jää sitten pienemmälle huomiolle. Erilaisia juoksuvetoja ja kaikenlaista kuntopiiriä kuuluu ohjelmaan, Venu kertoo ulkomuistista, kun ohjelma ei juuri kysymyshetkellä ole käsillä. Eikä huippu-urheilija olisi huippu-urheilija ellei joukkueen harjoitusohjelman lisäksi kesään kuuluisi vielä vähän lisää urheilua. Venu tunnetaan kalamiehenä ja golfarinakin, mutta myös pallopelit kuuluvat kesän huvipuoleen. – Tykkään pelata tennistä ja sulkapalloa, ja oon mukana yhdessä puistofutisjoukkueessakin. Saahan niissäkin vähän kuntoilua hauskanpidon ohessa. Suurin osa Tapparan joukkueesta palaa sorvin ääreen heinäkuun lopussa Pitsiturnauksen merkeissä. Joukkueen kokeneemmat pelaajat on siitä velvoitteesta kuitenkin vapautettu. Seitsemän liigakauden veteraani Venu on 25-vuotiaana yksi kirvesrintojen kokeneimmista hyökkääjistä ja saa puuhailla omiaan vielä heinäkuun viimeisen täyden viikon ja Rauman turnauksen ajan. – Olisihan Pitsiin ollut ihan kiva lähteä, Sami sanoo mutta nauru paljastaa, ettei se ehkä kuitenkaan niin kauhean kova kolaus ole, vaikka turnaus jääkin väliin. Edes katsojaksi Venäläinen ei Raumalle ehdi, sillä samaan aikaan hän on taas häissä, tällä kertaa Oulussa mutta ei vieläkään omissaan. Haastatteluaikaan keskiviikkoiltapäivällä oli myös parhaillaan edessä lähtö Ouluun kyläilemään. – Kyllä rullaluistimet täytyy silti pakata mukaan, että pääsee vähän lenkille. Sellaista se on jääkiekkoilijan kesä. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||