SM-Liiga
 















uutiset

30. heinäkuuta, 2007

QUINN HANCOCK SIIRTYY LOKAKUUSSA SÖDERTÄLJEEN

Quinn Hancock Tapparan keskushyökkääjä Quinn Hancock siirtyy ruotsalaisseura Södertälje SK:hon lokakuun aikana. Kanadalaisella oli Tapparan kanssa sopimus ensi kaudesta, mutta pelaaja ja seurat ovat yhteisesti sopineet, että Hancock aloittaa kautensa Tapparassa ja siirtyy myöhemmin Ruotsiin.

– Hancock on ollut runkopelaajiamme edelliskausilla, joten hänestä luopuminen oli vaikeaa. Meillä on kuitenkin tulossa lahjakkaita nuoria pelaajia, joille tehdyn ratkaisun myötä tulee lisää tilaa kokoonpanoon. Kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä sopimukseen, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen vakuuttaa.

Tapparalla on edelleen tarjota sentteriosastolle mm. Janne Ojanen, Arsi Piispanen, Jori Lehterä, Juha Kiilholma ja Jonas Enlund, jotka kaikki ovat pelanneet viime kaudella myös keskushyökkääjänä.

Hancock on pelannut Tapparassa kaksi kautta. Viime kaudella hän teki 14+22=36 tehopistettä ja sitä aiemmalla kaudella 9+33=42 pistettä. Tapparan lisäksi Hancock on pelannut Suomessa yhden kauden Jokereissa ja kaksi kautta Lukossa.


Takaisin


uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga