SM-Liiga
 















uutiset

13. elokuuta, 2007

UUSI MEDIAKUUTIO TOIMINNASSA JO TAMPERE CUPISSA

Mediakuutio Tampere Cupin yhtenä vetonaulana tänä kesänä on Hakametsän hallin kattoon nostettu uusi mediakuutio. Kauan kaivattu näyttötaulu mahdollistaa mm. pikauusintojen näyttämisen katsomolle ottelujen katkoilla.

Mediakuutio koostuu periaatteessa kahdesta päällekkäin olevasta nelisivuisesta taulusta. Ylemmässä taulussa näytetään videokuvaa, alemmassa pyörivät tekstipohjaiset tiedot ottelutapahtumasta ja esimerkiksi tulospalvelua muilta paikkakunnilta – aivan kuten Hakametsässä on totuttu.

– Taulu on viikonloppuna nostettu kattoon ja kuva tulee. Se on oikeastaan parempikin kuin osasin kuvitella, Hakametsän hallipäällikkö Jari Tolvanen kertoi maanantaisessa Tampere Cup -infotilaisuudessa.

– Tampere Cupissa taulu ei tule vielä missään nimessä palvelemaan siinä mittakaavassa kuin SM-liigan alkaessa. Pyritään kuitenkin jo nyt saamaan sinne samantasoista kuvaa kuin tähän mennessä on ollut käytävämonitoreissa. Myöskään alapuolen tekstiosa ei vielä tule toimimaan samassa laajuudessa kuin myöhemmin liigan aikana.

Mediakuutio myös Kuution alemman osion tulostaulua ja pelikelloa hoitaa edelleen sama kahden hengen tiimi Tampereen kaupungin tietotekniikkaosastolta kuin tähänkin asti, joten palvelun ei missään tapauksessa luulisi ainakaan huononevan uuden kuution myötä.

– Kooltaan kuutio ei ole paljoakaan entistä isompi, mutta se pyritään laittamaan vanhaa taulua alemmas, että kuva näkyisi myös E-katsomon lipan alle. Kuutiota voidaan hissin avulla asettaa eri korkeuksille, eli vaikkapa lentopallopelien aikana se voidaan nostaa korkeammalle, Tolvanen kertoo.

Viereiset kuvat ja oheinen videopätkä ovat kuution testausajoista, joissa pyörii mm. välähdyksiä Sveitsin liigan otteluista. Tampere Cupissa uusi laite nähdään ensimmäistä kertaa tositoimissa – mutta ei siis vielä lähellekään täydessä toimintakunnossaan.


Mediakuutio testissä
8,9 Mt .avi-tiedosto.
Katso video


Tampere Cup keskiviikosta lauantaihin
Tappara opettelee voittamaan laajalla materiaalilla


Takaisin


uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga