|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
12. syyskuuta, 2007 MESTARUUS, HÄÄT JA SITTEN TAPPARAAN
Kun 23-vuotias kanadalaispuolustaja tekee AHL:n runkosarjassa 10 maalia ja yhteensä 31 tehopistettä, pistää mestaruuteen päättyvissä pudotuspeleissä päälle vielä 2+11=13 pistettä ja voittaa samalla playoffien plusmiinustilaston, niin ihan ensimmäisenä hänen ei kuvittelisi suuntaavan seuraavaksi kaudeksi Suomeen.
André Benoit kuitenkin teki niin. Kun heinäkuu vaihtui elokuuksi, kanukki polki Lempäälän jäähallissa muiden kirvesrintojen kanssa vain puolisentoista kuukautta viimeisen AHL-finaalin jälkeen. – Kesä oli todellakin normaalia lyhyempi, mutta ei se mitään. Jääkiekko on ammattini ja tykkään harjoittaa sitä, André sanoo reilu kuukausi Suomeen tulonsa jälkeen. – Olen todella nauttinut olostani täällä tähän mennessä. Pelikaverit ovat mukavia, muutos kanadalaiseen elämäntyyliin ei ole kovin iso, kaikki puhuvat englantia ja ruoka on hyvää. Oloa Suomessa helpottaa sekin, että tuore vaimo Kelly saapui myös Tampereelle muutama viikko sitten. Kelly on entisen NHL-maalivahdin ja nykyisen St. Louis Bluesin maalivahtivalmentajan Rick Wamsleyn tytär, joten hän tuntee varmasti jääkiekkoilijan sielunelämää. Kauaa André ja Kelly eivät ole ehtineet avioelämää viettää, sillä häät vietettiin vain jokunen viikko ennen kuin tuore mies matkusti Suomeen. – Naimisissa oleminen on ollut tosi mahtavaa. Olemme hyvin onnellisia, André sanoo ja hymyilee korvasta korvaan. Benoit on käynyt Euroopassa aiemmin pelaamassa parin viikon ajan Slovakiassa pidetyissä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2002, mutta muuten eurooppalaiset kaukalot ovat hänelle nyt uutta. Tosin hän on halunnut Suomeen pelaamaan jo aiemminkin. – Halusin tulla tänne juniorivuosien jälkeen, mutta se ei onnistunut kun oli NHL:n lock-out ja kaikkea muuta ja nimekkäämpiä pelaajia oli tarjolla, André muistelee. – Viime joulun tienoilla Tappara sitten tarjosi sopimusta ja päätin lähteä. Tein sen päätöksen jo siinä tammi-helmikuussa, mutta emme halunneet kertoa siitä, koska pelasin yhä Hamiltonissa. Montreal Canadiensin farmiseura Hamiltonin pelit jatkuivatkin siitä vielä pitkään. Joukkue ei ollut suosikki AHL-mestaripokaalin Calder Cupin voittajaksi, mutta niin vain Bulldogs vei lopulta tittelin ennakkosuosikki Hershey Bearsin nokan edestä. Juhannuksena kaikki oli selvää niin pitkälle, että Benoit'n diili Tapparan kanssa julkistettiin. Andrén alkutaival kiekkoilijana on tyypillinen kanadalainen tarina. Isä pelasi, poika katseli innokkaana ja halusi myös pelata. Ensin heiluttiin mailan kanssa olohuoneessa ja pian jo opeteltiin luistelemaan. – Asuimme Ottawassa mutta Senators ei ollut siellä vielä silloin, niin minä vartuin Canadiens-fanina. Suosikkipelaajiani olivat sellaiset isot tähdet kuin Bobby Orr ja Maurice Richard, vaikka olinkin liian nuori nähdäkseni heidän pelaavan. Benoit takoi juniorivuosinaan Ontario Hockey Leaguessa hurjia maali- ja pistemääriä, mutta ei silti koskaan saanut NHL-varausta. Nykyään NHL:ssä meininki on jo aivan toinen, mutta vielä tämän vuosituhannen alkuvuosina vain 178-senttistä puolustajaa ei pidetty sopivana isoon liigaan. André sai sopimuksen vapaana agenttina Hamiltoniin, mutta kahden siellä kuluneen kauden jälkeen yrittää nyt raivata tietään NHL:ään toista tietä – onnistumalla isossa roolissa Euroopan isoissa kaukaloissa. Tappara ja suomalainen kiekko olivat hänelle kuitenkin täysiä arvoituksia ennen tänne tuloaan. – Vielä on vaikea arvioida kunnolla mihin kykenen täällä, kun ollaan pelattu vain harjoituspelejä. Pelisysteemi on vähän erilainen, me pelaamme mies-miestä-vastaan eikä aluepeliä kuten Kanadassa. Jääkin on vähän isompi, mutta olen varma että ehdin sopeutua ennen kuin kausi alkaa, aina iloinen André vakuuttaa. – En tiennyt mitään joukkueesta enkä tiennyt yhtään mitä voisin odottaa tänne tullessani, niin mikään ei ole päässyt yllättämäänkään, kaikki on uutta, hän nauraa.
Harjoituspeleissä on käynyt selväksi, että Benoit hallitsee pakkina pelaamisen niin kiekon kanssa kuin ilmankin. Hän pärjää hyvin kaksinkamppailuissa, on jatkuvasti vaarallinen ylivoimalla ja nousee innokkaasti taustalta tilanteisiin mukaan tarjoten kiekolliselle joukkuetoverilleen lisää vaihtoehtoja.
– Olen aina pyrkinyt lähtemään nopeasti mukaan hyökkäyksiin. Se kuuluu peliini ja tekee minusta tehokkaamman. Minun täytyy pelata hyvin puolustuksessa, mutta kun paikka tulee, minun pitää myös hypätä mukaan ja luoda jotain. Kanadalainen on Tapparassa istutettu Teemu Aallon pakkipariksi. Sama kaksikko pyörittää peliä myös ylivoimalla ja Benoit'n mukaan he pelaavat jo nyt niin hyvin yhteen, että pystyvät ylivoimamyllyn aikana vaihtelemaan puolia keskenään saadakseen kätisyydet sopimaan tilanteen mukaan parhain päin. – "Teme" on loistava pelaaja, tykkään pelata hänen kanssaan. Ylivoimapeli taitaa olla ihan jatketta meidän normaalipeliimme. Joskus on parempi päästä vetämään suoraan viivaa pitkin tulevasta syötöstä, joskus taas on parempi että se syöttö one-timeriin tulee laidasta. Jos yksi homma ei toimi, me vaihdamme puolia. André Benoit pelaa ensimmäisen SM-liigaottelunsa torstaina paikallisvastustaja Ilvestä vastaan. Ilveksestä hänellä on jo vähän esimakua, sillä Tappara kohtasi heidät kahdesti Tampere Cupissa. André pelasi niistä peleistä ensimmäisen ja teki samalla ensimmäisen maalinsa Suomessa juuri Ilveksen verkkoon. – Loistava juttu tämä paikalliskilpailu, joka täällä on. En ole pelannut Ilvestä vastaan vielä runkosarjaottelua, mutta Tampere Cupissa ainakin oli paljon ihmisiä paikalla ja kentällä huomasi, että yleisö on hyvin innoissaan kun pelaamme toisiamme vastaan. Kuten sanottu, André ei osaa tosipelien puutteessa vielä arvioida omaa tasoaan liigassa. Siksi hän kertoo olevansa varovainen myös kaikenlaisten tavoiteasetteluiden kanssa. – Pelataan ensin muutama peli, niin ollaan viisaampia siitä mitä voin odottaa. Nyt haluan vain auttaa tätä joukkuetta voittamaan niin paljon kuin mahdollista. Otteluiden voittaminen missä sitten pelaankin on aina ollut tärkein päämääräni, ja siihen pyrin täälläkin, Benoit lopettaa. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||