SM-Liiga
 















uutiset

15. lokakuuta, 2007

MIKA LEHDOLLA ON HYVÄ FIILIS

Mika Lehto Tapparan hyvin sujuneen alkukauden kuumiin nimiin on kuulunut myös maalivahti Mika Lehto, joka on pelannut joukkueen kahdeksan viimeistä ottelua maalissa. Näistä otteluista Tappara on voittanut peräti seitsemän.

– Aina se on paljon mukavampi voittaa kuin hävitä. Treenipelitkin meni jo ihan hyvin ja nyt kun sarjaankin ollaan saatu hyvä lähtö, niin kyllä se voi siivittää pitkällekin. Sen takia on hyvä fiilis on tällä hetkellä, "JJ" Lehto toteaa.

Viime kaudellakin Tapparan joukkueen syksy sujui hyvin, mutta Lehdolla itsellä oli vaikeampaa. Kolmen tappion jälkeen Tommi Nikkilä nousi kuumaksi veskariksi ja Lehto toimi useammin luukkuvahtina kuin pelaavana miehenä. Torjuntatilastotkin vuosi sitten tässä vaiheessa olivat varsin alavireiset.

Tänä syksynä kiekot ovat kuitenkin tarttuneet kiinni erinomaisella tarkkuudella. Voittoputken päälle Lehdon ensimmäinen nollapelikin tuli viime torstaina Porissa. Kahden peräkkäisen kauden ero herättää luonnollisesti kysymyksen, onko tänä kesänä ja alkusyksynä tehty jotain toisin kuin viime vuonna.

– Ei todellakaan, vaan ihan samalla lailla on tehty. Henkiseltä puolelta se ero löytyy, Lehto kertoo ja selvittää tarkemmin:

– Heti ekassa pelissä sain voiton ja sitten niitä voittoja on tullut vaan lisää. Pelikaudella maalivahtia mitataan koko ajan siihen vastustajaan ja siihen miten kentällä pärjää. Kaikilla on ne taidot kyllä olemassa ja kyse on enemmänkin korvien välistä sitten, että kuinka sitä onnistuu. Mulla on nyt ollut hyvä fiilis pelata joka ilta.

Fiilistä on auttanut myös muunkin joukkueen onnistuminen. Maalivahti voi olla puoli joukkuetta, mutta puolikkaalla joukkueella ei yleensä voiteta. Tapparassa se toinenkin puolikas on hoitanut hommansa esimerkillisesti.

– Hyvältähän joukkueen meno on näyttänyt. Jätkät pelaa iloista hyökkäyspeliä, ja sitten kun kiekko menetetään, niin kaikki puolustaa hyvin. Pakit on tehneet hyvin tilaa, että näkee laukaukset ja maalivahdin tehtävä on hoitaa ne ykköskiekot. Silloin pakitkin voi seistä siinä sivummalla ja potkia sitten ripareita pois, jos niitä tulee, "JJ" kertoo maalinedustan roolituksesta.

– Tärkeä juttu on se, että kun on saanut pelata nyt paljon, niin monet oman pään pelaamiseen vaikuttavat pienet asiat on selkeytyneet. Kaverit tietää miten mää pelaan ja mää tiedän miten ne pelaa.

Nykykiekossa tulee paljon jäähyjä ja pelejä ratkotaan erikoistilanteissa. Aivan alkukaudesta Tapparan alivoimapeli ei toiminut, mikä näkyi tuloksissakin. Viimeiset viikot myös kirvesrintojen alivoima on sujunut erinomaisesti. Alivoimaneliön takaa tilanteet näkevänä maalivahtina Lehdolla on näkemys miksi.

– Ollaan tehty sen parissa töitä, tarkennettu aina jotain tiettyjä juttuja tarpeen mukaan. Jos jossain pelissä alivoima on ruvennut vähän repeilemään, niin on koitettu seuraavaan peliin taas parantaa. Yksi tärkeä pointti on se, että jokainen joukkue pelaa vähän eri tavalla ylivoimaansa ja me ollaan koitettu kattoo aina, millaista se yv on ja sitten ollaan liikutettu omaa neliötä sen mukaan.

Vaikka Mika Lehdon ja koko Tapparan peli on nyt toiminut, niin pitkässä sarjassa tulee varmasti heikompiakin jaksoja. Lehto pitää joukkueen vahvuutena sitä, että viime aikoina kakkosvahdin rooliin tyytymään joutunut Tommi Nikkilä pystyy hyppäämään peliin koska tahansa ja on varmasti myös varsin näyttöhaluinen tilaisuutensa saadessaan.

– Meillä on hyvä tilanne, kun kumpikin maalivahti pystyy pelaamaan. Mulla tai Tommilla ei ole pelivuoroihin nokan koputtamista, vaan koutsit tekee päätökset. Pelinäytöt tietysti painaa vaa'assa enemmän, että jos pelaa hyvin, niin peliaikaa riittää jatkossakin. Mutta vaikka vuorotellen Tommin kanssa pelattaisiin, niin mulle passaa, Lehto vakuuttaa.

– Niin hyvän fiiliksen oon kauden lähtöön saanut, että sitä fiilistä ei pysty nyt ihan helpolla tappamaan!


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga