|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
4. marraskuuta, 2007 JONAS ENLUNDISTA LOKAKUUN KIRVESRINTA
SM-liigan toisena pelikuukautena kilpailu epävirallisesta Tapparan kuukauden pelaajan tittelistä vaikutti tiukalta, sillä hyviä ehdokkaita oli paljon. Lokakuun pelaaja valittiin lopulta äänestämällä kuuden kärkiehdokkaan välillä fanibussissa matkalla Lahteen.
Äänestystulos ei sitten ollutkaan ihan yhtä tiukka. Juuri eilen 20 vuotta täyttänyt hyökkääjä Jonas Enlund keräsi 42 % äänistä ja jätti muut kauas taakseen. Kakkoseksi sijoittunut Janne Ojanen jäi 20 prosenttiyksikön päähän. Enlund teki lokakuun kymmenessä ottelussa kuusi maalia ja antoi viisi maalisyöttöä eli yhteensä 11 tehopistettä. Koko kauden ajalta hänellä on koossaan tehot 9+8=17. Hän on Tapparan paras maalintekijä ja vain kahden osuman päässä liigan kärkipaikasta. – Onhan alkukausi ollut pienoinen yllätys, vaikka kyllä odotuksetkin oli aika kovat ennen liigan alkua, kun harkkapelit sujui hyvin. Ne on kuitenkin silti ihan eri pelejä. Muutama eka peli oli niheetä, mutta sitten on alkanut rullata. Aika tasaisesti ilman notkahduksia on sujunut, mutta vielä on parannettavaa, Jonas tuumii itse alkukaudestaan. Kauden kolmannessa liigapelissä istutettiin yhteen kolmikko Enlund – Jori Lehterä – Teemu Nurmi, joka on pysynyt kimpassa siitä lähtien, vaikka muissa ketjuissa on miehityksiä välillä haettu. Enlundin mukaan roolitus on selvä: Lehterä syöttää, ja hän ja Nurmi yrittävät tehdä maaleja. – "Sotkan" ja "Pulun" kanssa on kiva pelata. Me laiturit ollaan pikkuhiljaa opittu, että se syöttö tulee vielä vaikka Jorilla olis jo tyhjä maali edessään, ei se kumminkaan itse vedä. Enemmän meidän pitäisi vielä silti toimittaa kiekkoa maalille ja saada sinne vähän hämmennystä ja tehdä niitä likaisiakin maaleja. Mikä alkukauden yhdeksästä maalista on sitten jäänyt parhaiten mieleen? – Varmaankin toi viimeisin TPS:ää vastaan. [Teemu] Laine tuli heti kudin jälkeen suoraan päin ja sitten maattiinkin ihan äksänä jäässä, "Enska" naureskelee. Enlund kuuluu myös niihin nuoriin kirvesrintoihin, jotka käyvät tämän kauden aikana armeijaa. Jonaksella on kuitenkin nyt erikoisjärjestely, joka antaa hänelle mahdollisuuden panostaa täysillä jääkiekkoon. – Pari viikkoa sitten keskeytettiin armeija ja sitten jatketaan heti kun kausi on pelattu. Vajaat kolme kuukautta on vielä käymättä. Tää oli varmaankin paras ratkaisu näin, kun muuten olisi jäänyt reenejä ja pelejäkin väliin ja olisi muutenkin ollut koko ajan väsynyt. Nyt voi keskittyä täysillä pelaamiseen, Pirkkalassa palvelustaan suorittava hyökkääjä sanoo. Jonas on tuntenut sentterinsä Jori Lehterän jo lapsuudesta saakka, joten kaveruksilla on jatkuvasti omaa leikkimielistä sanasotaansa. Lehterä on jo useampaan kertaan saanut suunvuoron "Jorin juonet" -palstallaan laukoa Jonaksesta asioista, joten on soveliasta antaa vuoro toisinkin päin. Osansa saa myös Syyskuun Kirvesrinnaksi valittu Timo Koskelakin. – Mä luulen, että Jori on maailman fiksuin adhd-tapaus. Niitä ristikoitaan se täyttelee aina "Tillu" Koskelan kanssa, mutta Tillusta ei kyllä oo mihinkään, Jonas puukottaa. Tappara on lähdössä puolentoista viikon maaottelutauolle, mutta sitä ennen on edessä vielä yksi kova koitos. Huomenna maanantaina Hakametsään tulee vastaan hallitseva mestari Oulun Kärpät, jolle Tappara alkukaudesta hävisi katkerasti kaksi sekuntia ennen loppua tulleella voittomaalilla. Jonas Enlund uskoo, että huomenna voitto menee toiseen osoitteeseen. – Kyllä Kärpät kaatuu! Kaikki fanit vaan paikalle katsomaan ja kannustamaan! Otetaan siitä voitto ja sitten on hyvä lähtee pikku tauolle. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||