|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
25. marraskuuta, 2007 JANNE OJANEN KAIKKIEN AIKOJEN PÖRSSISSÄ KAKKOSEKSI
Tapparan 39-vuotias kapteeni Janne Ojanen nousi eilen Kuopiossa saamallaan syöttöpisteellä SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssissä toiselle sijalle ohi Matti Hagmanin. Ojasen yhteispisteet ovat nyt 269 maalia ja 482 syöttöpistettä eli yhteensä 751 tehopistettä. Juhlapiste syntyi toisessa erässä ylivoimalla, maalintekijänä toimi Teemu Nurmi. Maali oli myös ottelun voittomaali Tapparan voittaessa KalPan 3-0.
– Tärkeintä pelissä oli että saatiin voitto. Oli tämä henkilökohtaisestikin hyvä asia, kun tuosta ohituksesta on ollut niin paljon puhetta. Vaikka nyt varmaan sitten aletaan puhua Arto Javanaisen saavuttamisesta, Janne naureskeli pelin jälkeen medialle. Janne on myös oikeassa arvelussaan. Arto Javanainen johtaa kaikkien aikojen pistepörssiä 792 pisteellään, eikä sen saavuttaminen ensi kauden aikana olisi mikään mahdottomuus Ojasen nykyisellä pistetahdilla. Janne on 39-vuotiaana kirvesrintojen tämän kauden paras pistemies tehoilla 6+18=24 ja koko SM-liigan pistepörssissäkin sijalla 11. Nyt saavutetun SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssin kakkossijan lisäksi Ojanen johtaa SM-liigan syöttöpörssiä selvästi. Syöttökuninkaan tittelin hän otti haltuunsa viime kaudella niin ikään Matti Hagmanilta ja on nyt kuronut kaulaa jo kahdenkymmenen syöttöpisteen verran. Ottelutilastossa Janne ylitti vajaat pari viikkoa sitten kolmantena pelaajana Suomessa 800 runkosarjaottelun rajan. Tällaisia pelimiehiä ei enää tule. SM-liigan parhaat pistemiehet 1. Arto Javanainen 668. 462 + 330 = 792 2. Janne Ojanen 804. 269 + 482 = 751 3. Matti Hagman 513. 288 + 462 = 750 4. Reijo Leppänen 616. 356 + 374 = 730 5. Jari Lindroos 649. 230 + 432 = 662 Janne Ojasen uran 751 tehopistettä piste pisteeltä Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||