|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
28. marraskuuta, 2007 MATTI KOISTINEN KAIPAA PELIAIKAA
Tapparan 21-vuotias puolustaja Matti Koistinen on vaikeassa raossa, sillä peliaika kirvesrintojen liigajoukkueessa on ollut kortilla. Kuukausi sitten Mestiksen Jukureista lainalta palannut Koistinen on ollut liigajoukkueen kokoonpanossa sen jälkeen kuudessa ottelussa, mutta peliaikaa on tullut vain satunnaisia vaihtoja.
– Sellasta tää nyt on ollut... Ohan se ittestäkin kiinni, että ansaitseeko peliaikaa, vaitonainen Koistinen sanoo. Nuorukaisen lyhyt liigataival on ollut katkonainen. Hän joutui yllättäen hyppäämään junioreista liigamiehistöön kesken playoffien keväällä 2006, kun kirvesrintojen pakisto koki loukkaantumissuman. Viime kaudella hän sai alkukaudesta hiukan enemmän peliaikaa, mutta loppukaudesta kutsuja ylös junioreista tuli yhä harvemmin. Lopulta otteluja kokoonpanossa kertyi 22 kappaletta, varsinaisesti pelattuja pelejä vähemmän. Kuluvalla kaudella Koistinen pelasi lähes kaikki Tapparan harjoitusottelut, mutta lähti ennen liigan alkua Jukureihin kahden kuukauden lainalle. Hän pelasi Mikkelissä 11 ottelua, joissa keräsi mukavat tehopisteet 2+5. Laina-aikaa lyhensi välillä neljän ottelun pelikielto. – Olin saanut kolmen ottelun viime keväänä A-junnujen viimesen playoff-pelin jälkeen. En sitten tiiä mihin se päätös jäi, mutta en muista ainakaan ite mitään ilmoitusta saaneeni. Eikä täällä Tapparassa tiietty asiasta mitään eikä Jukureissakaan, Koistinen ihmettelee. Matti ehti pelatakin Jukureissa muutaman ottelun ennen kuin pelikielto laitettiin myöhässä käytäntöön. Rangaistukseksi "pelikiellon noudattamatta jättämisestä" langetettiin yhden ottelun sanktio lisää, mikä vähäisyydessään kertonee siitä, että ehkä jotain ongelmia tiedon eteenpäin jakamisessa oli ollut myös Jääkiekkoliiton puolella. – Mukava paikkahan Jukurit oli, vastuuta riitti ja tykkäsin olla ja pelata siellä. Ilmapiiri oli kohillaan ja valmentajakin oli ennestään tuttu, "Masa" sanoo tarkoittaen tietysti Kari Makkosta. Palattuaan Mikkelistä Tapparaan Koistinen käväisi yhden matsin verran myös LeKissä pelaamassa Mestistä, mutta on sittemmin ollut kirvesrintojen kokoonpanossa seitsemäntenä puolustajana. Mites jatkossa, jos peliaikaa ei Tapparassa riitä? – Totta kai sitä aina haluais pelata, siitähän tässä koko hommassa on kyse. Vaikee sanoo mitä tässä tapahtuu, katellaan nyt päivä kerrallaan. Ei oo mitään puhetta ollut sen enempää jatkosta, Matti kohauttaa olkapäitään ja palaa kaukaloon tekemään töitä pelipaikan eteen. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||