SM-Liiga
 















uutiset

12. joulukuuta, 2007

TIMO VERTALALLA HUIKEA PALUU KIRVESRINTOIHIN

Timo Vertala Tappara-fanit saivat itsenäisyyspäivänä iloisen uutisen, kun vanha tuttu hyökkääjä Timo Vertala teki paluun kirvesrintaiseen pelipaitaan. Odotukset olivat korkealla, vaikka puoli runkosarjaa Kärpissä olikin tuottanut vain kaksi maalia ja yhteensä kuusi tehopistettä. Tapparassa katsottiin kuitenkin tämän kauden tehopisteiden ohi ja luotiin pohjaa odotuksille "Vertsin" aiemmista kausista kirvesrinnoissa.

Kaudeksi 1999-2000 Tapparaan siirtynyt Vertala teki silloin 24 maalia ja seuraavalla kaudella loukkaantumisesta huolimatta 17 maalia. Maailma vei silloin tehohyökkääjän, joka kuitenkin palasi Tampereelle kesken kauden 2004-05 ja teki silloinkin kahdeksan osumaa 18 ottelussa ja seuraavalla kokonaisella kaudella taas 23 maalia.

Jos muualla maaleja onkin välillä syntynyt rauhallisemmalla tahdilla, niin eiköhän Tapparassa taas onnistu, tyypillinen kannattajamielipide kuului.

Itsenäisyyspäivänä Tapparaan liittynyt mies pelasi ensimmäisen ottelunsa kirvesrinnoissa heti seuraavana päivänä ja teki kolmannessa erässä tasoitusmaalin, joka johti lopulta Tapparan jatkoaikavoittoon. Ja heti sitä seuraavana päivänä oli uusi ensiesiintyminen vanhan kotiyleisön edessä – tuloksena kaksi maalia reiluun minuuttiin päätöserässä. Maaleista jälkimmäinen oli ottelun voittomaali.

– Ihan ok se lähti käyntiin, ei valittamista, Timo vähättelee superalkuaan.

Hakametsän kotiyleisö lauantaina ei vähätellyt eikä pidätellyt, vaan huusi joukolla rytmikkäästi "Vertsi! Vertsi! Vertsi!" tutun tehomiehen kotiinpaluun kunniaksi.

– Se oli tosi hieno fiilis, harvoin tommosta pääsee kokemaan. Kyllä se menee ihan kärkipäähän meikäläisen uran highlighteissa. Ei voinut siinä heti mitään hyvää oloa lähteä vielä hakemaan kun peli oli kesken ja piti keskittyä siihen, mutta oli se kyllä hieno hetki, Vertsi kiittelee.

Vertala lähti Tapparasta kauden 2005-06 päätteeksi 1+1 -vuotisella sopimuksella Ruotsiin HV71:een. Ruotsin kauden jälkeen (4+8=12) hän päätti jättää optiovuotensa käyttämättä ja siirtyi hallitsevaan mestarijoukkueeseen Oulun Kärppiin.

– Ruotsin vuosi oli ihan ok, ei mitään ihmeellistä. Peli oli hyvää ja tasokasta ja vähän erilaista kuin täällä, mutta viisi miestä ja maalivahti sielläkin oli kuitenkin kerralla kentällä.

– Kärppiin mua kaavailtiin seurajohdon kanssa eri rooliin kuin mikä sitten toteutui. Siellä piti joukkueen muuttua vähän enemmänkin, mutta niitä lähtijöitä ei sitten lopulta ollutkaan niin paljoa kuin piti, Vertala kertoo.

Vertala oli Oulussa hyvässä kunnossa, mutta tilaa ylemmissä ketjuissa ei vain ollut. Vertalan vahvuudet ovat enemmän hyökkäävässä pelissä kuin puolustavassa, joten täyttä hyötyä Oulussa miehestä ei saatu irti. Kolmos- ja nelosketjuissa taas oli järkevämpää peluuttaa omia junioreita kuin muualta hankittua valmista pelimiestä.

– Siellä on kuitenkin mestaruuksia voitettu ja ne luottaa siihen sapluunaan. En mitenkään kritisoi Kärppiä siitä. Tultiin sitten vaan siihen tulokseen, että kummankin osapuolen kannalta on hyvä siirtyä toiseen seuraan. Kukaan ei kumminkaan halunnut, että mää pelaan nelosketjussa.

Kun 29-vuotiaalle hyökkääjälle etsittiin uutta pelipaikkaa, Tappara nousi heti yhdeksi vahvaksi ehdokkaaksi.

– Se vaikutti paljon, että Mikki [Leinonen] osoitti olevansa kiinnostunut. Saatiin sitten asiat kuntoon, vaikka monta mutkaa oli matkassa, Vertsi kertoo samaan aikaan kun Tappara-kapteeni Janne Ojanen ohittaa haastattelupaikan.

– Janne on yks hyvä syy tulla Tapparaan, Timo nyökkää vanhan ketjukaverinsa suuntaan.

Vaikka joukkue vaihtui suurimmasta mestariehdokkaasta vähän pienempään ehdokkaaseen, Vertala on tyytyväinen. Tapparan joukkue vaikuttaa hyvältä, vaikka onkin melko lailla uusiutunut puolentoista vuoden takaiseen aikaan verrattuna.

– Ihan hyvältä joukkue vaikuttaa. Tää on vähän erilailla rakennettu kuin mitä aiemmin mun aikana on ollut. Mutta kokenut kaarti on tuttua ja johtoryhmästä kaikki muut paitsi päävalmentaja oli ennestään tuttuja. Nuorten pelaajien kanssa tulee aina hyvin juttuun. Kyllä tässä hyvä paketti on kasassa.

Entä Timo Vertalan oma paketti tästä eteenpäin. Tapparan kanssa on sovittu loppukaudesta, mutta entä jatkossa?

– Tänä aamuna piti mennä toimitusjohtajan kanssa juttelemaan, mutta sillä oli liigahallituksen juttuja ettei vielä päästy. Mutta kyllä me ollaan Mikin kanssa puhuttu että vielä keskustellaan. Katotaan miten tää lähtee liikkeelle, Vertala sanoo.

Kolme maalia kahdessa pelissä – se on aika mojova liikkeelle lähtö.


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga