SM-Liiga
 















uutiset

16. joulukuuta, 2007

TAPPARASTA VAHVA EDUSTUS NUORTEN MM-KISOIHIN

Tapparasta on valittu peräti neljä pelaajaa edustamaan Suomea vuodenvaihteessa pelattaviin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Valitut kirvesrinnat ovat maalivahti Harri Säteri, puolustaja Miko Malkamäki sekä hyökkääjät Niclas Lucenius ja Nestori Lähde.

Lähde, Lucenius ja Säteri ovat kisoissa mukana ns. alaikäisinä, eli he ovat kelvollisia osallistumiin kisoihin myös ensi vuonna. Koko nelikolla on aiempaa kokemusta alle 18-vuotiaiden MM-kisoista, Malkamäellä toissakaudelta ja kolmella muulla viime kaudelta.

Nuorten MM-kisat pelataan Tšekissä Pardubicessä ja Liberecissä tapaninpäivästä loppiaiseen eli 26.12.2007 - 5.1.2008. Suomen nuorten maajoukkuetta luotsaa Jukka Rautakorpi apuvalmentajinaan Harri Laurila, Juha Vuori ja Olli-Pekka Äijälä.

Kirvesrintojen MM-nelikko ei siis ole käytettävissä viidessä SM-liigapelissä. Viime aikoina vain Malkamäki on ollut vakiokokoonpanossa miesten peleissä. Luceniuskin on ollut mukana tällä kaudella 25 miesten liigan ottelussa.

Suomen kokoonpano nuorten MM-kisoissa Tšekissä:

Helenius Riku, Seattle Thunderbirds
Säteri Harri, Tappara

Jalvanti Joonas, Pelicans
Järvinen Joonas, TPS
Kousa Mikko, Pelicans
Lajunen Ville, Blues
Lehtivuori Joonas, Ilves
Malkamäki Miko, Tappara
Purolinna Juha-Petteri, HIFK

Aaltonen Nico, Lukko
Juutilainen Jan-Mikael, Waterloo Blackhawks
Kemppainen Joonas, Ässät
Liivik Siim, Waterloo Blackhawks
Lucenius Niclas, Tappara
Lähde Nestori, Tappara
Malinen Jarkko, KalPa
Pesonen Harri, JYP
Puustinen Juuso, Kamloops Blazers
Pöysti Eetu, HIFK
Sallinen Tomi, Blues
Salminen Sakari, Ässät
Wärn Max, HIFK
  Harri Säteri
Harri Säteri
Miko Malkamäki
Miko Malkamäki
Niclas Lucenius
Niclas Lucenius
Nestori Lähde
Nestori Lähde


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga