SM-Liiga
 















uutiset

5. helmikuuta, 2008

"PITÄÄ YRITTÄÄ OLLA ASKELEEN EDELLÄ MUITA JA MENNÄ ETEENPÄIN"

Tapparan seuraavien kausien uusi päävalmentaja Mikko Saarinen istui median eteen aamupäivällä kertomaan tunnelmistaan. Valmentajanhakuprosessia ja muuta taustaa oli valottamassa myös Tamhockey Oy:n puheenjohtaja Kai Miesmäki, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen ja Saarisen kanssa joukkueessa monta vuotta töitä tehnyt joukkueen kapteeni Janne Ojanen.

Valmentajaehdokkaita Tapparalla oli paljon ulkomaita myöten, mutta seurassa katsottiin parhaaksi kulkea jatkuvuuden tiellä sen sijaan.

– Trendi näytti siltä, että erittäin korkeatasoisia ulkomaalaisia tarjokkaita valmentajiksi on paljon. Me puntaroimme halukkuutta ottaa ulkomaalainen valmentaja, mutta kaikki ne asiat, joita me Tapparassa arvostamme, käänsivät asian siihen, että halusimme antaa Mikolle mahdollisuuden, toimitusjohtaja Leinonen kertoi valintaprosessista.

– Saarisen Mikko oli alun pitäenkin jo vahvoilla. Hän on pitkän linjan tapparalainen ja tuntee seuran ja joukkueen. Uskomme, että hän jatkaa pelillisesti pitkälti samoilla linjoilla kuin edeltäjänsäkin ja tuo tietysti samalla mukanaan oman panoksensa asioihin, jatkoi puheenjohtaja Miesmäki.

Rauli Uraman keväinen lähtö Tapparan valmentajanpallilta julkaistiin vähän ennen vuodenvaihdetta ja pian sen jälkeen valmentajaehdokkaiden kartoitustyössä nousi luonnollisesti esiin myös Mikko Saarinen. Valmentaja myöntää itsekin olleensa aktiivinen seurajohdon suuntaan osoittaakseen kiinnostusta pestiä kohtaan.

– Iso kiitos johdolle siitä, että luottamus on annettu ja että asiassa päästiin ajoissa eteenpäin. Totta kai olin alusta alkaen kiinnostunut tehtävästä, koska valmentajakin haluaa urallaan eteenpäin. Juniorivalmennuksen jälkeen olen ollut viisi vuotta liigassa apuvalmentajana ja uudet haasteet kiinnostivat, Saarinen sanoi.

– Uraman paikka on iso paikka täytettäväksi ja teen kaikkeni, että pystyn sen täyttämään. Olen nähnyt neljä eri päävalmentajaa viiden vuoden aikana ja pystynyt onkimaan heiltä paljon hyviä asioita ja olen oppinut myös Tapparassa pelanneilta loistavilta pelaajilta. Kun omaa peliuraa ei sanottavammin ole, niin tämä on tällaista pitkän kaavan kautta oppimista.

Kai Miesmäki, Janne Ojanen, Mikko Saarinen ja Mikko Leinonen


Saarinen ei halua muuttaa asioita muuttamisen vuoksi

Mikko Saarisen mukaan Tapparan nykyinen pelitapa on enimmäkseen Rauli Uraman käsialaa, mutta luonnollisesti myös hänen itsensä, Pauli Järvisen ja viime kaudella valmennusryhmässä olleen Kari Makkosenkin kädenjäljet näkyvät.

– Uraman luoma pohja on hieno pohja. Mihinkään isoihin muutoksiin pelitavallisesti ei lähtökohtaisesti ole tarvetta, eikä mitään toimivaa kannata muuttaa pelkästään muuttamisen takia. Tietysti jotain pieniä viilauksia voi tulla niin, että se on meikäläisen näköstä toimintaa. Ja vaikka pelitavallisesti ei hirveästi tarvitse muuttaa, niin tietysti pitää yrittää olla askeleen edellä muita ja mennä eteenpäin eikä polkea paikallaan.

– Abstrakteja termejä käyttäen olen erittäin iso joukkuepelin kannattaja. Vapauksiakin annetaan, mutta on asioita, joihin jokaisen pitää aika mustavalkoisesti sitoutua. Puolustaminen on tietysti tärkeä asia, mutta kiekkoa pitää pystyä myös oikeilla hetkillä kontroilloimaan, että luodaan maalipaikkoja ja maaleja, joilla pelit voitetaan. Peli on kuitenkin aina kokonaisuus, Saarinen raotti kiekkofilosofiaansa.

Päävalmentajan vaihtumisen lisäksi Tappara tarvitsee vielä täydennystä valmennusryhmäänsä eikä joukkuekaan ole vielä lähellekään valmis. Sopimuspelaajien joukossa on esimerkiksi vasta yksi juniorimaalivahti eikä puolustuskaluston sopimustilannekaan ole toistaiseksi häävi.

– Päivämääriä on vaikea antaa, mutta hirveä kiire olisi päästä eteenpäin valmennustiimin kokoamisessa. Tässä on nyt viikko, kun ei ole pelejä, niin yritetään tehdä niin paljon kuin pystytään Mikin [Leinonen] kanssa, kartoittaa tiimiä ja myös pelaajia, jotka tietysti on vähintään yhtä tärkeitä kuin valmennusjohto, Saarinen sanoi.

– Joka vuosi pelaajavaihdoksia tulee ja niin tulee tänä vuonnakin. Harri Säteri on erittäin hyvä maalivahti ja ihan luottavaisin mielin hänen kanssaankin mennään eteenpäin ja uskotaan, että jo ensi kaudella hän pelaa liigassa. Pakeista osa varmaan jatkaa ja osa vaihtaa uusiin haasteisiin...Ojanen on iso kysymysmerkki eli sentteriosastollakin on vajavaisuutta, pyöritteli Leinonen ja muistutti, että seuran pitää elää realistisesti.

Tapparan sentteriosaston ykkönen Janne Ojanen on luultavasti jo väsymiseen saakka toistellut päättävänsä uransa jatkosta vasta kauden jälkeen. Nyt kuitenkin yksi sopiva pala on loksahtanut kohdalleen, kun päävalmentajakysymys on ratkaistu ja se miellyttää kapteeniakin.

– Tietysti olen miettinyt jatkoa, mutta uskon, että kausi pelataan loppuun ensin ja sitten tehdään vasta ratkaisuja. Ei se ainakaan negatiivisesti vaikuta, kun tiedän Mikon olevan ensi kauden valmentaja, kapteeni Ojanen vastasi jo niin tuttuun kysymykseen.

– Mikon kanssa ollaan monta vuotta oltu samassa joukkueessa, kaikki on toiminut hyvin ja tulee toimiin jatkossakin. Hienoa, että Mikko saa uuden askeleen uralleen. Hän uskaltaa varmasti antaa nuorille pelaajillekin vastuuta, ettei vaan meille vanhoille, Janne naureskeli.

– Me ei hevillä haluta Jannesta luopua, mutta katsotaan sitten kauden jälkeen Jannen kanssa, mikä tilanne on. Joukkueen pitää olla sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Meillä on hyvä pohja tulevaisuuteen joukkueessa ja organisaatiossa. Muutama sopimus lisää, niin homma toimii jatkossakin, myönteli Saarinen.

Tulokasvalmentajan paineet

Mikko Saarinen Saarinen ei ihan täysi keltanokka päävalmentajana SM-liigassa ole, sillä kaudella 2004-05 hän toimi vastuumiehenä viidessä liigaottelussa, kun Tappara Mika Saarisen potkujen jälkeen etsi loppukaudeksi uutta päävalmentajaa.

Nyt Saarinen aloittaa kuitenkin vastuullisena valmentajana heti kauden alusta eikä tule remmiin "vapaapalokuntalaisena", joten paineetkin ovat varmasti toista luokkaa.

– Se pitää tiedostaa, että paineita tulee ennen kauden alkua ja niitä tulee varmasti vielä liigan alettuakin. Ei ole syytä painaa päätä pensaaseen, kun olen ottanut haasteen vastaan. Meillä on ensi kaudellakin hyvä joukkue, jonka kanssa on hieno tehdä töitä, ja työnteko pitkälti ratkaisee sitä menestystä tässä sarjassa. En ole hirveästi uhrannut tai edes ehtinyt uhrata ajatuksia paineille, Saarinen totesi.

– Jonkun täytyy aina avata tämä peli, olla rohkeita ja tehdä uusia ratkaisuja, ettei aina pyöritä siinä samassa valmentajaporukassa. Jukka Rautakorpi ja Uramakin tulivat ihan uusina miehinä liigaan meidän kautta ja jälki on ollut erinomaista, Kai Miesmäki muistutti.

Kaiken ensi kautta koskevan mediahässäkän keskellä Mikko Saarinen muistaa edelleen pitää jalat maassa ja keskittyä nykyiseen työhönsä tässä ja nyt.

– Kuluva kausi on edelleen kesken ja minunkin pitää pystyä pitämään punainen lanka tässä kaudessa. Pikkuhiljaa ajan niin salliessa suunnataan ajatuksia tulevaisuuteen, mutta se ei saa tuoda mitään säröjä tähän kauteen. Meillä on loistava joukkue, loistava pelitapa ja loistavat mahdollisuudet menestyä nyt, Saarinen vakuutti.

Tiedote Mikko Saarisen valinnasta Tapparan päävalmentajaksi
Takaisin uutisotsikoihin



uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga