|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
18. kesäkuuta, 2008 JESSE TURKULAINEN MUUTTI RUOTSISTA TAMPEREELLE
Tapparan liigajoukkueen taatusti tuntemattomin pelaaja on puolustaja Jesse Turkulainen, jota monikaan ei ole nähnyt tositoimissa pelaamassa. Siihen on olemassa syynsä: Jesse on vastikään täyttänyt vasta 18 vuotta ja toisekseen hän on pelannut koko tähänastisen uransa Ruotsissa.
Hän on suomalainen, mutta asunut Suomessa nyt vasta kuukauden verran liityttyään toukokuussa Tapparan harjoitusrinkiin. – Huddingessa Tukholman lähellä synnyin, mutta kun kummatkin vanhemmat on suomalaisia, niin musta tuli pelkästään Suomen kansalainen. Tuossa noin 15-vuotiaana otin lisäksi Ruotsin kansalaisuuden, Jesse selvittää kansalaisuuskysymystä. Ruotsin puolella asumisesta huolimatta Jesse on edustanut maajoukkuetasolla Suomea. Hän on pelannut kolmisenkymmentä poikien maaottelua Pikkuleijonissa, vaikka ruotsalaisuus ja Pohjanlahden väärällä puolella asuminen estikin hänen matkansa alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin tänä keväänä. – Vaikka olin jo Suomen maajoukkueessa pelannutkin, niin jotkut Kansainvälisen jääkiekkoliiton säännöt estivät mun pelaamisen MM-kisoissa. Yritettiin vähän salaakin luopua siitä Ruotsin kansalaisuudesta, mutta ne sai tietää sen. Suomen jääkiekkoliitto yritti syksyn ja talven aikana saada mulle peliluvan, ja välillä näytti että sellanen saadaankin, mutta ei sitten lopulta saatu, Jesse harmittelee MM-kisamahdollisuutensa menettämistä. Alunperin kummankin maan kansalaisuudella oli ollut etunsakin, sillä Turkulaisella oli periaatteessa mahdollisuus valita, edustaako maajoukkueessa Suomea vai Ruotsia. Valintakysymys tuli eteen ensimmäisen kerran joulukuussa 2005, kun maiden alle 16-vuotiaiden maajoukkueet valmistautuivat kohtaamaan toisensa Ahvenanmaalla. – Suomea oon aina kannattanut jääkiekossa, mutta jotenkin sitä ajatteli että ei kukaan Suomesta käy niin nuoria pelaajia Ruotsissa katsomassa, niin yritin Ruotsin joukkueeseen, mutta ne ei valinneet mua joukkueeseen, Jesse muistelee. – Sitten jotenkin tuli yhteyksiä Suomen maajoukkueeseen ja pääsin heidän leirilleen ja valmentaja Jukka-Pekka Annala tykkäsi näkemästään ja pääsin Suomen joukkueeseen. Pelattiin kolme peliä Ruotsia vastaan ja tein niissä jotain neljä maalia. Heti sen turnauksen jälkeen Ruotsin maajoukkue otti yhteyttä ja syytti ettei se maajoukkuevalmentaja ollut nähnyt niitä karsintoja ja sanoi että voisin vielä vaihtaa Ruotsin joukkueeseen, kun en oo pelannut MM-kisatasolla. Jesse kuitenkin viihtyi Suomen joukkueessa oikein hyvin eikä halunnut vaihtaa. Viime kaudella sitten eteen tuli jo edellä mainittu pykälä, ettei hän saanutkaan edustaa Suomea MM-kisoissa, koska ei ollut ikinä asunut Suomessa. Sitä varten hän on nyt Tampereella ja Tapparassa. – Jos haluan olla ihan varma että saan edustaa Suomea MM-kisoissa, niin pitää asua täällä ensin kaksi vuotta. Jääkiekkoliitto kyllä sanoi, että nyt kun on pitkä sopimus tänne ja asun täällä, niin on hyvät mahdollisuudet että ne saa painostettua sen peliluvan mulle. Viimeistään vuoden 2010 alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin Jessellä pitäisi siis olla edustuslupa. Sitten ei tarvitse kuin pelata niin hyvin, että mahtuu muutoin porukkaan mukaan. Turkulainen muutti Tampereelle toukokuun loppupuolella, kun kouluvuosi Ruotsissa oli ensin päättynyt. Meren toiselle puolelle jäivät perhe, kaverit ja kaikki vanhat tutut kuviot. Tampereellakin kuitenkin asiat sujuvat erinomaisesti.
– Mulla oli täälläkin valmiiksi jo vähän kavereita ja Ilveksessä pelaa Jonas Alatalo, jonka kanssa pienenä alotettiin yhtä aikaa pelaan jääkiekkoa, niin ne on kyllä auttaneet tosi hyvin, näyttäneet paikkoja ja kaikkea ettei ole tarvinnut yksin olla. Kaikki on mennyt paljon paremmin kuin osasin edes odottaa, Jesse sanoo.
Liikkumista kaupungilla helpottaa nyt sekin, että Jesse sai ajokortin pari viikkoa sitten ja Tappara toimitti auton, jolla treenireissut ja muut kulkemiset sujuvat entistä paremmin. Mutta miksi ja miten Turkulainen löysi tiensä juuri Tapparaan, kun jo aiempina vuosina ottajia olisi ollut myös mm. Ilveksessä, Bluesissa ja HPK:ssa? – Halusin tulla just Tampereelle, se oli eka asia. Aiempina vuosina Tappara ei oo ollut niin kiinnostunut kuin noi muut, mutta viime kauden jälkeen täältä otettiin yhteyttä. Pyysin päästä vähän katsomaan miltä täällä näyttää, sain lentoliput ja kävin täällä siinä viimeisen Kärpät-välieräpelin paikkeilla. Reissun aikana pyörin vähän muuallakin, tapasin valmentajia ja kaikkea, ja sen jälkeen päätin että Tapparaan tuun. Kaikki tuntui niin hyvältä. Harjoittelu on ollut kovempaa kuin aiemmin, mikä johtuu tietysti jo siitäkin, kun pelaaja on siirtynyt juniorisarjoista miesten treeneihin. Ruotsissa kesäharjoittelu oli enemmän juoksupainotteista kuin nyt Tapparassa, jossa punttisali on tullut tutummaksi. Pyynikin urheilukentällä Jesse kiersikin puolikasta ratakierrosta kuin paraskin sprintteri ja jätti joukkuekaverit taakseen. – Juoksu mulla sujuu paremmin, mutta punttikin on kivaa, kun tuntee koko ajan että tulee vahvemmaksi. Se on hieno juttu kun huomaa treenatessa menevänsä eteenpäin, Jesse kiittelee. Loukkaantumisen takia motocrossista jääkiekkoon suunnilleen neljävuotiaana vaihtanut Turkulainen pitää jääkiekkotavoitteenaan NHL:ää. Hän tietää, että sinne on pitkä tie siitä, kun hän pikkupoikana aloitti kiekkoilun Norsborg IF:ssä yhdessä Jonas Alatalon kanssa. Juhannuksena hän on varauskelpoinen, kun NHL pitää draft-tilaisuutensa. – Noilla ranking-listoilla oon ollut, mutta ei ne varmaan paljon kerro. Marraskuussa olin yhdessä maajoukkueturnauksessa ja nousin listoilla jonnekin 70:n paikkeille, mutta sitten kun en pelannut MM-kisoissa niin putosin jonnekin 120:een. Ei mulla hirveitä näyttöjä ole eikä sen takia varauksen suhteen kauheita odotuksia, Jesse pohtii. – Ensi kautta ajatellen pelaan vaan niin hyvin kuin pystyn, ja jos se riittää liigapaikkaan niin oon tosi onnellinen. Mutta jos koutsit haluaa että pelaan junnuissa, niin sitten pelaan siellä. Jesse Turkulaisella on 2+1 -mallinen sopimus Tapparan kanssa, mutta siviilipuolella hän liikkuu vapaana agenttina ilman sitoumuksia. Suomen puolustusvoimienkin kanssa asiat ovat vähän auki. – Ruotsin armeijasta sain vapautuksen eikä Suomestakaan oo mitään kutsuntoja vielä kuulunut. Katotaan nyt jos ne tässä vielä tulee. Ainakin siihen saakka Jesse treenaa kovaa jääkiekkoilijan uraa varten ja yrittää sen ohessa harrastaa kaikenlaista samaa kuin muutkin ikätoverinsa, elokuvissa käymistä, kaverien tapaamista ja muuta sellaista. Fanienkaan ei tarvitse arkailla lainkaan Tapparan nuorimman pelaajan lähestymistä. Vaikka Jesse onkin asunut koko ikänsä Ruotsissa ja käyttänyt puhuessaan enimmäkseen sitä toista kotimaista, niin myös suomenkieli taittuu erinomaisesti. Joten ei muuta kuin nykimään hihasta ja pyytämään nimmaria! Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||