|















|
uutiset
21. elokuuta, 2008
JANNE- JA VILLE-KAUSIKORTTIEN ARVONNAN ONNELLISET VOITTAJAT TAPASIVAT SANKARINSA
Tapparan Janne- ja Ville-kausikortit kesäkuun loppuun mennessä hankkineiden kesken oli arvonnan palkintona kausikortin kotiinkuljetus itse Janne Ojasen ja Ville Niemisen toimesta.
7-18-vuotiaille kirvesrinnoille suunnatun Ville-kortin arvonnassa voittajia olivat 13-vuotias Juho Räty ja 7-vuotias Aleksi Salonen.
Juholla on ensimmäisestä Hakametsän vierailusta kulunut jo kymmenen vuotta, ja alusta asti Tappara on ollut Juhon ainoa suosikki.
Aleksin sydän on sykkinyt Tapparalle nyt kahden vuoden ajan, ja kauden aloitusta Aleksi malttaa tuskin odottaa.
Salosen perhe oli todella onnettaren suosiossa sillä Janne-kortin voittaja oli Aleksin isä Rami Salonen.
Sankarinsa henkilökohtaisen tapaamisen lisäksi arvonnan voittajat saavat uniikit, Janne- ja Ville-painatuksin varustetut t-paidat. Näiden lisäksi järjestetään vielä fanitapaaminen yhdessä Jannen ja Villen kanssa myöhemmin kauden aikana.
Sankareiden tapaamista oli molemmissa osoitteissa odotettu kovasti. Vanhempien työpaikoilla ja lasten kouluissa oli tehty parhaansa, että mahdollisimman monet olisivat jo etukäteen saaneet kuulla tästä jännittävästä ja ikimuistoisesta tapahtumasta.
Tapparan Janne- ja Ville-kausikorttien kampanja jatkuu edelleen, lukuun ottamatta tätä arvontaa, jonka voittajat ovat nyt selvillä. Lue tästä lisää erikoiskausikorteista!
Tappara onnittelee arvonnan voittajia, Juhoa, Aleksia ja Ramia. Hallilla tavataan!
|
|

Juho Räty ja Ville Nieminen

Janne, Ville ja Salosten voittajaperhe
|
Takaisin
|
uutisarkisto
|
|