|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
11. syyskuuta, 2008 TUNNETTA PELIIN, SM-LIIGA ALKAA!
Tapparan kesäurakka Nordic Trophyn ja Tampere Cupin parissa on nyt takana. 14 ottelun rypistyksen tuloksellisuus ei ollut niin hyvä kuin olisi toivottu, sillä voittoja tuli vain neljä ja tappioita 10. Tappioista huolimatta kesäkausi antoi hyviä vastauksia ensimmäiseen SM-liigakauteensa päävalmentajana lähtevälle Mikko Saariselle – joskin myös joitakin kysymyksiäkin nousi esiin.
Saarinen myöntää, että sarjaksi maalin tappioita kääntyneet ottelut tekivät elokuusta henkisesti raskaan, vaikka fyysisesti joukkue otteluohjelmasta hyvin selvisikin. – Niukat tappiot alkoivat näkyä meidän pelaamisessa ja harjoittelussa. Ei ollut sattumaa, että kaksi viimeistä Nordic Trophyn runkosarjapeliä Kärppiä ja TPS:ää vastaan oli meiltä todella heikkoja. Negatiiviset tulokset toivat vähän tuskaa meidän kaikkien toimintaan ja meidän touhusta hävisi tuoreus, Saarinen myöntää. – Pelien ja harjoittelun rytmi elokuussa oli todella hankala. Aika ironista on, että nyt kun SM-liiga alkaa, niin meillä on vasta mahdollisuus harjoitella paremmin. Ei välttämättä määrällisesti enempää, mutta laadullisesti kyllä kun nyt saadaan parin harjoituspäivän putkia, jollaisia ei elokuussa paljoa ollut. Fyysisesti tämä jakso ei ollut erityisen vaativa, mutta se harjoittelun ja pelaamisen epärytmisyys teki siitä rankkaa; elokuu oli liian maaliskuunomainen. Elokuun pelirupeamassa haettiin vastauksia niihin moniin kysymyksiin, mitä niin joukkueen sisällä kuin ulkopuoleltakin on esitetty sekä pelaajamateriaalin että sen mukanaan tuoman pelisysteemin osalta. Monin osin hyviä vastauksia saatiinkin. – Pakiston osalta on koko ajan ollut selvää, että meidän nuorista pakeista eikä ulkopuolelta tulleista uusista pakeista kukaan ei ole suora korvaaja viime kauden jälkeen menetetyille pelaajille. Pelien myötä kävi selväksi myös, että paljon hommia täytyy vielä tehdä ja ottaa askelia eteenpäin, että se kiekollinen peli paranee ja tulee varmemmaksi. Me tehtiin hirveä määrä virheitä kiekollisessa pelissä varsinkin omalla alueella. – Hyökkäyksessä saatiin paljon vastauksia kokoonpanoihin ja parivaljakoihin. Muutama sellainen pelaaja lunasti odotuksia, joiden varaan on laskettukin; heistä erityisesti haluan nostaa esiin Jukka Peltolan. Sillä lailla elokuu palveli hyvin, että hyökkääjissä ranking tuli aika lailla selväksi. Pelitavallisesti Tappara-valmennus on pyytänyt pelaajilta uskallusta ja rohkeutta pelata ja kontrolloida kiekkoa. Välillä se on kääntynyt omaa joukkuetta ja tulosta vastaan, mutta se on ainoa tie kehittää pelaajia. – Ne ongelmat mitä meidän puolustuspelissä on ollut, ei mun mielestäni ole johtuneet pelisysteemistä kiinni vaan enemmänkin yksilösuorittamisesta systeemin sisällä. Siinä on tullut esiin ihan tällaiset tunneseikatkin, että ollaan oltu välillä paljon vastustajaa jäljessä tunnepelissä ja silloin on vaikea puolustaa, kun ei ole kunnon iskua siinä pelissä. Totta kai meidän pitää olla kriittinen pelaamisemme suhteen, siihen kuinka kiekollista peliä meillä on varaa pelata ja kauanko meillä on aikaa "hakata päätä seinään" omalla alueella., Saarinen sanoo. – Maalintekopelissä niin tasaviisikoin kuin ylivoimalla on kehitettävää sekä pelitavallisesti että ihan yksilön himossa ratkaista pelejä. Ollaan pelattu vähän pikkunättiä, mikä tekee pelaamisesta hidasta ja helposti puolustettavaa. Pääsääntöisesti valmennusjohto on sitä mieltä, että kauden tähän vaiheeseen asetetut tavoitteet pelisysteemin osalta ovat toteutuneet siinä määrin, ettei mitään tarvitse lähteä radikaalisti muuttamaan. Systeemi pitää vain harjoitella toimivammaksi ja saada pelaajista irti enemmän yksilöinä. – Uskon, että jääkiekko kuitenkin on pitkälle yksilöpelaamisesta kiinni. Välillä tuntuu, että näillä pelitavoilla ja -systeemeillä pelataan paperilla vähän liikaa. Molempia varmasti silti tarvitaan, Saarinen järkeilee. Puoli SM-liigaa nähty etukäteen, toinen puoli arvoitus Tappara kohtasi Nordic Trophyssä ja Tampere Cupissa kuusi SM-liigajoukkuetta ja näki paikan päällä yhden pelaavan pari kertaa. Puolista liigajoukkueista on siis oman käden tietoa, mutta toinen puolisko on vielä videokatselun varassa. Tämän hetken tiedoilla niin omasta joukkueestaan kuin vastustajista Saarinen asettaa Tapparan keskikastin ryhmäksi. – Kyllä meillä varmasti on vielä askeleita niihin ihan kärkiryhmiin, mutta en missään nimessä näe meitä häntäpään porukkoihin kuuluvana. SM-liigan ensimmäisellä viikolla Tappara kohtaa kaksi joukkuetta, jotka monessa mielessä ovat toistensa vastakohtia. Ensimmäinen ero vastustajissa on jo siinä, että Ilvestä vastaan on pelattu Tampere Cupissa, kun taas viime kauden Tappara-valmentajan Rauli Uraman Lukko on nähty vain videolta. Ilves on suoraviivaisempi kuin kiekkokontrolliin pyrkivä Lukko, joten kirvesrintojen pelikunto joutuu kahteen erilaiseen puntariin heti aluksi. – Paikallispeli on hyvä aloitus. Valmentajan ei tarvitse miettiä, syttyykö kukaan peliin ja onko tunnetta mukana. Ilves on nähdyn ja kuullun perusteella kova joukkue ja heidän pelaamisessaan on paljon vaarallisia elementtejä. Meidän täytyy saada palaset kohdilleen, että pystytään vastaamaan, päävalmentaja Saarinen ennakoi. – Lukkoa vastaan varmasti tuo oman mielenkiintonsa se, että "Rale" on siellä valmentajana. Siellä on joukkue uudistunut paljon, ja tässä on aika lailla sellainen odottava tilanne, kun ei ole vielä itse nähty Lukon pelaavan. Mielenkiintoinen startti kaudelle tulee, se on ainakin varmaa! SM-liiga käynnistyy tänään Ilveksen isännöimällä paikallispelillä. Tapparan ensimmäinen kotiottelu on lauantaina 13.9. Lukkoa vastaan. Itse ottelu silloin alkaa kello 17, mutta hallille kannattaa tulla jo puoli neljältä Lauantailöylyihin, joissa joukkueen kuulumisia kertovat muun muassa päävalmentaja Mikko Saarinen ja vielä loukkaantuneiden kirjoissa oleva hyökkääjä Timo Vertala. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||