|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
12. syyskuuta, 2008 A-NUORTEN SM-LIIGA KÄYNNISTYY VIIKONLOPPUNA
Jääkiekkokausi polkaistiin käyntiin torstaina miesten SM-liigassa, ja viikonloppuna starttaa myös A-nuorten SM-liiga. Tapparan osalta sarja alkaa nuorissakin samalla vastustajakaksikolla kuin edustusmiehistölläkin. Järjestys vain on toinen, kun lauantaina nuoret kirvesrinnat matkustavat sarja-avaukseen Raumalle Lukon vieraaksi ja sunnuntaina vuorossa on sitten kotiavaus paikallisvastustaja Ilvestä vastaan.
Tapparan A-nuorten päävalmentaja Ari Haanpäällä on positiivinen tunne valmennettavasta ryhmästään. – Meillä on koossa hyvin motivoitunut ryhmä. Pojat on harjoitelleet hyvin, tehneet kovasti töitä ja joukkueessa on hyvä henki. Mitään tähtipelaajaryhmää meillä ei ole, vaan koossa on tasainen joukkue, "Haamu" kertoo. Pääosa pelaajaryhmästä on ollut kasassa jo keväästä lähtien. Liigajoukkueen puolelta vain Nestori Lähde ja Jesse Turkulainen ovat viime aikoina liittyneet mukaan ja he ovatkin varmasti kovia vahvistuksia. – Juuri Turkulainen ja sitten Juha Korkeamäki ovat puolustuksessa johtopelaajia, molemmat on 1990-syntyneitä kavereita. Jussi Taipale ja Markus Kuronen olivat viime kaudellakin joukkueen kärkisenttereitä ja ovat varmasti avainpelaajia tänäkin vuonna. Turusta tullut Martin Tuominen on myös mielenkiintoinen '90-syntynyt, Haanpää listaa. Tapparan A pelasi kymmenen harjoituspeliä, joihin kuului A-nuorten Nordic Trophy -turnaus Tukholmassa. Voittoja ei montaa herunut, mutta pelisuorituksia on harjoituskaudella vielä arvioitu muillakin kriteereillä kuin pelkällä tuloksella. Harjoittelun kautta pelaajille on kyllä ollut selvää se, miten valmennus haluaa heidän pelaavan ja pelaajien valmiuksia pelata halutulla tavalla on seurattu tarkasti. – Ensimmäinen puolisko peleistä meni pelaajien tarkkailussa, kun mukana oli vielä isompi ryhmä. Oli tarkoituksenmukaista antaa kaikille mukana harjoitelleille mahdollisuus näyttää ja katsoa heidän osaamistaan, Haanpää sanoo. – Viisikkotason pelillistä vastetta ei alkuun juurikaan haettu, mutta tunnetta, yritystä ja itsensä likoon laittamista peleissä on tietoisesti haettu ja sen kanssa on välillä ollut tekemistäkin. Ehkä se johtui isosta ringistä, että pelaajilla oli vähän sellainen odottava tunnelma. Tässä loppua kohti on jo ollut hyviä merkkejä siitä, että on oikeasti uskallettu ruveta pelaamaan ja antamaan jäällä kaikkensa. Samalla joukkueen suorittamisesta on tullut jämäkämpää. Siinä mielessä näköpiirissä on hyviä asioita. Uutuutena yli-ikäiset pelaajat A-nuorten SM-liigaan tuli tälle kaudelle uutena sääntönä selvästi yli-ikäisten pelaajien salliminen. Kun pääasiassa A-nuoret ovat 1988-1990 -syntyneitä pelaajia, niin tietyillä ehdoilla joukkueet voivat käyttää jopa 1985-syntyneitäkin pelaajia. Tapparassa Ari Haanpää ei syty isommin "kasivitosille" eikä ole huomannut muissakaan joukkueissa uhratun sen kummemmin ajatuksia uudelle säännölle. – Kai se on ajateltu, että liigan mukana oleva pelaaja joka palautuu loukkaantumisen jälkeen ja tarvitsee pelejä alle, niin voisi ehkä pelata ne A:n pelit ja harjoitella liigan mukana, jolloin kuntoutus, harjoittelu ja pelaaminen voitaisiin helposti yhdistää. Kirvesrintojen osalta tämän kauden sarjaohjelmassa on paljon kolmen ottelun viikkoja ja mukana on pari viikonlopputurnaustakin, joissa pelataan kolme peliä kolmessa päivässä. Haanpää pelaisi mieluummin vain kahdesti viikossa. – Kolmen pelin viikkoina ei pysty paljoakaan harjoittelemaan. Tietysti asiassa on toinenkin puoli, että niiden ansiosta tulee välillä myös sellaisia viikon tai puolentoista pituisia taukojakin, jolloin voi harjoitella enemmän, Haamu pohtii. – Kolmipäiväiset turnaukset on tapahtumana hyvä asia, mutta pelillisesti ne on aika vaikeita. Paukut tulee helposti käytettyä jo kahdessa ensimmäisessä matsissa eikä henkinen puristaminen ole enää kovin helppoa kolmantena päivänä. Perinteisesti A-nuorissa voimasuhteet vaihtelevat suurestikin ikäluokkien vaihtuessa. Viime kaudella Tappara teki huikean nousun aina jumbosijalta saakka playoffeihin, joissa putosi sitten tulevalle mestarille KalPalle. Kesän harjoituspelissä sarjavastustajista Tappara kohtasi Lukon, Ässät, Pelicansin, TPS:n ja JYPin. – Tuntuu siltä, ettei ihan niitä kärkijoukkueita vastaan vielä harjoituspeleissä pelattu. Ennakkosuosikkeja on vaikea sanoa, mutta ihan varmasti sarja tulee taas olemaan tasainen, niin kuin on ollut jo monena vuonna. Varsinkin keskiryhmässä joukkueet on hyvin tasaisia. Tapparan pitäisi olla mukana vähintään siinä tasaisessa keskikastissa, sanoo joukkueen valmentaja Haanpää. – Tavoite on playoffeissa. Sen isompaa kakkua ei vielä lähdetä haukkaamaan. A-nuorten SM-liigan avaus siis tulevana viikonloppuna. Tapparan ensimmäinen kotiottelu Hakametsässä sunnuntaina klo 16 ja vastassa Ilves! Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||