|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
15. lokakuuta, 2008 ANTTI KANGASNIEMI OTTI LIIGAPAIKAN
Antti Kangasniemi on tällä kaudella tehnyt komean nousun SM-liigapelaajaksi. Mestiksessä edelliset kaudet pelannut 23-vuotias hyökkääjä sai liigakauden jo alettua mahdollisuuden näyttää osaamistaan Tapparassa ja hän käyttikin tilaisuutensa. Kuuden koeottelun jälkeen taskussa oli sopimus Tapparan kanssa loppukaudesta ja ensi kaudesta.
Kangasniemi juhlisti sopimuksen varmistumista eilen Lahdessa laukomalla uransa ensimmäisen liigamaalin. Tällä kaudella peli oli seitsemäs SM-liigassa ja takavuosilta vyön alla oli neljä liigapeliä Ilveksen paidassa. – Aika helpottuneet ja tyytyväiset fiilikset tietenkin on siitä maalista. Paikkoja on ollut aiemminkin, mutta on ollut vähän huolimatonta viimeistelyä. Nyt oli aika terävä suoritus, Antti myhäilee. SM-liigavauhtiin tottuminen ei ole katsomoon näyttänyt Kangasniemelle ollenkaan vaikealta, mutta mies itse sanoo, että välillä kaukalossa on tullut kiire. – Eiköhän se ole ihan totuttelukysymys, jonka pystyy paikkaamaan ajan myötä. Mutta se tilannenopeus se selkein ero Mestiksen ja liigan välillä on. Ei se välttämättä kauheen suuri ole, mutta selvä kuitenkin. Liigaan sopeutumista on helpottanut se, että Antille on alusta lähtien ollut tarjolla hyvin vastuuta. Hän on päässyt pelaamaan erikoistilanteita, ottanut paljon tärkeitä aloituksia ja ylipäätään pelannut paljon. Monta kertaa Mestiksen tehomies joutuu liigapeleissään nelosketjun jämäminuuteille eikä saa parhaita avujaan käyttöön, mutta nyt homma on loksahtanut heti hyvin raiteilleen. – Oon tietysti yllättynyt, että on tullut näin hyvin peliaikaa, mutta onhan tässä ollut Jannen [Ojanen] poissaoloakin ja muuta. Onhan se helpompi tulla sisään, kun pääsee heti pelaamaan kunnolla. Varmasti se poikii jatkossa positiivisia asioita, Antti kiittelee. Kangasniemi todellakin hankki liigapaikkansa tarttumalla annettuihin tilaisuuksiin. Kahden Kajaanissa pelaamansa Mestis-vuoden jälkeen hän valitsi muutamista Mestis-kytköksistä lähempänä kotiseutuja olevan Lempäälän Kisan. LeKin yhteistyö tamperelaisliigaseurojen kanssa poiki hyvät näyttöpaikat sekä Ilveksessä että Tapparassa. Jälkimmäinen niistä tärppäsi. Elokuun alussa Antti pelasi ensin kaksi harjoitusottelua Ilveksen riveissä ja sai niissä yhden syöttöpisteen. Vain muutama päivä toisen Ilves-pelinsä jälkeen hän veti päälleen Tappara-nutun Tampere Cupissa. Kun Tappara oli turnauksessa tehnyt kolme ensimmäistä maaliaan, niiden kaikkien tekijäksi oli merkitty sama mies – Antti Kangasniemi. Yhteensä hän pelasi kirvesrinnoissa neljä ottelua, joissa teki muikeat kuusi tehopistettä. – Ei se ihan nappialku ollut: ekassa vaihdossa heti karkea virhe ja maali omiin. Mutta sitten se lähti sujumaan paremmin ja paremmin ja tuli pari maaliakin, Antti sanoo. Hän pääsi mukaan vielä Tapparan Ruotsin-reissulle pelaamaan Nordic Trophyn sijoitusottelun, mutta aloitti sarjakauden kuitenkin Mestiksessä LeKin riveissä. – LeKissä pelattiin niin kuin oli tarkoituskin, ja Tapparasta oltiin yhteydessä hyvin menneiden pelien takia. Mutta mutta...papereissa olin edelleen Ilveksen miehiä, niin siinä oli jotain mutkia, mutta niistä asioista mää en niin tiedä, Antti sanoo ajoista ennen kuin asiat ratkesivat ja hän pääsi lopullisesti nousemaan Tapparan liigaryhmään. Ennen Mestikseen lähtöään Kangasniemi oli aina pelannut Ilveksessä, mutta pitkäaikaisen paikallisvastustajan ja perivihollisen tarjoama mahdollisuus ei mietityttänyt yhtään. Perhekin on ollut pelkästään kannustava, vaikka isä on aina ollut Ilveksen kannattaja. – Se on vaan ymmärrettävä, että Ilveksessä ei tullut mahdollisuutta ja Tapparassa se tuli. Totta kai siihen piti tarttua, kun haluan kehittyä liigapelaajaksi.
Antti Kangasniemi pitää Mestis-vuosiaan isona tekijänä pelaajakehityksessään. Hän pelasi neljä vuotta Ilveksen A-nuorissa "eikä oikein mitään tapahtunut", kuten hän itse sanoo, mutta Mestiksen kautta homma lähti rullaamaan.
– Oli niin pitkään pyöritty samoissa piireissä, että ajattelin hakea uutta nostetta ja kuvioita uralle. Sain kuulla, että Kainuun Prikaatissa homma toimii, pääsee harjoittelemaan ja pelaamaan, niin otin sitten Hokkiin yhteyttä ja tehtiin sopimus. – Se eka vuosi oli inttivuosi ja meni pelillisesti hyvin ja voitettiin mestaruus. Sitten ei ollut edes mitään muuta järkevää vaihtoehtoa kuin tehdä sinne jatko toisesta vuodesta, ensimmäisellä kaudellaan 25 tehopistettä ja toisella kaudellaan kahdeksan enemmän tehnyt hyökkääjä sanoo. Kangasniemi suosittelee ehdottomasti Mestis-reittiä kaikille nuorten ja miesten SM-liigojen väliin putoaville pelaajille. Se harppaus on iso ja Mestis on hyvä porras siihen väliin. – Jos osaisin ennustaa tulevaisuutta, niin olisin varmasti hypännyt junnuista Mestikseen jo vuotta tai kahta aiemmin. Hokissa mulla laajeni näkemys lajista, aloin harjoitella paremmin, kasvoin henkisesti ja kaikki se vei peliä paljon eteenpäin. Nyt väliaskel on otettu, Kangasniemi SM-liigassa ja ainakin pari seuraavaa vuotta on turvattu liigasopimuksella. – Seuraava tavoite on nousta runkopelaajaksi liigaan ja osoittaa, että pystyn pelaamaan tätä sarjaa. Tehdään kovasti hommia ja otetaan vastaan kaikki mitä tulee. Nyt on kaksi vuotta aikaa näyttää kyntensä. Jälkikäteen on ihan turha selitellä mitään, jos nyt ei pistä kaikkea likoon, Antti sanoo. Entäs rentoutuminen? Aina ei voi pelata tai harjoitella, vaan pitää "ottaa helppoa", kuten sanonta kuuluu. – Kavereitten kanssa katsotaan leffoja, pelataan konsolipelejä, ihan yleistä ajankulua. Kyllä sitä muutakin ehtii tekemään kuin pelaamaan ja treenaamaan. Mutta mikäs on pelatessa ja treenatessakaan, kun maalinteon apinakin on nyt pois niskasta. Seuraavaksi Antti Kangasniemi johtaa viime aikoina tehokkaasti esiintyneen ketjunsa Kärppien ja SaiPan kimppuun kotihallissa Hakametsässä torstaina ja lauantaina. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||