|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
25. lokakuuta, 2008 ATTE PENTIKÄINEN TEKI HARVINAISEN MAALIN
Torstaina JYPiä vastaan pelatun kotiottelun kolmannella minuutilla nähtiin harvinainen hetki. Arsi Piispanen vippasi pikkusyötön nousevalle Atte Pentikäiselle, joka otti kiekon haltuunsa ja laukoi sen samantien maaliin ohi Sinuhe Wallinheimon. "Perussuoritus", voisi joku ajatella, mutta Pentikäiselle maali oli ensimmäinen yli kahteen kauteen ja koko parinsadan ottelun mittaisella SM-liigauralla vasta neljäs. Kolme ensimmäistä olivat tulleet Ässä-paidassa.
– Meillä on ton maalinteon kanssa sellanen viha-rakkaus -suhde. Se vanha sanonta, että joskus sokeakin kana löytää jyvän, on varmaan tehty just mun maalejani varten, Atte vitsailee. Maalissa tapahtui jonkinlainen ympyrän sulkeutuminenkin, sillä Pentikäisen SM-liigauran ensimmäinen ottelu pelattiin juuri samaista JYPiä vastaan. Silloin nuoren Tappara-pakin peli ja koko liigakausi katkesi välittömästi kesken nilkan murtumisen takia. Reilut viisi vuotta myöhemmin syntyi vihdoin se ensimmäinen osuma kirvesrinnoissa. – Onhan sitä pitkä polku kuljettu siitä ekasta pelistä. Toivottavasti ei mee yhtä kauaa tän ekan maalin jälkeen ennen kuin pääsee nosteleen Tappara-paidassa kannua, Atte filosofoi. Vain muutama minuutti torstaisen maalinsa jälkeen Pentikäinen sai Jiri Bicekin kovan taklauksen päähänsä, mutta palasi vielä takaisin peliin. Nyt hän naureskelee sillekin tilanteelle. – Se taklaus pisti vaan pään takaisin paikalleen. Juteltiin Bicekin kanssa aloituksessa, että nyt on jotain pahasti vialla kun tuli maalikin, ja se lupas laittaa sen kuntoon. Vaikka en tiedä saako tätä päätä nyt sen paremmaksi enää. Pentikäisen avausmaalista huolimatta Tappara hävisi torstaisen pelin. Se oli joukkueelle kolmas peräkkäinen tappio. Tänään kirvesrinnat matkustavat Espooseen, jossa vastassa on varmasti vahva joukkue Blues. – Meillä pitää olla paljon parempi puolustus kuin viime matseissa on ollut. Heitetään äijää seinille ja käännetään kaksinkamppailut itelle, niin sitä kautta tulee varmasti voittokin, Atte Pentikäinen sanoo. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||