SM-Liiga
 















uutiset

24. huhtikuuta, 2009

PEKKA SARAVO PALAA TAPPARAAN

Pekka Saravo Tappara saa Tuukka Mäntylän lisäksi takalinjoilleen toisenkin kovan paluumuuttajan. 29-vuotias puolustaja Pekka Saravo palaa Ruotsista takaisin kasvattajaseuraansa kuuden vuoden sopimuksella.

Saravo on pelannut Ruotsissa viimeiset neljä kautta, kolme ensimmäistä niistä Luulajan joukkueessa ja tällä kaudella Linköpingissä. Hän teki Elitserienin runkosarjassa tehopisteet 4+4=8 pelaamissaan 54 ottelussa.

Ennen Ruotsiin lähtöään Saravo pelasi Tapparassa viisi liigakautta, joiden aikana oli voittamassa SM-kultaa 2003 ja kahta hopeaa ennen sitä.

A-maajoukkueessa Saravolla on 90 ottelun kokemus. Hän on ollut mukana kolmissa MM-kisoissa (2005, 2006, 2007) eli ansainnut MM-hopeaa ja -pronssia. Tänä keväänä A-maajoukkueen kapteeninakin toiminut Saravo karsiutui MM-joukkueesta viimeisessä ryhmässä.

Saravon ja aiemmin tässä kuussa tehdyn Mäntylän 10-vuotisen sopimuksen jälkeen Tapparalla on nyt sopimuksen alla kaksi maalivahtia, seitsemän puolustajaa ja 12 hyökkääjää.


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga