|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
27. elokuuta, 2009 NORDIC TROPHYN LOPPUTURNAUKSESSA MUKANA TUORE MAAJOUKKUEPAKKI
Pari päivää sitten julkistettiin kauden ensimmäinen A-maajoukkue Tšekin EHT-turnausta varten. Monessa paikassa luultavasti kulmakarvat hiukan kohosivat, kun listalta löytyi Tapparan 20-vuotias puolustaja Harri Ilvonen, jolla ei SM-liigakokemustakaan ole vasta kuin niukasti yli 40 ottelun verran. Yllättynyt oli myös Harri itse.
– En osannut odottaa sitten yhtään, ihan täytenä yllätyksenä tuli. Jari Kurri soitti ja kertoi valinnasta, niin vähän aikaa kyllä mietin, että koijataanko tässä nyt, Harri nauraa. – Innoissani lähden sinne hakemaan uusia kokemuksia ja katsomaan, miten kansainvälisissä peleissä pärjää. Ilvonen on ollut Tapparan valopilkkuja harjoituspelikaudella. Joukkue on pelannut viisi matsia Nordic Trophy Finlandin alkusarjaa ja niiden päälle yhden pelin Ilvestä vastaan viime viikonloppuna. Voitot ovat tulleet tästä viimeisimmästä ja aivan kauden ensimmäisestä pelistä, mutta väliin osui neljä tappiota, niistä pari suurinkin lukemin. Tuore maajoukkuepakki on pelannut näistä peleistä viisi ja tehnyt niissä maalin ja syöttänyt kolme. – Välillä oli joukkueella vähän vaikeeta, mutta nyt on ollut jo parempia merkkejä, että kyllä tää rupeaa tästä lähtemään. Oma pelikin on ollut ihan hyvää. On tullut onnistumisia ja on saanut pelata paljon, niin itseluottamus on kasvanut. Siitä itseluottamuksesta pelaaminen kuitenkin on aika paljon kiinni, Harri analysoi. Puolustajien pelaamista on tällä kaudella vähän muuttamassa kaksi uutta sääntöä. Kokoonpanon pelaajapakkaa on supistettu niin, että nyt peleihin pukee kuusi pakkia aiemman seitsemän sijaan. Lisäksi sääntöihin on tullut pykälä, jossa pitkän kiekon tehnyt joukkue ei saa enää vaihtaa kentällä olevaa miehitystään. – Se yhden pakin puuttuminen vaikuttaa lähinnä silloin, jos pakit saa jäähyjä. Silloin on aika raskasta alivoimalla, kun ei pystytä seiskapakilla tasaamaan rasitusta. Mutta tasakentällisin ei niin suurta eroa tule, aika paljon sitä ennenkin kuudella pakilla pelattiin, Ilvonen pohtii. – Pitkä kiekko -sääntö on hyvä juttu, ettei voida vaan esimerkiksi pelin lopussa roiskia koko ajan pitkiä. Onhan sitä muutaman kerran harjoituspeleissä ollut vähän hapoilla, kun pitkän vaihdon päätteeksi on tullut pitkä kiekko eikä sitten ole päässytkään vaihtoon. Ei mitään pahempia vielä. Viime lauantain Tampere Kamppenissa Ilvonen pääsi näyttämään myös puoltaan, jota monet eivät välttämättä aiemmin tienneet: nuorukaisella on kova lyöntilaukaus. Lauantaina hän mittautti tutkalla 144 km/h:n lämärin, joka kesti kisan ykköstuloksena, kunnes viimeisenä ampujana Ilveksen Marko Anttila paiskasi yli kahden metrin varrellaan kovemman laukauksen. – Ei se harmittanut että jäi kakkoseksi. Olihan se vähän jo tiedossa, että Anttila vetää aika kovaa. Itselläkin se eka yritys olisi ollut kovempi, mutta kun se meni pitkin pleksejä, Harri naureskelee ja lupaa, että paljolla treenillä laukaus paranee vielä entisestään.
Harri Ilvosen laukaus nähdään seuraavan kerran Hakametsässä perjantain ja lauantain Nordic Trophy Finlandin lopputurnauksessa, jossa pelaavat isäntäjoukkue Tappara sekä alkusarjan kolmen kärki Lukko, TPS ja HIFK. Tappara pääsi lopputurnaukseen "takaoven kautta" järjestävänä joukkueena, vaikka pelkkä alkusarjamenestys siihen ei olisi oikeuttanut. Nyt lähdetään liikkeelle puhtaalta pöydältä, ja Tapparalla on mahdollisuus turnausvoittoon siinä missä muillakin.
Tämän vuoden Nordic Trophy pelattiin nyt vähän kuin kahdessa osassa, suomalaiset keskenään ja ruotsalaiset keskenään. Ilvonen löytää puolensa sekä tämän kesän mallista että aiemmista sekamalleista. – Ehkä sen takia ihan hyvä, ettei tule niin paljoa harjoituspelejä. Jos ne rupeaa menemään sinne viiteentoista, niin se on vähän liikaa. Toisaalta olisi kuitenkin mielenkiintoista pelata niitä ruotsalaisia porukoita vastaan tässä alkuun. Nyt mennään siis kuitenkin neljän jäljellä olevan suomalaisjoukkueen kesken. Tappara kohtaa perjantaina klo 19 alkaen alkusarjan voittaneen Lukon, jolle kirvesrinnat alkusarjassa hävisivät maalein 1-3. HIFK ja TPS ottelevat perjantaina klo 16. Näiden otteluparien voittajat pelaavat lauantaina finaalissa ja hävinneet pronssipelistä. Silloin pelit alkavat niin, että panoksestä huolimatta Tappara pelaa klo 19 ja sitä ennen pelataan klo 16. Lauantain ottelussaan kirvesrinnat kohtaavat siis joko helsinkiläis- tai turkulaisjoukkueen, joista kummallekin se kärsi isonumeroisen tappion alkusarjassa. – Ihan päällimäisenä lähetään parantamaan omaa suoritusta. Näissä peleissä se suoritus on vielä tärkeämpi kuin lopputulos. Mutta tietysti samalla lähdetään myös voittamaan! Harri sanoo. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||