|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
1. joulukuuta, 2009 KIM STRÖMBERG PÄÄSI HISTORIANKIRJOIHIN
Viikon päästä 22 vuotta täyttävällä Tappara-laitahyökkääjä Kim Strömbergillä on vielä runsaasti aikaa pelata itsensä suomalaisen jääkiekon historiankirjoihin ihan ominkin avuin, mutta lauantaina hän pääsi niihin ainakin yhden trivia-kysymyksen verran.
Tulevina vuosikymmeninä lätkätietovisoissa saatetaan hyvinkin esittää kysymys "Kuka teki maalin, jonka syöttämällä Janne Ojanen nousi SM-liigan kaikkien aikojen parhaaksi pistemieheksi?" Vastaus on: Kim Strömberg. Lauantain Lukko-ottelun toisessa erässä aikaan 28:24 Strömberg sai keskialueella kiekon Ojaselta ja räväytti sen ranteella maalin takaylänurkkaan. Paitsi että kyseessä oli maali, jonka myötä Ojanen nousi pistekärjeksi, niin se oli myös kauden avausmaali Strömbergille yli kahden ja puolen kuukauden kuivan tahkoamisen jälkeen. – Ainahan se rassaa kun maaleja ei tule. Edellisessä kotipelissä Bluesia vastaan pääsin läheltä lyömään ilmasta melkein tyhjiin ja jostain vaan sillonkin molari sai hanskan vielä eteen, Kim pyörittelee päätään. Viime kaudellakin Strömbergin syksy oli kuiva. Hän teki silloin liigauransa ensimmäisen maalin kuukauden pelien jälkeen, mutta kauden puolivälissä se oli edelleen hänen ainoa osumansa. Sitten hanat yhtäkkiä aukesivat ja "Rölli" päätti kauden saldonaan yhteensä 12 maalia ja 25 tehopistettä. – Toivottavasti nytkin mennään loppukaudella samansuuntaisesti kuin vuosi sitten. Ojasen ennätyspisteen tuonut maali oli siis Kimin ensimmäinen osuma tällä kaudella. Vauhtiin päästyään hän teki pelissä vielä toisenkin, voittomaaliksi jääneen 3-2 -maalin. Kahden maalin ilta syntyi jopa vähän vahingossa, sillä alkuperäisten suunnitelmien mukaan Strömbergin ei pitänyt olla lauantaina kokoonpanossa. Hän sai pikahälytyksen mukaan peliin suurin piirtein Koulukadun ulkojäähöntsyihin, kun Jukka Peltola sairastui. – Olihan se vähän erilainen peliin valmistautuminen. Mutta ei siinä mitään, innoissaanhan sitä oli kun pääsi pelaamaan, eikä siinä mitään hävittävääkään ollut, Kim sanoo maaleistaan helpottuneena. Lisää Kim Strömbergin mietteitä alla olevassa videossa. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||