SM-Liiga
 















uutiset

11. joulukuuta, 2009

YHTEENVETO OTTELUTAPAHTUMA-KYSELYSTÄ

Tappara toteutti kyselyn yhdessä TAKK:n myyntikoulutusta käyvien pelaajiensa Jukka Peltolan, Ville Niemisen ja Harri Säterin kanssa.

Kyselyssä selvitettiin tyytyväisyyttä ottelutapahtuman eri elementteihin sekä mielipiteitä ja tyytyväisyyttä kausikorteista ja lipuista. Kyselystä saatiin arvokasta vastaustietoa ja mielipiteitä sekä kiitettävän paljon avointa palautetta.

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 807 vastaajaa. Kyselyssä kerättiin vastaajien taustatietoja ja vastaajista lähes kaikki vastasivat taustakysymyksiin. Vastaajista suurimmaksi ikäryhmäksi muodostuivat 16-35 -vuotiaat, joita oli 456 vastaajaa. Seuraavaksi eniten vastaajia oli 36-50 –vuotiaissa. Heitä oli 219 vastaajaa. Naisia vastaajista oli 138 henkilöä ja miehiä 652. Suurimmalla osalla vastaajista ei ole lapsia. 252 vastaajalla oli 1-2 lasta.

Internet vastaajille tärkein informaatiokanava

Vastaajista lähes kaikki (92,7 %) saavat tiedon otteluista Tapparan omilta nettisivuilta. Seuraavaksi eniten infoa saadaan joltain muulta internet-sivustolta. Muina internet-sivustoina mainittiin muun muassa Jatkoaika.com ja SM-liiga.fi. Aamulehti tavoittaa ottelumainonnan osalta 37,6 % vastaajista. TV- ja radiomainonta ottelujen infokanavana koettiin vähäisempänä tosin radiomainontakin tavoittaa vastaajista kuitenkin lähes joka neljännen.

Suurin osa vastaajista käy otteluissa useimmiten ystäviensä kanssa. Vastaajat käyvät harvemmin otteluissa lasten kanssa. Jopa 600 vastaajaa kertoi saapuvansa otteluihin omalla autollaan. Seuraavaksi eniten vastaajat käyttävät bussia.

Ottelutapahtuman eri elementtejä arvioitiin asteikolla 1-5 (1=huono ja 5=erinomainen). Kokonaisuutena eri elementit saivat kiitettävän arvosanan, kun laskettiin yhteen kaikkien eri elementtien arvioinnit.

ottelytapahtuma-kysely


Alkushowta (pelaajaesittelyt, hehkutusvideo yms.) piti joko melko erinomaisena tai erinomaisena 594 vastaajaa. Avoimissa palautteissa kritisoitiin musiikin ja juontojen kuuluvuutta esittelyvideossa sekä toivottiin Live Is Life -kappaletta takaisin pelaajaesittelyyn. Moni vastaaja totesi pelaajaesittelyn olevan hyvin toteutettu ja edellä kilpailijoiden vastaavia. Myös tälle kaudelle uutena tullut Tappara-hehkutusvideo keräsi mainintoja erinomaisuudestaan.

Musiikki arvioitiin hyväksi tai melko erinomaiseksi. Avoimissa palautteissa musiikki sai paljon kommentteja. Jäähallin äänentoistoon toivottiin muutosta ja parannusta. Musiikkia toivottiin soitettavan enemmän paremman tunnelman saamiseksi. Musiikkina toivottiin useammassakin palautteessa rock- ja heavytyyppistä musiikkia.

Erätauko-ohjelmia pidettiin hyvinä. Arvosanat kallistuivat kuitenkin jonkun verran enemmän kohtalaisen suuntaan kuin muut ottelutapahtuman elementit. Avoimissa palautteissa todettiinkin frisbee-kisan olevan jo "aikansa elänyt". Erätauoille ehdotettiin ohjelmanumeroksi esimerkiksi haastattelujen näyttämistä videokuutiolla.

Videokuutio onnistunut lisä ottelutapahtumaan

Videokuutio ja sen käyttö ottelutapahtuman yhtenä elementtinä arvioitiin pääasiassa melko erinomaiseksi tai erinomaiseksi. Usean vastaajan mukaan videokuution tulo on elävöittänyt otteluiden tunnelmaa. Vastaajat toivoivat edelleen, että sen käyttöä tehostetaan.

Tapparan uusi maskotti arvioitiin hyväksi. Avoimissa palautteissa Tapsun kerrottiin olevan askel oikeaan suuntaa ottelutapahtuman viihteellisyydestä puhuttaessa ja sen kerrottiin vetoavan erityisesti lapsiin.

Vastaajat pitivät Tapparan otteluissa esiintyvää Sparkling Stars -tanssiryhmää keskimäärin melko erinomaisena. Sen todettiin muun muassa olevan edeltäjiään parempi. Toisaalta ryhmän toivottiin olevan urheilullisempi.

Ottelutapahtumaan liittyviä palveluita arvioitaessa kokivat lähes puolet vastaajista niiden olevan melko erinomaisella tasolla. Kysyttäessä Restelin tuotevalikoimasta vastaajista noin 40 % piti niitä hyvinä. Lähes 20 % oli sitä mieltä, että valikoimat ovat melko hyviä. Avoimista palautteista kävi ilmi, että Restelin tuotevalikoimaa pidettiin kalliina. Valikoimaan toivottiin vaihtelevuutta ja palvelun toivottiin olevan ystävällisempää.

Myös Fan Club sai eniten arvosanoja melko erinomainen -kohtaan. Avoimen palautteen mukaan sen toimintaa haluttaisiin kehittää muun muassa siten, että otteluissa olisi enemmän kannustusta Fan Clubin toimesta. Lisäksi katsomoon toivottiin erilaisia banderolleja ja lakanoita enemmän.

ottelytapahtuma-kysely

Lipuista ja kausikorteista

Kyselyssä tiedusteltiin myös ottelulippuihin ja kausikortteihin liittyvistä asioista sekä asiakaspalvelusta. Lippujen ryhmätarjoukset arvioitiin keskimäärin hyviksi. Vastaajista hieman yli 40 % piti lippujen hintoja hyvänä. Vastaajat pitivät eri kohderyhmille tarkoitettuja kampanjoita ja erityishintaryhmiä hyvinä. Negatiivista palautetta kertyi useamman vastaajan osalta Lippupalvelun palvelumaksujen korkeista hinnoista. Jonkin verran palautetta annettiin kausikorttien hinnoista. Lisäksi toivottiin, että kausikorttilaisia huomioitaisiin enemmän.

Lippujen saatavuus koettiin yli 70 % mielestä melko erinomaisena tai erinomaisena. Muun muassa lippujen lunastusmahdollisuutta R-kioskeilta pidettiin hyvänä asiana. Kysyttäessä, mistä vastaajat olivat viimeksi ostaneet lippunsa, nousi listan kärkeen ostotapana ennakkomyynti. Jäähallilta lipun oli kuitenkin ostanut lähes yhtä moni. Kyselyn vastaajista noin neljänneksellä on tällä hetkellä Tapparan kausikortti.

Kausikorttilaisilta kysyttiin lisäksi muutamia niihin liittyviä kysymyksiä. Kausikorttilaiset pitävät kyselyn mukaan korttiin liittyviä etuja hyvinä tai melko erinomaisina. Korttien toimivuus sai erinomaisen arvosanan. Kausikorttien hinnan suhteen vastaukset jakaantuivat suhteellisen tasaisesti hyvän, melko erinomaisen ja erinomaisen välille. Avoimen palautteen kohdassa vastaajat toivoivat kausikorttiin enemmän erilaisia etuja. Palvelua toimistolla pidettiin ystävällisenä ja hyvänä. Myös erilaisia tapahtumia, jotka on suunnattu kausikorttilaisille, toivottiin järjestettäväksi. Kausikorttien osto- ja tilaustoimintoja ja sirukortin kätevyyttä kehuttiin. Myös kausikortteihin liittyvää yhteydenpitoa ja asiointia pidettiin suurimman osan mielestä joko melko erinomaisena tai erinomaisena.

Kiitos kaikille vastanneille!

Kyselyn vastauksista ja palautteista saimme erittäin paljon arvokasta tietoa, jota tullaan hyödyntämään ottelutapahtuman kehittämisessä sekä kausikorttien ja lippujen markkinoimisessa. Kaikki vastaukset käsitellään sisäisesti ja tarvittaviin toimenpiteisiin ryhdytään. Kiitämme kaikkia vastaajia ja toivotamme tervetulleiksi otteluihin yhä paremman viihteen pariin!

Kyselyn vastaajien kesken arvottiin kahden hengen VIP-paketti. Arvonnan voitti Mikko Kivimäki. Tappara onnittelee ja on ollut yhteydessä voittajaan henkilökohtaisesti.


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga