|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
26. joulukuuta, 2009 RUNKOSARJAN JÄLKIMMÄINEN PUOLISKO ALKAA
Kahden viikon joulutauko on nyt takana, ja Tapaninpäivänä SM-liiga pyörähtää uudelleen käyntiin. Tapparan osalta runkosarja on nyt tasan puolivälissä.
Tämän vuoden puolella ehditään pelata vielä kaksi ottelua, tämäniltainen paikallispeli sekä tiistainen kotiottelu Pelicansia vastaan. Sen jälkeen onkin edessä tammikuu 2010, jolloin liigassa saattaa jo tapahtua ratkaisuja sarjasijoitusten suhteen. Tapparallekin on tammikuussa jaossa peräti 30 pistettä, joista on kerättävä valtaosa, jotta pysytään mukana kisassa kuuden parhaan joukkoon pääsystä. – Pelaamiseen täytyy kaivaa tasaisuutta. Se on jatkossa se suurin haaste, ja se mikä tammikuun tuloksenkin määrää, Tapparan päävalmentaja Mikko Saarinen sanoo. Runkosarjan jälkimmäisen puoliskon ensimmäinen haaste on Ilves, joka on kukistanut Tapparan kahdesti tällä kaudella. Tapparalla on paikallispelivoittoja yksi. Mikäli kirvesrinnat tänään häviävät, tämän kauden paikallissarja on jo menetetty, sillä pelejä on yhteensä vain viisi. – Ilvestä vastaan 5-5 -peli on ollut meille murheellinen, ollaan hävitty kolmessa pelissä tasaviisikoin maalit 2-8, ynnää Saarinen. – Siihen varmasti yritetään kiinnittää huomiota, että 5-5 -peli olisi virheetöntä. Tietysti lauantaina vaaditaan myös hyvä maalivahtipeli, eikä hyökkäyspelissä saada unohtaa niitä hyviä asioita mitä ennen taukoa nähtiin. Kauden neljäs paikallispeli Tapaninpäivänä. Tapparan seuraava kotiottelu tiistaina 29.12. klo 18.30, silloin vastassa Pelicans. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||