SM-Liiga
 















uutiset

26. helmikuuta, 2010

TAPPARA JATKAA TAPPARALAISESSA VALMENNUKSESSA

SM-liigan playoff-sijoista taisteleva Tappara on tehnyt jatkosopimukset valmentajiensa Mikko Saarisen, Petri Mattilan ja Aleksander Barkovin kanssa. Saarisen ja Barkovin sopimukset ovat vuoden mittaisia, Mattilan kolmevuotinen.

Tämän ja edellisen kauden kirvesrintoja luotsannut Mikko Saarinen jatkaa päävalmentajana myös kaudella 2010-2011. Ensi kaudella hänen apunaan jatkava Petri Mattila ottaa valmennusvastuun hänen jälkeensä kausiksi 2011-2013.

– Näiden sopimusten myötä saamme rauhoitettua valmentajakysymyksen loppukevääksi ja etenemme suunnitelmien mukaisesti pitkäjänteisesti eteenpäin, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen sanoo.

Tapparan ensi kauden joukkueen kokoaminen on alkanut kolmella jatkosopimuksella. SM-liigan pistepörssissä kahdenkymmenen parhaan joukkoon mahtuva hyökkääjä Niclas Lucenius on tehnyt seuran kanssa 1+1-mallisen jatkosopimuksen. Puolustaja Harri Ilvonen on sopinut kirvesrintojen kanssa ensi kaudesta, ja puolustaja Jussi Halmeen sopimusta on pidennetty kattamaan myös kaudet 2011-13. Yhteensä joukkueessa on toistakymmentä pelaajasopimusta valmiina ensi kaudelle.

Tamhockey Oy ja Tappara Ry kehittävät yhteistyötä

Tapparan liigakiekkoilusta vastaava Tamhockey Oy tiivistää yhteistyötään seuran junioritoiminnasta vastaavan Tappara Ry:n kanssa. Yhteistyön tärkeimpänä lähtökohtana on juniorivalmennuksen laadun ja ammattitaidon kehittäminen entistä korkeammalle tasolle.

Petri Mattila & Mikko Saarinen
Mikko Saarinen (oikealla) ja Petri Mattila jatkavat Tapparan pelaajapenkin takana ensi kaudella.


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga