SM-Liiga
 















uutiset

3. maaliskuuta, 2010

PEKKALALLA HARVINAINEN HATTUTEMPPU

Tomi Pekkala Tomi Pekkalan eilinen hattutemppu Ässien verkkoon ei ollut aivan historiallinen temppu, mutta hyvin harvinainen sellainen kuitenkin. Pekkalasta tuli ensimmäinen yhdessä ottelussa kolme maalia laukonut Tapparan tulokaspelaaja yli kahteenkymmeneen vuoteen.

Edellisen kerran ensimmäistä liigakauttaan pelannut kirvesrinta onnistui hattutempussa syksyllä 1987, kun samalla pelinumerolla 27 pelannut Arto Kulmala tinttasi sellaisen KooKoon verkkoon. Koko SM-liigan 34-vuotisen historian aikana näiden kahden lisäksi Tapparassa vain Tommi Pohja on onnistunut tekemään tulokaskautensa (1983-84) aikana kolme maalia samassa ottelussa.

Tammikuun lopussa Kärpistä Tapparaan siirtynyt Pekkala on nyt tehnyt 11 pelaamassaan kirvesrintaottelussa viisi maalia ja syöttänyt neljä. Alkukauden Kärppä-tehot mukaan lukien 21-vuotias nuorukainen on tehnyt tällä kaudella tehot 9+8=17. Hän on SM-liigan kauden tulokaspelaajien maalipörssissä toisena ja kokonaistehopisteissä viidentenä.


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga