SM-Liiga
 















uutiset

11. maaliskuuta, 2010

VIDEOHAASTATTELUSSA NESTORI LÄHDE

Nestori Lähde Tappara on voittanut kolme edellisestä neljästä pelistään, mutta kotivoitosta on aikaa jo reilusti yli kuukausi. Tänään Tappara yrittää pyyhkiä tuota tahraa kilvestään, kun se kohtaa Hakametsässä Pelicansin, joka on tukalassa paikassa taistelemassa kynsin hampain playoff-paikastaan.

Kirvesrintojen kahdessa viime pelissä maalinteossa on onnistunut Nestori Lähde, nelosketjun vasen laitahyökkääjä. Rymistelevänä taklaajana tunnettu laituri on kunnostautunut tällä kaudella maalintekijänä jo viisi kertaa.

– Ihan hyvä laukaus ja sellainen röyhkeys, "Nessu" kertoo maalintekoaseistaan. – Yritetään runnoa ja ampua aina kun paikka tulee, niin kyllä se joskus sisään menee.

Lähde on tyytyväinen rooliinsa tällä hetkellä. Hän tietää tarvitsevansa vielä lisää kokemusta ja harjoitusta ennen kuin on valmis isompaa rooliin. Mutta hän on myös valmis tekemään töitä sen eteen tinkimättömällä asenteella.

Tänään Tapparalla on siis vastassa Pelicans. Lahtelaiset taistelevat noususta kymmenen parhaan joukkoon, Tapparalla on vielä kiikarissa jopa kuudeskin sija.

– Totta kai tavoitteena on mennä kuuden joukkoon, siihen pyritään ja siihen uskotaan, Nestori vakuuttaa.

– Pelicans tulee tänään varmasti tosi kovaa. Varmasti tulee tiukka vääntö ja tasaista taistelua.

Katso ensin lisää videosta ja tule halliin klo 18.30, kun Tappara ja Pelicans kamppailevat panoksena playoff-asetelmat.



Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga