|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
26. elokuuta, 2010 VIDEOHAASTATTELUSSA JESSE TURKULAINEN
Kun kerran Ruotsissa ollaan, niin eikö ole vain soveliasta tehdä haastattelukin ruotsiksi? Tappara-puolustaja Jesse Turkulainen puhuu kyllä sujuvaa suomeakin, mutta nyt hänet on maaniteltu vastailemaan kysymyksiin toisella kotimaisella.
Lempinimellä "Åbo" Tapparassa kulkeva Jesse on asunut Ruotsin puolella lähes koko elämänsä. Vasta pari vuotta sitten hän muutti Suomeen siirtyessään Tapparaan pelaamaan. Se selittää nuorukaisen hyvän ruotsinkielen taidon, jota joukkuetoverit ovat reissussa auliisti myös hyödyntäneet. – Matkan alussa kun jätkillä oli kova kiire kauppaan ostamaan paikallisia tuotteita, niin piti vähän autella. Bussikuskille on pitänyt myös vähän kääntää toiveita, kun on ollut liian kylmää tai lämmintä, mutta eipä mitään isompaa, Jesse kertoo. Isompaa sen sijaan tapahtui ennen matkaa, kun päävalmentaja Petri Mattila jäi sivuun ja Sami Hirvonen nousi vetämään pelaajaryhmää. Jessellekin asia tuli täysin puun takaa, mutta nyt pitää vain jatkaa parhaan mahdollisen työn tekemistä, oli johdossa sitten jatkossakin Hirvonen tai joku muu. Ensimmäinen ottelu Ruotsissa päättyi tappioon 1-4 Frölunda Indiansia vastaan. Ensimmäinen erä meni vielä suhteellisen hyvin jäähyistä huolimatta, mutta sitten jouduttiin ongelmiin. – Toisessa erässä menetettiin peli ihan täysin, se oli 3-0 ja siihen se ratkesi. Kolmannessa erässä saatiin nopea maali ja siitä syntyi edes jonkinlainen peli. Huomenna yritetään jatkaa siitä mihin keskiviikkona lopetettiin eli pelata hyvin alusta saakka, Jesse sanoo ja jatkaa: – Vaikea sanoa tarkkaan mistä tässä on kiikastanut. Kaikkien pitää nyt vain nostaa omaa tasoaan ja sitä kautta se varmasti lähtisi sujumaan paremmin joukkueenakin. Ruotsissa syntynyt tamperelainen Turkulainen pääsi viime kaudella pelaamaan kunnolla SM-liigajäilläkin ja teki playoffeissa KalPaa vastaan maalinkin. Hänestä tuntuu, että itseluottamus on nyt parempi pelikokemuksen myötä. – Tuntuu siltä että se oma kiekollinen peli olisi kehittynyt. Myös laukaus on mennyt eteenpäin kesän aikana mutta vielä pitää paljon parantaa. Jessellä on Tapparan pelimatkoilla myös raskas vastuu, sillä hän hankkii matkaan bussissa katsottavat elokuvat. Tähän mennessä katsotut Fighting ja Brothers ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton – tosin niin tuntuu saavan ihan jokainen leffa. Jesse ottaa palautteen vastaan huumorilla. - Nyt on 20 leffaa mukana tällä matkalla. Jos jätkät ei niistä yhtään hyvää löydä, niin mua ei ainakaan haittaa! Tarkemmat vastaukset alla olevalla videolla! Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||