Crosstraining 

Tapparan puolustuskalustoa koetellaan rajusti

20.01.2012 11:35

Atte MäkinenPäivitetty klo 16:30: Kalle Kaijomaa ei saanut SM-liigalta lisäsanktiota ja on tänään pelikelpoinen Ilvestä vastaan. Niinpä alla mainittu uutinen Atte Mäkisen liigadebyytistä jää odottamaan vielä tulevaa aikaa.

Kirvesrintojen miehistössä nähdään tänään Sasha Barkovin lisäksi toinenkin 16-vuotias pelaaja, kun vuonna 1995 syntynyt puolustaja Atte Mäkinen nousee paikallispelin kokoonpanoon. Myös poikamaajoukkueissa paljon pelannut Mäkinen (191 cm / 93 kg) on Tappara-Akatemiaan kuuluva pelaaja, joka tällä kaudella on A-nuorissa pelannut 20 ottelua tehoin 1+3.

Hänen lisäkseen pakistoon tulee A-junnuista Otto Räty sekä loukkaantumisten vuoksi vain neljässä liigaottelussa tällä kaudella pelannut Aleksi Elorinne. Kokemusta pakistoon tuovat Pekka Saravo ja Jussi Halme sekä ruotsalainen Viktor Ekbom.

Takalinjoilta poissa ovat pelikieltoa saanut Kalle Kaijomaa sekä loukkaantuneet Tommi Kovanen, Juha Leimu, Brett Skinner ja Joonas Liimatainen.

Hyökkäyksessä Tomi Pekkala tulee Kim Strömbergin tilalle kokoonpanoon. Maalissa pelaa tänään Juha Metsola.
 
Tammikuun tasauksen kakkososan kokoonpano:

74 Antti Erkinjuntti - 85 Jussi Makkonen - 38 Sami Venäläinen
21 Jerry Ahtola - 16 Aleksander Barkov - 11 Miikka Männikkö
81 Jukka Peltola - 23 Jarkko Pyymäki - 34 Olli Palola
14 Nestori Lähde - 26 Teemu Tallberg - 27 Tomi Pekkala

6 Pekka Saravo - 24 Viktor Ekbom
71 Otto Räty - 56 Kalle Kaijomaa
15 Jussi Halme - 13 Aleksi Elorinne

77 Juha Metsola
(39 Jani Nieminen)

 

 

Kommentit  

 
+10 #20 Tra 20.01.2012 17:37
Lainaten Tampere:
Kyä se on näin, että paras paikallisvääntö pelataan katsomossa.
Tapparassa ei montaa äijää ole, jotka on tamperelaisia, siksi Tappara ei meinaa syttyä näihin paikallispeleih in kunnolla!


12 tamperelaisläht öistä nytkin Tapparan avauksessa. Haloo!
Lainaa
 
 
+4 #19 mies12 20.01.2012 17:18
noniin, aletaas tehdä niitä sankaritarinoit a! uus ennätys määrä maaleja vastustajan verkkoon, ei mielellään omaan^^
Lainaa
 
 
+9 #18 Tappara12345 20.01.2012 16:23
3-1 päättyy peli Barkov,Erkinjun tti ja Palola tekee maalit
Lainaa
 
 
+6 #17 kysiviiksi 20.01.2012 15:51
Ruvekkaa ny HYVÄTIHIMISET taklaa sitä laiskajaakkoo (lue: niinimäki)!!!
Lainaa
 
 
+13 #16 26 20.01.2012 15:15
Voitto tulee ! :)
Lainaa
 
 
+3 #15 Jukka Heinimaa 20.01.2012 15:11
Lainaten 7-8:
Jumalaut mikä pakisto.....Nyt onnistuminen ja 3 pistettä vaatii jo pienen ihmeen.

Näillä mennään,minkäs teet
Lainaa
 
 
+25 #14 Jukka Heinimaa 20.01.2012 15:08
Atte Mäkinen.Kyllä todellakin. Duffa tekee Tapparalle suuren paveluksen visiitillään.Olis voinut ottaa lekistä konkarin mutta päätti antaa tulevaisuudelle tilaa.Voi vain kuvitella minkä buustin kaveri saa harjoituksiin.
Lainaa
 
 
+19 #13 jukka 20.01.2012 15:00
Mielenkiintoine n tyypi tämä Atte Mäkinen.On kuulemma kovaotteinen kaveri nuoresta iästään huolimatta.Lykkyä pyttyyn.
Lainaa
 
 
+8 #12 Koutsi 20.01.2012 14:37
No saatiinpahan ainakin se kovasti odotettu rightin pakki! Veikkaan että nuorilla on kova näytönhalu, joten odotan innolla, jotta pääsen seuraamaan esim. Mäkisen peliä, vaikka peliaikaa tuskin on paljon tulossa. Luulisi korvaavan nyt edes Skinnerin...
Lainaa
 
 
+12 #11 Official opinion 20.01.2012 14:25
Ei se ikä vaan teot puhuvat puolestaan. Tsemppiä nuorille pakeille illan peliin!
Käykääpä kaikki samalla äänestämässä Jutia SM-Liigan sivuilla olevassa Kuka on sinun puolustajalegen dasi? kyselyssä :)
Lainaa
 

Lisää kommentti


Turvallisuuskoodi
Päivitä

logo_peko logo_olvi logo_veho logo_matkapojat smliiga_logo
Copyright 2010 tappara.fi design_its