Kanadalaishyökkääjä Jeff Ulmer ei jatka Tapparassa, mutta sen sijaan Tappara on tehnyt loppukauden sopimuksen 28-vuotiaan ruotsalaisen hyökkääjän Dragan Umicevicin kanssa (kuvassa). Tämä jättää Tapparalle mahdollisuuden täydentää joukkuettaan yhdellä pohjoisamerikkalaisella pelaajalla ennen tämän viikon torstaina umpeutuvaa siirtorajaa, mikäli sellainen katsotaan tarpeelliseksi.
Jeff Ulmer teki kuudessa Tappara-ottelussaan kaksi maalia ja syötti kolme. Maaleista toinen oli jatkoaikaosuma Ässien verkkoon. Lisäksi Ulmer teki ratkaisumaalin voittomaalikisassa Jokereita vastaan.
Uutena hyökkääjänä kirvesrintoihin liittyvä Dragan Umicevic on syntynyt entisessä Jugoslaviassa, mutta on Ruotsin kansalainen. Hän on pelannut Elitserienissä 10 kauden aikana yli 400 ottelua ja tehnyt 200 tehopistettä. Tällä kaudella hän edusti Ässiä yhdeksässä SM-liigaottelussa joulu-tammikuussa ja teki tehopisteet 1+5=6. Hän pelaa ensimmäisen ottelunsa Tappara-paidassa ensi torstaina, kun joukkue kohtaa SM-liigan kärkikamppailussa Hakametsässä Jokerit.
Otto Räty vuokralle Lukkoon
Tapparan sopimuspuolustaja Otto Räty pelaa loppukauden vuokralla Rauman Lukossa. Viime kaudella SM-liigassa debytoinyt Räty ei tällä kaudella ole ollut mukana yhdessääkään liigapelissä, vaan on pelannut Mestistä SaPKon ja LeKin joukkueissa.









Kommentit
kiitos tiedosta!
Loistava uutinen, speed we need!
Jos oot yhtään pelejä seuraillu, nii ei tehot kerro aivan kaikkea. Koska Ulmerilla oli polvivaivoja, ei luistinkaan liikkunut aivan toivottuun tahtiin. Tällä kertaa valmmennusjohto päätti näin ja nyt on tilaa vielä mahdolliselle uudelle P-amerikkalaise lle vahvistukselle, jos valmennus sellaisen löytää. Itse ainakin olen todella tyytyväinen ja uskon, että tästä kaverista on vielä paljon iloa meille.
Umisevic on ihan hyvä vaihto, varsinkin jos Ulmerin polvet oli huonossa hapessa.
Tervetuloa Umisevic, kyllä täällä kultaa vuollaan.
Kommenttien RSS-syöte