SM-Liiga
 















uutiset

24. marraskuuta, 1999

ROMAN MELUZIN TAPPARASSA MYÖS ENSI KAUDEN

Tapparaan tälle kaudelle siirtynyt tšekkitaituri Roman Meluzin jatkaa kirvesrinnoissa myös tulevan kauden. Meluzin ja Tapparan välisen sopimuksen ehdot on saatu sorvattua siihen malliin, että alunperin 1+1 -vuotinen sopimus kattaa nyt suoraan myös tulevan kauden.

Tapparan valmennusjohto on ollut alkukaudella erittäin tyytyväinen tsekin esityksiin. Taitavien yksilösuoritusten ja komeiden maalien lisäksi Meluzin on muistanut hoitaa myös puolustuspelin esimerkillisesti.

Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mikko Leinonen uskoo, että uutinen on myös Tapparan kannattajien mieleen.
- Meluzin on noussut nopeasti kannattajien suosioon, mitä ei tietysti tarvitse ihmetellä. Me halusimme ehdottomasti pitää hänestä kiinni. Nyt "Melulla" on rauha keskittyä olennaiseen, kun tulevaisuus on selvillä hieman pidemmälle.

Roman Meluzin on pelannut koko kauden Aleksander Barkovin vierellä, ja kaksikko on ollut erittäin tehokas. Barkov kantaa Tapparan kultakypärää tehopisteillä 9+19, Meluzin on kerännyt saldon 12+12. Meluzin on ollut Tapparan tehokkain maalintekijä yhdessä Timo Vertalan kanssa.


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga