VSOF - Very Superior Old Fan Club

{tab=Tarinoita Tapparasta}

TARINOITA TAPPARASTA – Seppo Niemi

Ehdottomasti tärkein muistoni Tapparasta sijoittuu lapsuuteni Kissanmaalle ja jouluun 1965. Joululahjat ja etenkin kovat paketit oli jaettu ja aukaistu, ainoastaan mielenkiinnottomat pehmeät paketit olivat jäljellä. Viimeistä pakettia avatessani näin ensin oranssin T-kirjaimen, sitten A:n; repäisin paketin auki ja huusin innoissani...Tapparan verkkarit!...Näin oli Tappara-elämäni alkanut. Samana vuonna seurasin innokkaasti Tapparan Suomisarja-kautta. Kaudesta jäi mieleeni ottelu Turun Kisa-Veikkoja vastaan, joka voitettiin 23-1, sekä tiukat ratkaisuottelut Paltsareita vastaan. Mestaruuskrapula hoidettiin ja seuraavaksi kaudeksi 1966-67 noustiin takaisin mestaruussarjaan.

Seuraavalta kaudelta muistan paikallisottelun Ilvestä vastaan, jonka Tappara voitti 4-3. Ottelun sankari oli Tapparan maalivahti Antti Leppänen. Ottelusta jäi vielä mieleen Marjan ottama kymppi maalin siirrosta. Maalin siirtämisestä tuli kakkonen ja kommentoinnista vielä kymppi päälle. Maan ykköstuomareihin tuolloin usean vuoden aikana kuulunut Pentti "Iso-Pena" Isotalo oli tuolloin opettajani Kissanmaan kansakoulussa. Hän järjesti luokallamme tulosvedon kauden toisesta paikallisottelusta, jonka senkin voitti Tappara luvuin 3-2 sankarinaan Matti "Peltsu" Peltonen. Veikkasin ottelutuloksen täysin oikein yhdessä luokkakaverini Jari Koison kanssa, jonka Kauko-isä pelasi Tapparan maalivahtina 1950-luvulla. Tulosvetopalkinto oli pettymys, vesivärit kutosen piirtäjälle :D. Kausi oli mestaruussarjaan nousseelle Tapparalle hyvä, sijoitus oli neljäs ja Tampereen herruus saavutettu.

Tässä ensimmäiset muistot ”na zakusku”, alkupaloiksi.

Terveisin,
Niemen Seppo

Tarinoita Tapparasta – Korven Rane avaa pelin

Elettiin talvea pelikaudella 1967-68. Pelasin Tapparan B-junnuissa Jokisen Apan valmennuksessa. Kylmä sunnuntaiaamu. Lähdin pelisäkkini kanssa ajoissa Hallituskadulle, josta pääsin Tapparan Isän Jarl "Jallun" Ohlsonin autossa Sorsapuistoon, koska hänen poikansa Erik "Ekku" pelasi samassa porukassa. Meillä oli kova joukkue, mm Pertti Koivulahti, Hannes Hakala, Pertti Valkeapää jne tulevina edustuspelaajina. Ottelu oli tärkeä KooVeetä vastaan. Hallitsimme ottelua, mutta hävisimme 1-2.

Karmea tappio. Välittömästi pelin jälkeen havaitsimme Ekun kanssa, että JallunVolkkari Variant lähti pois Sorsusta. Siis se merkitsi meille kävelyä takaisin kotiin Pyynikin juurelle. Jallun Ohlson opetti meitä. Siitä lähtien olen miettinyt, kuinka tärkeää on kilpaurheilussa yleensäkin voiton ja tappion välinen tunnetilaero. Tapparan Isä Jallun Ohlson vihasi häviämistä ja halusi opettaa meitä junnuja. Seuraaviin peleihin valmistaudumme paljon paremmin. Aikaa jännää, että muistan jutun vielä lähes 50 vuotta myöhemmin, vaikka sen junnuottelun jälkeen on sekä välillä voitettu että useasti myös hävittykin...

Tarinat on avattu. Kukas ehtii seuraavaksi – Niemisen Liisako?

Terveisin,
Rane Korpi

{tab=Tapahtumat}

Tulossa olevat tapahtumat kevätkaudella 2017

  • Torstaina 9.3. Tappara-Pelicans
    Paikka: Jäähallin Siipikellari
    Aika: 17.30-18.30
    Siipikellari yksityistilana tuon ajan, muuten auki normaalisti.
  • playoff-ottelu
  • Pyynikin portaat

{/tabs}

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su