Lauantai 27.2. 17:00 VS.

Tiistai 19.1. 18:30 VS.

Kolmanteen peräkkäiseen kotiotteluun vieraaksi saapuu Jyväskylästä JYP

Tappara on sarjataulukossa sijalla yhdeksän, kun taas jyväskyläläiset ovat sijalla 14. Tapparan pitää kuitenkin tehdä kaikki voitava tärkeiden pisteiden eteen.

JYP on ollut tällä kaudella suurissa vaikeuksissa niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Joukkue on 23 pelaamastaan ottelusta kerännyt ainoastaan 20 pistettä. Tämä jättää JYPin sarjataulukon viimeistä edelliselle sijalle, kun heikommin on suoriutunut vain HPK.

Muissakaan tilastoissa jyväskyläläiset eivät ole loistaneet. Joukkueen ylivoimaprosentti on koko Liigan heikoin, kun pakkopelillä on syntynyt tulosta vain 11 prosentin tehokkuudella. Tehtyjä maalejakin on vasta 52, mikä on koko Liigassa kolmanneksi huonoin tulos.

Hurrikaanipaitojen kultakypäränä ottelussa luistelee kokenut, 40-vuotias Jani Tuppurainen. Liigan vanhimman pelaajan tehot 23 ottelun jälkeen ovat 5+8=13.

Viime torstaina Tappara pääsi pitkästä aikaa voiton makuun, kun edellinen vastustaja SaiPa kaatui Hakametsässä maalein 5-2. Tuota ennen sinioranssit kuitenkin kyntivät kolmen ottelun mittaisessa tappioputkessa ja putosivat hetkellisesti jopa pudotuspeliviivan alapuolelle. Nyt onkin elintärkeää ottaa jokainen piste joka on jaossa.

Edellisessä ottelussa lappeenrantalaisia vastaan Tappara sai vihdoin kokoonpanoonsa pitkään sairaslomalla olleen kanadalaispuolustaja Blake Parlettin, joka iski heti paluuottelussaan maalin SaiPan verkkoon. Hän onkin yksi niistä pelaajista, joiden odotetaan pystyvän ratkaisemaan otteluita ja siten kartuttamaan Tapparan pistetiliä.

Kotijoukkueen kultakypärää kantaa JYP-kamppailussa Anton Levtchi. Levtchi on iskenyt 23 pelaamassaan ottelussa tehot 8+8=16. Tasapisteissä 25-vuotiaan hyökkääjän kanssa on Kristian Kuusela ja pisteen päässä kaksikosta vaanivat Jukka Peltola ja Jiří Smejkal.

Tiistai-illan kamppailu Hakametsässä alkaa kello 18:30. Otteluun ei edelleenkään oteta yleisöä, mutta voit osoittaa tukesi virtuaalilipun muodossa. Lipun hinta 10€.

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus