Lauantai 01.10 KLO 17:00

VS.

3 - 0
1-0, 0-0, 2-0
3031

Lauantaina vieraspeli Lahdessa - vastassa Pelicans

Tappara päättää kolmen ottelun viikonsa lauantaina Lahdessa, jossa vastaan asettuu Pelicans. Kirvesrinnat lähtevät hakemaan erityisesti ehjää kuusikymmenminuuttista.

Tappara päättää kolmen ottelun viikkonsa Lahdessa, jossa vastaan asettuu Pelicans. Kohtaaminen on joukkueiden kauden ensimmäinen. Kirvesrinnat lähtevät hakemaan ottelusta ehjää kuusikymmenminuuttista.

Pelicans lähtee lauantain kotiotteluunsa kahden ottelun tappioputkessa. Lahtelaiset ovat pelanneet kuluvalla viikolla kaksi kertaa, joissa joukkue on kärsinyt tappion ensin TPS:lle ja viimeisimpänä torstaina Jukureille. Sarjataulukossa turkoosipaidat löytyvät sijalta kahdeksan seitsemästä ottelusta kerättyjen neljän voiton ja kymmenen pisteen turvin. Vaikean viikon jälkeen joukkueella on varmasti näyttöhaluja kotiyleisönsä edessä, joten vastuksesta voi odottaa jälleen kovaa.

Pelicansin kultakypäränä luistelee keskushyökkääjä Joni Ikonen seitsemän ottelun pisteillä 5+2=7.

Kuten Pelicansin, myöskään Tapparan viikko ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Kirvesrinnat ovat pelanneet kuluvalla viikolla niin ikään kaksi ottelua, joista toisessa KooKoo kaatui jatkoajalla maalein 5–4, ja toisessa Ässät osoittautuivat vahvemmiksi lukemilla 1–4. Sarjataulukossa sinioranssit pitävät hallussaan seitsemättä sijaa kahdeksasta ottelusta kerätyillä neljällä voitolla ja 12 sarjapisteellä. Joukkueen esiintymiset eivät ole olleet edellisissä peleissä parhaita mahdollisia, joten voitto tekisi kirvesrintojen itseluottamukselle hyvää.

Tapparan kultakypärää kantaa konkarisentteri Jori Lehterä tehoilla 1+9=10. Lehterä jakaa Liigan pistepörssin kärkitilaa yhdessä Lukon Anrei Hakulisen kanssa.

Tehopuolustaja Valtteri Kemiläinen on toistaiseksi sivussa kokoonpanosta eilisessä Tappara – Ässät -ottelussa tulleen yläraajavamman vuoksi.

Ottelu alkaa lauantaille tuttuun tapaan kello 17:00. Liput Pelicansin kotiotteluihin myy Lippu.fi.

Kokoonpanot

Pelicans

1. KENTTÄ

#18 Roine, Miika
#9 Jasek, Lukas
#90 Kivenmäki, Otto
#59 Mylläri, Anton
#50 Salminen, Saku

2. KENTTÄ

#4 Kangasniemi, Iikka
#16 Ikonen, Joni
#97 Jämsen, Aatu
#42 Eronen, Teemu
#55 Riihinen, Petteri

3. KENTTÄ

#2 Bryggman, Lars
#91 Vilén, Elias
#94 Nordgren, Niklas
#40 Andersson, Peter
#43 Persson, Viktor

4. KENTTÄ

#19 Killinen, Lenni
#12 Hämäläinen, Sakke
#71 Tukiainen, Leevi
#60 Ronkainen, Taneli

MAALIVAHDIT

#32 Bartosak, Patrik
#70 Patrikainen, Jasper

Tappara

1. KENTTÄ

#19 Savinainen, Veli-Matti
#21 Lehterä, Jori
#9 Merelä, Waltteri
#33 Vittasmäki, Veli-Matti
#52 Matushkin, Maksim

2. KENTTÄ

#91 Puhakka, Petteri
#11 Virta, Patrik
#20 Ojamäki, Niko
#61 Jurgens, Casimir
#5 Seppälä, Mikael

3. KENTTÄ

#74 Henriksson, Jere
#96 Moilanen, Sami
#71 Kuusela, Kristian
#63 Tuulola, Joni
#4 Thomas, Ben

4. KENTTÄ

#86 Granath, Philip
#17 Nieminen, Viljami
#59 Kelleher, Tyler
#28 Ahlroth, Jesper

MAALIVAHDIT

#1 Heikkinen, Vilho
#23 Kohonen, Paavo

Ottelun tilastot

1. erä
#12 Sakke Hämäläinen 1-0
#22 Lenni Killinen, #59 Anton Mylläri
7:10
12:34 #19 Veli-Matti Savinainen 2 min huitominen
2. erä
Ei tapahtumia
3. erä
#12 Sakke Hämäläinen 2 min kiinnipitäminen 54:55
#2 Lars Bryggman 2-0 TM 57:41
#9 Lukas Jasek 3-0 TM
#4 Iikka Kangasniemi, #22 Lenni Killinen
58:06
#0 Taneli Ronkainen 2 min pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon 59:28
Maalivahdit
#1 Jussi Olkinuora 2+8+5=15
#31 Nick Malik 7+9+7=23
Rangaistukset
2 x 2 min = 4 min 1 x 2 min = 2 min
Yleisömäärä
3031

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Tasaväkinen lauantai Lahdessa - kotijoukkue Pelicansille 3–0 -voitto

Tappara päätti peliviikkonsa lauantaina Lahdessa Pelicansin vieraana. Ottelu päättyi kotijoukkueen 3–0 -voittoon.

Tappara päätti kolmen ottelun peliviikkonsa lauantaina Lahdessa Pelicansin vieraana. Ottelu päättyi kotijoukkueen 3–0 -voittoon. Numeroiden takaa löytyi kuitenkin erittäin kiivas pistemittelö, joka olisi voinut päättyä kumman tahansa voittoon.

Avauserä oli Lahdessa Tapparan kannalta todella kahtiajakoinen. Kirvesrinnat tulivat otteluun erittäin energisellä peli-ilmeellä, ja ratkaisut kentällä olivat laadukkaita. Erän keskivaiheilla ote kuitenkin lipsui, ja pelaamisessa alkoi näkyä tietynlainen hätäily. Loppua kohden meininki muuttui jälleen parempaan suuntaan. Vilho Heikkinen nappasi avauserässä kiinni neljä kiekkoa, toisessa päässä Patrik Bartosakille kirjattiin kuusi torjuntaa.

Pelicans onnistui iskemään kotiyleisönsä edessä ottelulle avausmaalin ajassa 7:10. Lenni Killisen laukaus päätyi Heikkisen patjan kautta Sakke Hämäläiselle, joka huudatti omiaan kauden avausmaalillaan.

Maalin jälkeen Tappara pelasi hetken aikaa todella heikosti. Syötöt omille lähtivät joko huolimattomasti tai väärällä ajoituksella. Myös passien vastaanottaminen sakkasi. Pelicans oli pariinkin otteeseen lähellä lisätä johtoaan, mutta Heikkinen kesti maalillaan ottaen hyviä laukauksia kiinni.

Illan ensimmäinen rangaistus puhallettiin kirvesrinnoille, kun Veli-Matti Savinaiselle tuomittiin kaksiminuuttinen Lenni Killiseen kohdistuneesta huitomisesta. Alivoima toimi läpi erikoistilanteen todella hyvin, eivätkä isännät olleet lähelläkään johdon lisäämistä.

Huikean alivoiman jälkeen meininki kentällä muuttui jälleen parempaan suuntaan, mutta Pelicans kesti kovan paineen. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen 1–0 -johdossa.

Toisessa erässä pelin intensiteetti kasvoi hurjasti. Molemmat joukkueet painostivat toisiaan kovalla tempolla, ja fyysisyys nousi ajoittain kiekollista pelaamista suurempaan rooliin. Peli virtasi vauhdikkaasti päästä päähän, ja vaarallisia tilanteita riitti joka puolella kenttää. Maalivahdit nousivat suureen rooliin kummassakin kenttäpäässä. Vilho Heikkiselle ja Patrik Bartosakille kirjattiin kummallekin kuusi torjuntaa.

Lahtelaiset olivat erässä erityisen ärhäköitä. Kotijoukkue turvautui puolustamaan kovin ottein Tapparan hyökkäyksiä, joka toimi hyvin. Sinioranssit pelasivat puolustusta sen sijaan enemmän kiekonriistojen ja syöttöjen katkaisun kautta, ja isäntien vaarallisimmat tilanteet jäivät syntymättä. Hyökkäyksissä Pelicans panosti enemmän nopeuteen, Tappara rakensi hyökkäystä enemmän syöttökuvioiden kautta.

Jatkuvasta fyysisyydestä huolimatta toinen erä kului loppuun jäähyttömänä. Myöskään maaleja ei erän aikana nähty, joten erätauolle siirryttiin Pelicansin johtaessa edelleen maalein 1–0.

Tappara pelasi päätöserässä ottelun parasta kiekkoaan. Kirvesrinnat pystyivät pelaamaan pitkiä aikoja hyökkäysalueella, eivätkä lahtelaiset päässeet paineen alta pois. Kotijoukkueen vähäiset yritykset puolestaan jäivät piippuun erityisesti sinioranssien hurjan aggressiivisuuden vuoksi.

Pelaaminen oli puolin ja toisin erittäin fyysistä. Tuomarilinja oli kuitenkin erittäin salliva, eikä rangaistuksia nähty. Ajassa 54:55 Tappara pääsi kuitenkin illan ensimmäiselle ylivoimalleen Sakke Hämäläisen otettua kaksiminuuttisen Waltteri Merelään kohdistuneesta kiinnipitämisestä. Ennen tärkeän pakkopelin alkamista kirvesrinnat käyttivät aikalisänsä.

Ylivoima toimi erittäin hyvin. Kiekko liikkui nopeilla kosketuksilla pelaajalta toiselle, ja laukaukset lähtivät vaarallisesti Bartosakia kohti. Reilun minuutin pyörityksen jälkeen Heikkinen luisteli ulos maaliltaan ja tasoitusta lähdettiin jahtaamaan kuuden kenttäpelaajan voimin. 14 sekuntia ennen ylivoiman päätöstä Pelicansin Lars Bryggman onnistui kuitenkin lyömään kiekon keskialueelta tyhjään rysään ja viemään joukkueeensa kahden maalin karkumatkalle.

Heikkinen ei palannut maalilleen Bryggmanin osuman jälkeen, ja sinioranssit lähtivät hakemaan kavennusta edelleen kuudella kenttäpelaajalla. Vain 25 sekuntia kestäneen yrityksen päätti Lukas Jasekin 3–0 -osuma.

Kotijoukkueen Taneli Ronkaiselle tuomittiin vielä 32 sekuntia ennen päätössummeria rangaistus pelin viivyttämisestä, mutta takaa-ajoasema oli liian suuri noustavaksi.

Pelicans voitti ottelun lopulta maalein 3–0.

Tappara pelaa seuraavan kerran tulevana keskiviikkona 5. lokakuuta, kun joukkue matkustaa CHL-otteluun Red Bull Münchenin vieraaksi. Molemmat joukkueet ovat jo varmistaneet jatkopaikkansa C-lohkosta, joten panoksena on vain ja ainoastaan lohkovoitto. Kuuma kamppailu Saksassa alkaa kello 19:00.

Seuraava kotiottelu pelataan puolestaan ensi viikon perjantaina 7. lokakuuta, kun luvassa on kauden toinen paikalliskamppailu Ilvestä vastaan. Ottelu alkaa tuolloin kello 18:30. Liput kiivaaseen otteluun voit hankkia Tapparan verkkokaupasta sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kissanmaankatu 9.