Keskiviikko 12.02 KLO 18:30

VS.

4 - 3
2-1, 1-0, 0-2, 1-0
4759

Taas huippuottelu Hakametsässä

Huippuottelut Hakametsässä jatkuvat taas keskiviikkona, kun sarjakakkonen Tappara saa vastaansa vahvassa nousussa jo pitkään olleen viidennen sijan Lukon. Kyseessä on joukkueiden neljäs ja viimeinen keskinäinen kohtaaminen tämän kauden runkosarjassa.

Lukko on todellakin ollut vauhdissa viime viikot ja se on kärjessä melkein minkä tahansa järkevän mittaisella kuntopuntarilla mitattuna. Se on viimeksi jäänyt ilman sarjapisteitä joulukuun lopussa, viime vuoden puolella. Viimeisistä 14 pelistään se on voittanut 13 ja ainoa tappiokin tuli vasta voittolaukauskilpailussa ja toi siis yhden pisteen sekin.

Tappara on vahva ehdokas Lukon pitkän putken katkaisijaksi, sillä se on voittanut joukkueiden väliset aiemmat pelit tällä kaudella. Raumalla pelatuissa peleissä voitot ovat tulleet lukemin 4-1 ja 5-4 (jatkoajalla), Hakametsän pelissä 3-2.

Sarjataulukossa Tappara on siis toisena ja viisi pistettä Lukkoa edellä. Tuossa välissä, johon näiden kahden joukkueen lisäksi mahtuvat Ilves ja KooKoo, käydään kovaa pudotustaistelua – se viidenneksi jäävä jää neljännesfinaaleissa kotiedun ulkopuolelle. Mahdollisesti siltä paikalta myös putoaa Champions Hockey Leaguen edustuspaikalta, ellei sitten itse nouse mestariksi.

Tapparalla toki on mahdollisuutensa runkosarjan voittoonkin saakka, kun se viime pelissään perjantaina kaatoi ykkösen Kärpät neljännen kerran tällä kaudella. Kärkipaikalle on matkaa seitsemän pistettä, kun pelejä runkosarja on jäljellä 13.Huippuottelut Hakametsässä jatkuvat taas keskiviikkona, kun sarjakakkonen Tappara saa vastaansa vahvassa nousussa jo pitkään olleen viidennen sijan Lukon. Kyseessä on joukkueiden neljäs ja viimeinen keskinäinen kohtaaminen tämän kauden runkosarjassa.


Patrik Virta nähtäneen taas kokoonpanossa jo Lukkoa vastaan.

Tappara saa keskiviikolle hyviä uutisia, kun kuusi viikkoa sivussa ollut Patrik Virtakin pistää sairastuvan oven kiinni ja palaa tositoimiin. Loukkaantuneena sivussa on nyt ainoastaan Valtteri Kemiläinen. Virran lisäksi käyttöön saadaan myös maajoukkuemiehet eli Jere Karjalainen ja Veli-Matti Vittasmäki.

Lukolla on heittää kaukaloon ihan uusi liigamies, sillä se hankki viime viikolla Ruotsin Liigasta hyökkääjä Gustav Posslerin. Possler on joukkueeseen jo neljäs ruotsalainen ja kaikkiaan kahdeksas ulkomaalaispelaaja.

Hyviä ulkomaalaiset Raumalla ovat olleetkin, sillä joukkueen viisi parasta pistemiestä puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Kärjessä on Justin Danforth, joka 44 tehopisteellään kisaa koko Liigan pistepörssin voitosta. Hän on tehnyt myös eniten maaleja joukkueesta, 20. Pakkien tehokkain on 24 pistettä tehnyt Robin Press. Maalivahdeista Oskari Setäsellä on 27 pelattua peliä. Lassi Lehtisellä 21.

Tapparan maalivahtien pelitilastot ovat tasoittuneet Michael Garteigin vahvasti sujuneiden viime viikkojen myötä. Hänellä on nyt merkittynä yksi peli vähemmän kuin Christian Heljangolla. Pistemiehistä Kristian Kuusela on Danforthin lailla pörssivoittotaistelussa mukana; hänelläkin on kasassa 44 pistettä. Jere Karjalainen on maaliykkönen 19 maalillaan. Pakeista tehokkain on Kemiläinen (35 pinnaa), mutta hänen ollessaan sivussa tehopakin mantteli on Teemu Suhosella, jolla on 19 pistettä.

Kuva: Saana Hakala

Kokoonpanot Tappara - Lukko (12.02.2020)

Tappara

1. KENTTÄ

#76 Levtchi, Anton
#86 Morley, Tyler
#9 Bertrand, Charles
#63 Polasek, Adam
#91 Ytterell, Alexander

2. KENTTÄ

#26 Karjalainen, Jere
#28 Malinen, Jarkko
#71 Kuusela, Kristian
#33 Vittasmäki, Veli-Matti
#4 Suhonen, Teemu

3. KENTTÄ

#96 Moilanen, Sami
#11 Virta, Patrik
#20 Ojamäki, Niko
#19 Blood, Ben
#18 Mäntylä, Tuukka

4. KENTTÄ

#70 Lehtonen, Matias
#42 Rauhala, Otto
#23 Vauhkonen, Olavi
#15 Utunen, Toni

MAALIVAHDIT

#34 Garteig, Michael
#30 Heljanko, Christian

Ottelun tilastot

1. erä
#9 Charles Bertrand 1-0
#21 Jere Karjalainen, #4 Teemu Suhonen
8:01
10:10 #75 David Nemecek 2 min väkivaltaisuus
12:58
#22 Toni Koivisto 1-1
#31 Eetu Koivistoinen, #20 Linus Nyman
#96 Sami Moilanen 2 min korkea maila 15:31
#11 Patrik Virta 2-1
#20 Niko Ojamäki
18:51
2. erä
#9 Charles Bertrand 3-1
#76 Anton Levtchi, #86 Tyler Morley
28:39
29:18 #33 Lukas Klok 2 min korkea maila
#3 Alexander Ytterell 2 min kampitus 33:11
3. erä
48:54
#20 Linus Nyman 3-2
#49 Ilkka Heikkinen, #92 Sebastian Repo
49:32 #22 Toni Koivisto 2 min liian monta pelaajaa jäällä
59:59
#49 Ilkka Heikkinen 3-3 IM
#17 Justin Danforth
Jatkoaika
61:09 #33 Lukas Klok 2 min estäminen
#21 Jere Karjalainen 4-3 YV
#71 Kristian Kuusela, #4 Teemu Suhonen
61:17
Maalivahdit
#53 Niclas Westerholm 7+9+6=22
#41 Niklas Rubin 5+12+3=20
Rangaistukset
2 x 2 min = 4 min 4 x 2 min = 8 min
Yleisömäärä
4759

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Tappara täräytti taas kotivoiton kärkikamppailusta

Tappara - Lukko 4-3 (2-1, 1-0, 0-2) ja

Hakametsän huippuottelut jatkuivat keskiviikkona, kun sarjakakkonen Tappara sai vastaansa viidennen sijan Lukon. Kolme edellistä kohtaamista kirvesrinnat olivat voittaneet ja tekivät saman tempun neljännessäkin: Tappara kaatoi Lukon nyt jatkoajan jälkeen maalein 4-3.

Jatkoaikapisteensä myötä Lukko jatkoi siis kovaa pisteputkeaan: se on nyt ottanut sarjapisteitä 15 peräkkäisessä ottelussa ja voittanut niistä 13. Viimeiselle hetkelle putken jatkuminen jäi, sillä Lukko oli jäämässä nollaan pisteeseen ennen kuin tasoitti pelin varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla.

Voittomaalin jatkoajalla teki Jere Karjalainen, jolle osuma oli kauden 20:s. Kuuden viikon tauon jälkeen taas kokoonpanoon päässyt Patrik Virta teki saman tien kauden 12:nnen maalinsa. Charles Bertrand puolestaan osui tänään kahdesti ja nosti kauden maaliluvukseen 18. Teemu Suhonen syötti kaksi maalia. Maalissa Michael Garteig jatkoi torjuntaurakointiaan menestyksekkäästi. Juhani Jasu oli sairaana sivussa, mutta Virran lisäksi kokoonpanoon palasivat maajoukkuemiehet Jere Karjalainen ja Veli-Matti Vittasmäki.

Patrik Virta maalasi heti paluuottelussaan.

Charles Bertrand teki kaksi maalia.

Lukko oli avauserässä kieltämättä pelillisesti terävämpi ja useammin vaarallinen kuin Tappara, mutta niin vain kotijoukkue voitti erän 2-1. Lukon maalivahdille Oskari Setäselle merkittiin vain yksi torjunta. Kahdeksan minuutin pelin jälkeen erän laukaukset olivat raumalaisten eduksi 12-0, kiekko oli pomppinut tolpassa ja maaliviivan tuntumassa, mutta Tappara iski ensimmäisellä laukauksellaan, kun Bertrand yllätti terävällä rannekudillaan. Lukon Toni Koivisto tasoitti viisi minuuttia myöhemmin Tapparan sotkeuduttua oman vaihtoaitionsa eteen, mutta Virta vei maalillaan Tapparan johdossa tauolle. Esityön johtomaaliin teki Niko Ojamäki, joka nappasi kiekon Lukko-maalin takana.

Vaikka ensimmäinen eräkin oli sujunut kotijoukkueelta numerollisesti hyvin, niin toisessa erässä pelikin parani. Lukko oli vaihtanut maalinsa suulle Lassi Lehtisen, joka joutuikin tekemään useita torjuntoja pahoissa paikoissa. Hänkään ei mahtanut mitään, kun Anton Levtchi pyöräytti maalin edessä kiekon vielä Bertrandille, joka napautti illan toisen osumansa. Kummankaan joukkueen ylivoimatilanteet eivät numeroita muuttaneet, vaan Tapparan johdossa 3-1 mentiin toiselle erätauolle.

Lukon Linus Nyman kavensi maalin ohjaamalla Ilkka Heikkisen syötön ohi Garteigin, kun kolmatta erää oli pelattu yhdeksän minuuttia. Numerot olivat samat Tapparan niukat johtolukemat vielä, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä puolitoista minuuttia ja Lukko veti Lehtisen maalilta pois kuudennen kenttäpelaajan tieltä. Vain kirottu sekunti jäi kelloon, kun Ilkka Heikkinen pommitti aloitusvoiton jälkeen tasoitusmaalin Garteigin torjunnan läpi.

Jatkoajalla Tappara pääsi ensimmäisen peliminuutin jälkeen ylivoimalle. Ylivoimaa ei kauaa keretty pelata, vain 12 sekuntia, ennen kuin Jere Karjalainen pommitti kiekon Lehtisen taakse ja Tappara vei kahden pisteen voiton.

Seuraavaksi Tapparalla on edessään Sport-tupla: perjantaina se kohtaa Sportin Vaasassa ja heti lauantaina samat joukkueet ottavat yhteen Hakametsässä. Lauantain peli on vieläpä perhepeli, jossa jääkiekon lisäksi hallissa nähdään esiintymässä mm. Smurffit ja Maltti & Valtti. Koko perheen voimin siis Hakametsään Ticketmasterin kautta!

Ruuhkaa Lukon maalilla.

Jere Karjalaiselle kauden 16:s ylivoimamaali.

Kuvat: Arno Hämäläinen