Torstai 5.3. 18:30 VS.

Kuva: Samppa Toivonen /Liiga

Kuva: Samppa Toivonen /Liiga

Perjantai 14.2. 18:30 VS.

Tapparalla seuraavaksi tupla Sportin kanssa

Liigan runkosarjaa on jäljellä enää kuukauden verran, mikä Tapparan osalta tarkoittaa kahtatoista ottelua. Kaksi ensimmäistä niistä pelataan Vaasan Sportia vastaan peräkkäisinä päivinä tänä viikonloppuna. Perjantaina joukkueet kohtaavavat Vaasassa, lauantaina heti uudelleen Hakametsässä.

Sport ja Tappara ovat pelanneet kahdesti aiemminkin vastaavanlaisen tuplaviikonlopun keskenään ja kummallakin kerralla voitot on jaettu. Syyskaudella 2016-17 kumpikin voitti vieraspelinsä maalein 3-2. Sitä edellisellä kaudella tammikuussa 2016 Tappara taas voitti ensimmäisen pelinsä kotona 3-2 mutta hävisi seuraavana päivänä Vaasassa voittolaukauskisan jälkeen 5-6.

Tämänkautisessa lähihistoriassa Tappara on voittanut kolme neljästä pelistään Sportia vastaan. Hakametsässä se on voittanut 5-1 ja 3-2 (jatkoaika), Vaasassa on tullut yksi voitto 2-1 ja tappio jatkoajalla 1-2.

Sarjataulukossa Sport on viimeisellä sijalla eikä sillä ole minkänlaista toivoa yltää enää playoffeihin. Se siis vain kiusaa loppurunkosarjan ajan omista pudotuspelisijoituksistaan taistelevia vastustajiaan kuten Tapparaa, joka on sarjassa toisena viisi pistettä ykköspaikan Kärppiä perässä.

Toistaiseksi Sport ei ole ihan hirveästi kiusannut, sillä viimeisissä 12 pelissään se on kaatanut playoff-joukkueistaan vain KalPan ja vl-kisan jälkeen Pelicansin. 10 kertaa se on jäänyt itse ilman pisteitä. Viimeksi keskiviikkona Sport kohtasi taas KalPan, mutta ei kiusannut sitä toista kertaa vaan hävisi kotonaan 3-5.

Tappara on nyt neljän ottelun voittoputkessa, johon mahtuvat myös makoisat voitot Kärpistä ja Lukosta. Viimeksi mainittu kaatui Hakametsässä keskiviikkona jatkoajan jälkeen 4-3.

<p>Jere Karjalainen on lähellä ylivoimamaalien ennätystä, yhdellä tasoihin, kahdella ohi.<br></p>

Jere Karjalainen on lähellä ylivoimamaalien ennätystä, yhdellä tasoihin, kahdella ohi.

<p>Kummallekin maalivahdille riittänee peliaikaa tuplaviikonloppuna.<br></p>

Kummallekin maalivahdille riittänee peliaikaa tuplaviikonloppuna.

Jatkomahdollisuutensa menetettyään Sport päästi parhaan maalintekijänsä ja pistemiehensä Chris DeSousan pois. Tilallekin tosin on pelaaja tullut, kun Simon Suoranta sirtyi Vaasaan TPS:stä viitisen peliä sitten. Joukkueen paras pistemies on nyt puolustaja Valtteri Viljanen (4+23=27), ja jäljellä olevista pelaajista Roope Talaja on maaliykkönen (13 osumaa) – tosin hänkin on nyt loukkaantuneena. Maalivahdeista Niko Hovinen on enemmän pelannut 31 pelillään Stefan Steenillä on 18 ottelua.

Tapparasta Kristian Kuusela kisaa Liigan pistepörssin voitosta saldollaan 17+28=45, kaksi pistettä pörssikärjen takana. Jere Karjalaisella on 20 maalia, joista 16 ylivoimalla – Liigan ennätys on 17 yv-maalia yhdellä kaudella. Loukkaantunut Valtteri Kemiläinen on tehokkain pistepakki (35 pinnaa), mutta pelaavasta ryhmästä kunnia kuuluu Teemu Suhoselle, jolla on 21 pistettä. Maalissa Michael Garteig on pelannut viimeisistä 14 pelistä 12 ja tasoittanut kokonaispelimäärät Christian Heljangon kanssa 25:een.

Sportista Talaja on loukkaantuneena, Tapparasta Kemiläinen. Viimeisin takaisin kokoonpanoon palannut kirvesrinta Patrik Virta palasi keskiviikkona yhden tehdyn maalin voimin.

Vaasassa oi keskiviikkona alle 2200 katsojaa, kauden pienin määrä. Eiköhän Tappara kuitenkin vedä Kuparisaareen enemmän väkeä?

Kuva: Saana Hakala

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus