Lauantai 09.01 KLO 17:00

VS.

3 - 5
2-1, 1-1, 0-3
0

Lauantain kotiotteluun vieraaksi saapuu Mikkelin Jukurit

Mikkeliläiset ovat sarjataulukon sijalla 13. Tappara puolestaan hakee voittoa hävittyään kaksi edellistä kamppailua.

Tappara pelaa vuoden ensimmäisen kotiottelunsa lauantaina, kun vastaan asettuu Mikkelin Jukurit. Kirvesrinnat ovat hävinneet kaksi edellistä otteluaan, mutta KooKoota vastaan peli oli ajoittain pirteää ja onkin vain ajan kysymys, koska voittoja alkaa jälleen ropista.

Jukureiden kausi on ollut vaikea. Edellisistä viidestä ottelustaan joukkue on voittanut vain kaksi. Syksystä 2016 saakka Liigassa pelanneet mikkeliläiset eivät ole onnistuneet pääsemään pudotuspeleihin kertaakaan. Kuitenkin kauden edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa viikinkipaidat onnistuivat kaatamaan Tapparan lukemin 2-1 kotonaan. Jukurien kultakypäränä luistelee 20-vuotias puolustaja Axel Rindell, joka on kauden 21 kamppailussaan iskenyt 14 pistettä.

Tappara puolestaan on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan voitettuaan sitä ennen kuusi peliä seitsemästä. Sportille ja KooKoolle kärsityt tappiot ovatkin varmasti sisuunnuttaneet sinioranssit ja ottelusta voidaan odottaa kovaa vääntöä sarjapisteistä. Kirvesrinnat ovat sarjataulukon yhdeksännellä sijalla.

Kotijoukkueen kultakypäränä luistelee kolmatta kertaa peräkkäin Anton Levtchi. 25-vuotias hyökkääjä on 21 otteluun iskenyt tehot 7+7=14. Peräti kuusi Tapparan pelaajaa on kahden pisteen sisällä toisistaan, joten tilanne voi muuttua jo Jukureita vastaan.

Ottelu alkaa kello 17:00. Hakametsään ei valitettavasti oteta yleisöä paikan päälle koronarajoituksista johtuen. Voit kuitenkin osoittaa tukesi ostamalla otteluun virtuaalilipun. Lipun hinta on 10€.

Hanki virtuaalilippu tästä

Kokoonpanot

Tappara

1. KENTTÄ

#71 Kuusela, Kristian
#11 Virta, Patrik
#9 Bertrand, Charles
#4 Suhonen, Teemu
#13 Kemiläinen, Valtteri

2. KENTTÄ

#67 Smejkal, Jiri
#20 Spacek, Michael
#93 Vanhatalo, Lassi
#73 Moravcik, Michal
#72 Kinnunen, Santtu

3. KENTTÄ

#74 Henriksson, Jere
#28 Malinen, Jarkko
#81 Peltola, Jukka
#15 Utunen, Toni
#5 Rouhiainen, Jere

4. KENTTÄ

#76 Levtchi, Anton
#42 Rauhala, Otto
#27 Tanus, Kristian
#96 Moilanen, Sami

MAALIVAHDIT

#30 Heljanko, Christian
#49 Hrachovina, Dominik

Jukurit

1. KENTTÄ

#54 Piitulainen, Jesper
#14 Löfman, Anssi
#27 Oden, Markus
#75 Iakovenko, Aleksandr
#26 Salmela, Santeri

2. KENTTÄ

#64 Pulkkinen, Teemu
#16 Henritius, Teemu
#9 Afanasyev, Kristian
#79 Galvas, Jakub
#20 Mäkinen, Atte

3. KENTTÄ

#83 Stransky, Simon
#17 Mäkinen, Otto
#18 Huttunen, Heikki
#7 Piipponen, Samuli
#61 Rindell, Axel

4. KENTTÄ

#15 Leskinen, Ville
#88 Vähätalo, Julius
#59 Saha, Mikael
#5 Hyvärinen, Ville

MAALIVAHDIT

#30 Rajaniemi, Sami
#38 Järvinen, Mika

Ottelun tilastot

1. erä
#50 Jere Rouhiainen 1-0 VT
#96 Jiri Smejkal, #93 Lassi Vanhatalo
1:15
5:05
#83 Simon Stransky 1-1
#17 Otto Mäkinen, #75 Aleksandr Iakovenko
7:33 #5 Ville Hyvärinen 2 min koukkaaminen
#71 Kristian Kuusela 2-1 YV
#4 Teemu Suhonen, #9 Charles Bertrand
8:21
#20 Michael Spacek 2 min kampitus 13:03
15:30 #18 Julius Vähätalo 2 min poikittainen maila
2. erä
#50 Jere Rouhiainen 3-1
#11 Patrik Virta, #76 Anton Levtchi
26:01
31:46
#16 Teemu Henritius 3-2
#61 Axel Rindell, #18 Julius Vähätalo
3. erä
42:08
#75 Aleksandr Iakovenko 3-3
#61 Axel Rindell
#76 Anton Levtchi 2 min liian monta pelaajaa jäällä 44:31
49:28
#61 Axel Rindell 3-4
#59 Mikael Saha, #9 Kristian Afanasyev
49:53
#18 Julius Vähätalo 3-5
#16 Teemu Henritius, #64 Teemu Pulkkinen
#71 Kristian Kuusela 10 min laitataklaus - käytösrangaistus 57:51
#66 Jere Henriksson 2 min laitataklaus 57:51
Maalivahdit
Rangaistukset
3 x 2 min + 1 x 10 min = 16 min 2 x 2 min = 4 min
Yleisömäärä
0

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Kolmas erä koitui kohtaloksi

Tappara hävisi jo kolmannen ottelun peräkkäin, kun Mikkelin Jukurit onnistui voittamaan pelin Hakametsässä lukemin 3-5. Kaksi ensimmäistä erää olivat kuitenkin kotijoukkueen hallussa.

Tapparan valopilkut ottelussa olivat konkarihyökkääjä Kristian Kuusela ja puolustaja Jere Rouhiainen. Kuusela pelasi Liiga-uransa ottelun numero 968, jolla hän nousee kaikkien aikojen ottelutilastossa viidennelle sijalle puolustajalegenda Ilkka Mikkolan rinnalle. Rouhiainen puolestaan peräti triplasi koko uransa maalisaldon heiluttamalla verkkoja kahdesti.

Tappara sai otteluun todellisen unelma-alun, kun “Live is Life” kajahti ensimmäistä kertaa Hakametsän ämyreistä vain minuutin ja viidentoista sekunnin pelin jälkeen. Kiekon Jukureiden verkkoon iski puolustaja Jere Rouhiainen, jolle osuma oli kauden ensimmäinen. Kiekko löysi tiensä takarautoihin, jonka vuoksi tilannetta tarkasteltiin videolta. Jiří Smejkal ja eilen 23-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Lassi Vanhatalo kirjauttivat maaliin syöttöpisteet. Vajaa neljä minuuttia avausmaalin jälkeen Jukurit tasoitti pelin, kun tšekkiläishyökkääjä Šimon Stránský laukoi kiekon ohi Christian Heljangon. Kauaa ei Tapparan tarvinnut odotella johto-osumaa, kun konkarihyökkääjä Kristian Kuuselalöi ylivoimalla kiekon ohi Jukuri-vahti Sami Rajaniemen. Maali oli kokeneelle Kuuselalle kauden kolmas. Teemu Suhonen ja Charles Bertrand kartuttivat pistetiliään syöttöpisteillä. Toiselle kaksikymmenminuuttiselle siirryttiin Tapparan 2-1 johdossa.

Toinen erä alkoi jään korjaamisella, kun Lassi Vanhatalo ajoi päin Jukureiden maalia. Noin viiden minuutin korjausten jälkeen jää saatiin jälleen kuntoon ja peli jatkumaan. Ajassa 26:01 Jere Rouhiainen tykitti jo illan toisen osumansa. Rouhiainen oli tätä iltaa ennen osunut viimeksi Hämeenlinnassa 7.12.2019, joten yli vuoden tauko maalaamisesta päättyi nyt rytinällä. Patrik Virta ja Anton Levtchi kirjauttivat osumaan syöttöpisteet. Ottelun puolivälissä vierasjoukkueen Teemu Henritius kavensi lukemat 3-2:een. Vajaa kuusi minuuttia ennen erän päätöstä Christian Heljanko torjui upealla venytyksellä Stránskýn yrityksen ja esti Jukureiden tasoituksen. Ottelun kolmanteen erään lähdettiin Tapparan 3-2 johdossa.

Päätöserässä Tapparan yllä oli erittäin tummia pilviä. Erän kuluttua reilulla kahdella minuutilla onnistui Jukureiden venäläispuolustaja Aleksandr Jakovenko onnistui tuomaan vierasjoukkueen tasoihin. Erityisen musta oli 49. peliminuutti, kun viikinkipaidat onnistuivat iskemään kahdesti Christian Heljangon vartioimaan maaliin, kapellimestareinaan Axel Rindell ja Julius Vähätalo. Valmentaja Jussi Tapola veti Heljangon pois maaliltaan viisi minuuttia ennen päätössummeria, mutta Tappara ei enää onnistunut maalinteossa.

Raportti: Valtteri Lähtinen
Kuvat: Tiia Mahkonen