Lauantai 25.09 KLO 17:00

VS.

6 - 3
3-1, 0-1, 3-1
0

Kristian Kuusela 1000 ottelua // Juhlaottelu*
 

Suuret juhlat lauantaina - Kristian Kuuselaa juhlistetaan kotiyleisön edessä JYPiä vastaan

Tappara ja JYP kohtaavat lauantai-illan ottelussa Hakametsässä. Ennen ottelun aloitusta sekä Tappara että Liiga palkitsevat tuhanteen runkosarjaotteluun yltänyttä Kristian Kuuselaa.

Lauantai-illan huumaa on jälleen luvassa Hakametsässä, kun Tappara ja JYP iskevät yhteen. Ensimmäisenä hyökkääjänä Liigan historiassa tuhanteen pelattuun runkosarjaotteluun yltänyt varakapteeni Kristian Kuusela tulee olemaan illan juhlittu sankari, kun häntä kestitään ennen ottelun avauskiekon pudotusta. Molemmat joukkueet saavat myös ensimmäistä kertaa tällä kaudella käyttöönsä Veikkauksen Kultaiset kypärät.

JYP on aloittanut kautensa odotusten mukaisesti, kun kuudesta ottelusta mukaan on tarttunut ainoastaan yksi täysi kolmen pisteen potti. Jyväskyläläiset ovat voittaneet myös kaksi ottelua varsinaisen peliajan jälkeen. Viime kaudella koko sarjan jumboksi jäänyt JYP panostaa uudella kaudella erityisesti nuoriin pelaajiin, sillä joukkueen keski-ikä on vaivaiset 21,97 vuotta.

JYPin kultakypärää kantaa päässään vasta 17-vuotias huippulupaus Joakim Kemell, joka on viidessä pelaamassaan ottelussa saanut kasaan tehot 3+2=5.

Tappara puolestaan on aloittanut kauden odotusten vastaisella tavalla. Viidestä pelatusta ottelusta täysi kolmeen pisteen potti on tarttunut mukaan ainoastaan kauden avausottelusta Hämeenlinnassa. Kirvesrinnat onnistuivat kuitenkin keskiviikkona kaatamaan Kärpät jatkoajalla maalein 3-2. Useimmissa otteluissa voiton avaimet ovat kuitenkin olleet joukkueen käsillä, mutta maalitilanteiden viimeistely on tökkinyt pahemman kerran. 14 tehtyä osumaa ovat Liigan keskitason alapuolella.

Tapparan kauden ensimmäisen kultakypärän saa päähänsä viiden ottelun pisteputkessa oleva Anton Levtchi tehoilla 2+3=5.

Kaikki valokeilat tulevat lauantaina kohdistumaan Kristian Kuuselan suuntaan. 38-vuotias, jo 1990-luvulla Tapparan junioreissa pelannut seinäjokelainen sai perjantaina tililleen tuhat runkosarjaottelua ensimmäisenä hyökkääjänä Liigan historiassa. Raumalla pelatussa ottelussa nähtiin myös toinen merkittävä rajapyykki, kun Veli-Matti Vittasmäki pelasi uransa 600. ottelun.

Kuusela nousee ottelussa Liigan kaikkien aikojen ottelutilastossa kolmannelle sijalle yhdessä takavuosien puolustajalegenda Erik Hämäläisen kanssa. Illan jälkeen edellä ovat enää entinen Tappara-puolustaja Markus Kankaanperä 1054 pelatulla ottelulla ja kaikkien aikojen kärkitilaa hallussaan pitävä Jan Latvala hurjalla 1230 ottelun saldollaan.

Ottelu alkaa lauantaille tuttuun tapaan kello 17:00. Ennen avauskiekon pudotusta tullaan näkemään seremoniat, joissa Kristian Kuusela palkitaan huiman rajapyykkinsä johdosta. Juhlallisuudet aloitetaan noin viisi minuuttia ennen ottelun virallista alkamisaikaa, joten saavuthan ajoissa hallille. Liput otteluun ovat myynnissä Tapparan verkkokaupassa, osoitteessa lippu.fi ja Tapparan toimistolla osoitteessa Kissanmaankatu 9.

​​​​​​​Artikkeli: Valtteri Lähtinen

KUUSELA 1000 -tuotesarja nyt Tappara Shopissa!

Kokoonpanot

Tappara

1. KENTTÄ

#76 Levtchi, Anton
#86 Morley, Tyler
#71 Kuusela, Kristian
#33 Vittasmäki, Veli-Matti
#63 Tuulola, Joni

2. KENTTÄ

#27 Tanus, Kristian
#11 Virta, Patrik
#19 Merelä, Waltteri
#5 Seppälä, Mikael
#61 Jurgens, Casimir

3. KENTTÄ

#92 Salonen, Samuel
#88 Platzer, Kyle
#9 Bertrand, Charles
#57 Austin, Brady
#72 Kinnunen, Santtu

4. KENTTÄ

#96 Moilanen, Sami
#42 Rauhala, Otto
#93 Vanhatalo, Lassi
#50 Salminen, Saku

MAALIVAHDIT

#30 Heljanko, Christian
#1 Piiroinen, Kari

JYP

1. KENTTÄ

#25 Siikanen, Patrik
#63 Christoffer, Braden
#91 Gardiner, Reid
#24 Scotka, Jan
#3 Honka, Anttoni

2. KENTTÄ

#32 Turkulainen, Jerry
#92 Lambert, Brad
#71 Brodecki, Adam
#5 O'Brien, Andrew
#6 Ottavainen, Ville

3. KENTTÄ

#17 Valkeejärvi, Samuel
#14 Helenius, Samuel
#37 Kemell, Joakim
#31 Peltola, Eetu
#9 Salonen, Aleksi

4. KENTTÄ

#51 Kalapudas, Antti
#62 Alanen, Jere-Matias
#33 Salmio, Mikko
#78 Seppälä, Niko

MAALIVAHDIT

#40 Ruusu, Markus
#35 Parkkinen, Niko

Ottelun tilastot

1. erä
6:02 #26 Jere-Matias Alanen 2 min kiinnipitäminen
7:26 #0 Samuel Helenius 2 min kampitus
#9 Waltteri Merelä 1-0
#33 Veli-Matti Vittasmäki, #27 Kristian Tanus
10:47
12:59
#6 Ville Ottavainen 1-1
#26 Jere-Matias Alanen
#71 Kristian Kuusela 2-1
#86 Tyler Morley, #76 Anton Levtchi
13:10
16:02 #63 Braden Christoffer 2 min pelin viivyttäminen - rike aloitustapahtumass
#92 Samuel Salonen 3-1
#9 Waltteri Merelä, #27 Kristian Tanus
18:03
19:04 #31 Eetu Peltola 2 min kiinnipitäminen
2. erä
24:39
#5 Andrew O'Brien 3-2
#20 Samuel Valkeejärvi, #6 Ville Ottavainen
#86 Tyler Morley 2 min huitominen 28:00
31:30 #46 Mikko Salmio 2 min korkea maila
#33 Veli-Matti Vittasmäki 2 min kampitus 39:25
3. erä
#57 Brady Austin 4-2
#76 Anton Levtchi, #86 Tyler Morley
41:56
46:54 #80 Niko Seppälä 2 min huitominen
50:31
#77 Joakim Kemell 4-3
#20 Samuel Valkeejärvi
#33 Veli-Matti Vittasmäki 2 min kiinnipitäminen 51:55
#42 Otto Rauhala 5-3 AV
#72 Santtu Kinnunen
53:49
#71 Kristian Kuusela 6-3 TM
#42 Otto Rauhala
57:57
Maalivahdit
#41 Eetu Laurikainen 3+12+4+0=19
#32 Juha Jatkola 4+3+3+2=12
Rangaistukset
3 x 2 min = 6 min 6 x 2 min = 12 min
Yleisömäärä
0

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Kuusela 1000-ottelu Tapparan hallintaa - JYP kaatui maalein 6-3

Tappara ja JYP pelasivat lauantaina Hakametsässä Kristian Kuuselan juhlaottelun. Sinioranssit ottivat runsasmaalisessa kisassa kauden toisen täyden pistepotin maalein 6-3.

Tappara otti kauden toisen täyden pistepotin Kuusela 1000-ottelusta JYPiä vastaan lukemin 6-3. Illan parhaasta pelaajasta ei jäänyt epäselvyyttä, sillä illan päätähti naputti Tapparalle kaksi osumaa.

Ennen ottelun alkua Kristian Kuusela sai ansaitsemansa seremoniat. Liigan hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen ja kilpailujohtaja Arto I. Järvelä palkitsivat Kuuselan 1000 ottelun muistolaatalla ja hänen ensimmäisen ottelunsa pöytäkirjalla. Tämän jälkeen Tamhockey OY:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Penttilä ja seuran toimitusjohtaja Mika Aro ojensivat Kuuselalle kultaisen mailan, eilisessä vierasottelussa Lukkoa vastaan hänen käyttämänsä pelipaidan numerolla 1000 ja komealla kunniataululla. Vierasjoukkue JYPistä entinen Tappara-puolustaja Aleksi "Sählä" Salonen tuli ojentamaan juhlakalulle kukkakimpun kunnon halauksen saattelemana.

Tämän jälkeen videotaululla muistettiin Kuuselaa pitkällä videolla, jossa häntä onnittelivat sekä entiset että nykyiset pelitoverit. Myös Kuuselan vaimo, vanhemmat ja lapset kertoivat videolla omat terveisensä. Silminnähden liikuttunut konkari luisteli tämän jälkeen vaihtoaitioon ja ottelu oli valmis alkamaan.

Hakametsän avauserässä kummankin kentällä olleen joukkueen tekemisessä oli näkyvissä selvää huolimattomuutta. Pahoja kiekonmenetyksiä nähtiin kummassakin päässä. Tappara onnistui kuitenkin erän edetessä parantamaan peliään. JYPin Markus Ruusulle kirjattiin erässä 13 torjuntaa, Christian Heljanko joutui töihin ainoastaan kerran.

Vierasjoukkue otti kaksi jäähyä puolentoista minuutin sisällä, kun Jere-Matias Alanen joutui istumaan kaksiminuuttista kiinnipitämisestä ja Samuel Helenius kampituksesta. Kirvesrintojen ylivoima oli valitettavan kehnoa, eikä ottelulle saatu avausosumaa.

Juuri erän puolivälin jälkeen osuma kuitenkin syntyi. Veli-Matti Vittasmäki ampui kiekon lyhyellä virityksellä jyväskyläläisten maalille ja Waltteri Merelä onnistui ohjaamaan pelivälineen vasempaan ylänurkkaan. Osuma oli Merelän kauden ensimmäinen. Vittasmäen lisäksi myös Kristian Tanukselle merkittiin syöttöpiste.

Reilua kahta minuuttia myöhemmin JYP onnistui tasoituksessa. Tapparalle sattui paha harhasyöttö oman siniviivan tuntumassa, josta Ville Ottavainen laukoi kiekon tarkasti sinioranssien maaliin.

13 sekuntia myöhemmin Hakametsä räjähti. Tyler Morley syötti kiekon Markus Ruusun patjan alta Kristian Kuuselalle, joka puttasi kiekon tyhjään rysään. Maali oli juhlakalun kauden ensimmäinen. Morleyn lisäksi Anton Levtchille kirjattiin syöttöpiste. Levtchi on aloittanut kautensa kuuden ottelun pisteputkella.

JYP otti erän lopulla harvinaisemman jäähyn, kun Braden Christoffer rikkoi kaksi kertaa peräkkäin aloitustapahtumassa, josta hänelle tuomittiin pelinviivyttämisrangaistus. Sekunti ylivoiman päättymisen jälkeen Tappara iski illan kolmantensa, kun Samuel Salonen räväytti hyvän laukauksensa tolppien väliin. Osuma oli Salosen kauden ensimmäinen. Santtu Kinnuselle ja Waltteri Merelälle kirjattiin osuman syöttöpisteet.

Vielä erän viimeisellä minuutilla JYPin Eetu Peltola otti oman maalinsa takana kiinnipitämisrangaistuksen. Tappara ei onnistunut tekemään erän loppuun pukukoppimaalia, joten toinen erä alkoi ylivoimalla kirvesrintojen 3-1 -johdossa.

Ottelun toinen erä oli kahtiajakoinen. Vierasjoukkue oli terävämpi ensimmäisen puolikkaan, mutta Tappara alkoi saada juonen päästä kiinni loppua kohden. Jyväskyläläiset onnistuivat kuitenkin viimeisten minuuttien aikana ottamaan pelin komentoonsa. Molemmille maalivahdeille kirjattiin kuusi torjuntaa.

Hurrikaanipaidat onnistuivat nousemaan maalin päähän ajassa 24:39, kun kanadalaispuolustaja Andrew O'Brien laukoi kiekon ranteella Christian Heljangon selän taakse. Osumaa tarkistettiin videolta, mutta lyhyehkön katselun jälkeen tuomarit antoivat sille siunauksensa.

28. minuutin kohdalla vieraat pääsivät kokeilemaan illan ensimmäistä ylivoimaansa Tyler Morleyn otettua rangaistuksen huitomisesta. JYP pelasi kelpo ylivoiman, mutta Tapparan alivoima oli rautaa.

Heti Morleyn rangaistuksen jälkeen Tappara sai pitkän pyörityksen jyväskyläläispäätyyn. Tilanne päättyi Mikko Salmion korkeaan mailaan, joka osui Samuel Saloseen. Sinioranssit pelasivat hyvää pakkopeliä, vaikkei maalia saatukaan aikaiseksi.

35 sekuntia ennen erätaukoa Veli-Matti Vittasmäki kampitti Salmion puolustusalueella ja joutui kaksiminuuttiselle. Rangaistus jatkui päätöserän alussa, johon siirryttiin Tapparan 3-2 -johdossa. JYP ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään tilaisuuttaan.

Ajassa 41:56 Tappara siirtyi jälleen kahden maalin johtoon. Brady Austin kuskasi kiekon yksin omalta puolustusalueelta ja laukoi suoraan ranteella Markus Ruusun kilven alapuolelta maaliin. Osuma oli Austinin Liiga-uran ensimmäinen.

Tapparalle siunaantui mahdollisuus lisätä johtoaan, kun JYP-puolustaja Niko Seppälä otti jäähyn huitomisesta. Pakkopelillä ei kuitenkaan saatu aikaiseksi maalia.

Vierasjoukkue tuli ajassa 50:31 maalin päähän, kun joukkueen kultakypärä Joakim Kemell pääsi karkaamaan pahan kiekonmenetyksen jälkeen läpiajoon ja laukomaan joukkueensa kolmannen osuman.

Jännitystä saatiin, kun Veli-Matti Vittasmäki lähti toista kertaa illan aikana istumaan kaksiminuuttista, tällä kertaa syynä oli kiinnipitäminen. Tappara ei ollut kuitenkaan tilanteesta moksiskaan, sillä Otto Rauhala karkasi läpiajoon ja nosti kiekon komeasti rystyllä JYP-maalin kattoon. Maali oli kapteenin kauden kolmas. Santtu Kinnunen palkittiin syöttöpisteellä.

Vierasjoukkue lähti hakemaan kavennuksen kautta tasoitusta vajaata kolmea minuuttia ennen loppua. Kuusela 1000-ottelu sai kuitenkin unelmalopun, kun itse juhlakalu pääsi iskemään kiekon tyhjiin ja juhlimaan illan toista osumaansa. Kapteeni Rauhalalle merkittiin syöttöpiste illan kuudenteen osumaan.

Tämän jälkeen maaleja ei enää nähty, ja Tappara otti kauden toisen täyden pistepotin juhlaottelusta maalein 6-3. Kristian Kuusela valittiin yksinoikeutetusti ottelun ykköstähdeksi ja parhaaksi pelaajaksi.

Tappara on tulessa seuraavan kerran tulevana keskiviikkona, kun joukkue pelaa Lappeenrannassa SaiPan vieraana. Ottelu alkaa kello 18:30.

Artikkeli: Valtteri Lähtinen