Torstai 27.8. 17:00 VS.

Keskiviikko 12.2. VS.

4 - 3 (ja)
(2-1, 1-0, 0-2, 1-0)

Tappara täräytti taas kotivoiton kärkikamppailusta

Tappara - Lukko 4-3 (2-1, 1-0, 0-2) ja

Hakametsän huippuottelut jatkuivat keskiviikkona, kun sarjakakkonen Tappara sai vastaansa viidennen sijan Lukon. Kolme edellistä kohtaamista kirvesrinnat olivat voittaneet ja tekivät saman tempun neljännessäkin: Tappara kaatoi Lukon nyt jatkoajan jälkeen maalein 4-3.

Jatkoaikapisteensä myötä Lukko jatkoi siis kovaa pisteputkeaan: se on nyt ottanut sarjapisteitä 15 peräkkäisessä ottelussa ja voittanut niistä 13. Viimeiselle hetkelle putken jatkuminen jäi, sillä Lukko oli jäämässä nollaan pisteeseen ennen kuin tasoitti pelin varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla.

Voittomaalin jatkoajalla teki Jere Karjalainen, jolle osuma oli kauden 20:s. Kuuden viikon tauon jälkeen taas kokoonpanoon päässyt Patrik Virta teki saman tien kauden 12:nnen maalinsa. Charles Bertrand puolestaan osui tänään kahdesti ja nosti kauden maaliluvukseen 18. Teemu Suhonen syötti kaksi maalia. Maalissa Michael Garteig jatkoi torjuntaurakointiaan menestyksekkäästi. Juhani Jasu oli sairaana sivussa, mutta Virran lisäksi kokoonpanoon palasivat maajoukkuemiehet Jere Karjalainen ja Veli-Matti Vittasmäki.

Patrik Virta maalasi heti paluuottelussaan.

Patrik Virta maalasi heti paluuottelussaan.

Charles Bertrand teki kaksi maalia.

Charles Bertrand teki kaksi maalia.

Lukko oli avauserässä kieltämättä pelillisesti terävämpi ja useammin vaarallinen kuin Tappara, mutta niin vain kotijoukkue voitti erän 2-1. Lukon maalivahdille Oskari Setäselle merkittiin vain yksi torjunta. Kahdeksan minuutin pelin jälkeen erän laukaukset olivat raumalaisten eduksi 12-0, kiekko oli pomppinut tolpassa ja maaliviivan tuntumassa, mutta Tappara iski ensimmäisellä laukauksellaan, kun Bertrand yllätti terävällä rannekudillaan. Lukon Toni Koivisto tasoitti viisi minuuttia myöhemmin Tapparan sotkeuduttua oman vaihtoaitionsa eteen, mutta Virta vei maalillaan Tapparan johdossa tauolle. Esityön johtomaaliin teki Niko Ojamäki, joka nappasi kiekon Lukko-maalin takana.

Vaikka ensimmäinen eräkin oli sujunut kotijoukkueelta numerollisesti hyvin, niin toisessa erässä pelikin parani. Lukko oli vaihtanut maalinsa suulle Lassi Lehtisen, joka joutuikin tekemään useita torjuntoja pahoissa paikoissa. Hänkään ei mahtanut mitään, kun Anton Levtchi pyöräytti maalin edessä kiekon vielä Bertrandille, joka napautti illan toisen osumansa. Kummankaan joukkueen ylivoimatilanteet eivät numeroita muuttaneet, vaan Tapparan johdossa 3-1 mentiin toiselle erätauolle.

Lukon Linus Nyman kavensi maalin ohjaamalla Ilkka Heikkisen syötön ohi Garteigin, kun kolmatta erää oli pelattu yhdeksän minuuttia. Numerot olivat samat Tapparan niukat johtolukemat vielä, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä puolitoista minuuttia ja Lukko veti Lehtisen maalilta pois kuudennen kenttäpelaajan tieltä. Vain kirottu sekunti jäi kelloon, kun Ilkka Heikkinen pommitti aloitusvoiton jälkeen tasoitusmaalin Garteigin torjunnan läpi.

Jatkoajalla Tappara pääsi ensimmäisen peliminuutin jälkeen ylivoimalle. Ylivoimaa ei kauaa keretty pelata, vain 12 sekuntia, ennen kuin Jere Karjalainen pommitti kiekon Lehtisen taakse ja Tappara vei kahden pisteen voiton.

Seuraavaksi Tapparalla on edessään Sport-tupla: perjantaina se kohtaa Sportin Vaasassa ja heti lauantaina samat joukkueet ottavat yhteen Hakametsässä. Lauantain peli on vieläpä perhepeli, jossa jääkiekon lisäksi hallissa nähdään esiintymässä mm. Smurffit ja Maltti & Valtti. Koko perheen voimin siis Hakametsään Ticketmasterin kautta!

Ruuhkaa Lukon maalilla.

Ruuhkaa Lukon maalilla.

Jere Karjalaiselle kauden 16:s ylivoimamaali.

Jere Karjalaiselle kauden 16:s ylivoimamaali.

Kuvat: Arno Hämäläinen

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus