Lauantai 17.09 KLO 17:00

VS.

3 - 0
0-0, 1-0, 2-0
5845

Matka pohjoiseen - kirvesrinnat päättävät viikkonsa Kärppien vieraana

Tappara päättää Liigan avausviikkonsa lauantaina Oulussa, jossa vastaan asettuvat Kärpät. Kumpikin joukkue on avannut kautensa voitokkaasti.

Tappara päättää Liigan avausviikkonsa lauantaina Oulussa, jossa vastaan asettuvat Kärpät. Joukkueita on laajasti veikkailtu uuden kauden vahvimmiksi, joten odotettavissa on kuuma kamppailu sarjapisteistä. Kummatkin ovat käynnistäneet kautensa voitokkaasti.

Kärpät avasivat kautensa kotiottelulla keskiviikkona voittamalla Pelicansin jatkoajalla maalein 3–2. Oululaiset pelasivat harjoituskaudella viisi ottelua, joista voittoja kertyi kolme. Kovimpana suoritteena voitaneen pitää viime keskiviikon 7–1 -voittoa Vaasan Sportista. Kärpät vahvistuivat kesäkaudella hurjasti hankkimalla riveihinsä muun muassa Joonas Kemppaisen ja Marko Anttilan kaltaisia kansainvälisten pelien veteraaneja. Aika näyttää, miten nimekäs joukkue hitsaantuu yhteen.

Oululaisten parhaita pistemiehiä kauden avausottelussa olivat tehot 0+2=2 iskeneet Ville Leskinen ja Peter Tiivola.

Tappara on pelannut ennen lauantain ottelua kaksi Liiga-peliä. Ensin kirvesrinnat kaatoivat tiistaina TPS:n maalein 3–1, ja eilen torstaina HIFK poistui Nokia Arenalta kotimatkalle 5–2 -tappiolla. Joukkueen tekeminen on näyttänyt pääpiirteittäin hyvältä, vaikka yksittäiset nukahdukset ovatkin maksaneet tähän mennessä kovan hinnan. Sinioranssien vahvuudesta kertoo kuitenkin se, että joukkue pystyy hieman huonommallakin pelillä tekemään kivikovaa tulosta. Oulusta lähdetään kuitenkin hakemaan ensimmäistä ehjää kuusikymmenminuuttista.

Tapparan parhaana pistenikkarina otteluun lähtee kypärätempun torstaina HIFK:n reppuun iskenyt Niko Ojamäki pisteillä 3+0=3.

Ottelu alkaa kello 17:00. Liput Kärppien kotiotteluihin myy Ticketmaster.

Kokoonpanot

Kärpät

1. KENTTÄ

#13 Junttila, Julius
#23 Kemppainen, Joonas
#81 Leskinen, Ville
#55 Ohtamaa, Atte
#8 Rundblad, David

2. KENTTÄ

#63 Koivunen, Ville
#37 Kunyk, Cody
#11 Emanuelsson, Petter
#71 Byström, Ludwig
#7 Niemelä, Topi

3. KENTTÄ

#77 Turunen, Teemu
#74 Tiivola, Peter
#20 Björkqvist, Kasper
#4 Kivistö, Tommi
#28 Niemelä, Mikko

4. KENTTÄ

#59 Hermonen, Julius
#57 Hyry, Arttu
#12 Anttila, Marko
#25 Paaso, Arttu

MAALIVAHDIT

#32 Blomqvist, Joel
#31 Meriläinen, Leevi

Tappara

1. KENTTÄ

#19 Savinainen, Veli-Matti
#21 Lehterä, Jori
#9 Merelä, Waltteri
#33 Vittasmäki, Veli-Matti
#13 Kemiläinen, Valtteri

2. KENTTÄ

#91 Puhakka, Petteri
#27 Tanus, Kristian
#59 Kelleher, Tyler
#52 Matushkin, Maksim
#5 Seppälä, Mikael

3. KENTTÄ

#74 Henriksson, Jere
#11 Virta, Patrik
#71 Kuusela, Kristian
#61 Jurgens, Casimir
#4 Thomas, Ben

4. KENTTÄ

#17 Nieminen, Viljami
#96 Moilanen, Sami
#86 Granath, Philip
#28 Ahlroth, Jesper

MAALIVAHDIT

#1 Heikkinen, Vilho
#30 Heljanko, Christian

Ottelun tilastot

1. erä
11:30 #4 Ben Thomas 2 min kampitus
2. erä
#77 Teemu Turunen 1-0
#4 Tommi Kivistö, #20 Kasper Björkqvist
26:51
32:51 #9 Waltteri Merelä 2 min kiinnipitäminen
37:46 #21 Jori Lehterä 2 min poikittainen maila
#13 Julius Junttila 2 min huitominen 37:46
3. erä
#57 Arttu Hyry 2-0
#71 Ludwig Byström, #12 Marko Anttila
49:50
55:42 #19 Veli-Matti Savinainen 2 min pelin viivyttäminen
#12 Marko Anttila 3-0 TM
#23 Joonas Kemppainen, #4 Tommi Kivistö
55:42
Maalivahdit
#60 Rasmus Reijola 5+3+2=10
#39 Filip Lindberg 5+11+5=21
Rangaistukset
1 x 2 min = 2 min 4 x 2 min = 8 min
Yleisömäärä
5845

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Vaikea ilta Oulussa - Kärpät voittivat maalein 3–0

Tappara kärsi Liiga-kauden avaustappionsa lauantaina Oulussa, jossa kotijoukkue Kärpät oli vahvempi lukemin 3–0. Vilho Heikkinen torjui uransa ensimmäisessä pääsarjaottelussa 24 laukausta.

Tappara kärsi lauantaina kauden avaustappionsa Oulussa, jossa kotijoukkue Kärpät oli vahvempi loppulukemin 3–0. Kirvesrintojen ratkaisutehokkuus ei ollut ottelussa aivan parhaalla tasolla, joka lopulta ratkaisi pelillisesti tiukan kamppailun oululaisille. Vilho Heikkinen pelasi Tappara-maalilla Liiga-uransa debyyttiottelun torjuen yhteensä 24 laukausta.

Avauserä oli kärkiseurojen välillä todella tasainen. Tappara aloitti ottelun erinomaisesti, mutta Kärpillä ei kestänyt kauaa päästä mukaan peliin. Kirvesrinnoista esiin nousi erityisesti alaketjujen loistava pelaaminen hyökkäyalueella samalla, kun kärkipelaajilla oli vaikeampi erä. Vilho Heikkinen torjui Liiga-uransa avauserässä peräti 11 oululaisten yritystä, toisessa päässä Joel Blomqvist nappasi kiinni yhdeksän laukausta.

Erityisen plusmerkkisesti sinioransseista suoritti Jere Henriksson. 21-vuotias oululaislähtöinen laituri sai aikaan kaksi erittäin vaarallista maalipaikkaa: ensimmäisellä kerralla Blomqvistin huipputorjunta pelasti ottelun avausmaalin syntymisen, toisella kerralla Atte Ohtamaa onnistui pysäyttämään läpiajoon karkaamassa olleen nuorukaisen.

Erän puolivälissä Tapparalla oli hankalampaa puolustusalueella, joka johti ottelun ensimmäiseen erikoistilanteeseen Ben Thomasin otettua kaksiminuuttisen David Rundbladin kampittamisesta. Kärppien ylivoima oli erittäin vaarallista, mutta kirvesrinnat onnistuivat Heikkisen johdolla pysäyttämään kotijoukkueen yritykset.

Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa 0–0.

Toinen erä oli Tapparalle vaikea. Kärpät olivat heti erän alusta saakka paremmalla ilmeellä kaukalossa, ja joukkue sai aikaan useita pitkiä pyörityksiä kirvesrintojen puolustusalueelle. Tapparan harvat tilanteet syntyivät nopeista pistoista oululaisalueelle, mutta yritykset olivat harmillisen heikolla tasolla. Vilho Heikkinen oli maalillaan todella hyvä torjuen yhdeksän laukausta, toisessa päässä Joel Blomqvist venyi seitsemään koppiin.

Ajassa 26:51 oululaiset onnistuivat ohittamaan Heikkisen ja tekemään ottelun avausmaalin. Tommi Kivistä toimitti kiekkoa viivasta maalille, jossa vahvaa maskia tehnyt Teemu Turunen onnistui ohjaamaan joukkueensa 1–0 -johtoon.

Kuusi minuuttia avausmaalin jälkeen isännät pääsivät kokeilemaan ottelun toista ylivoimaansa Waltteri Merelän otettua kaksi minuuttia Cody Kunykin kiinnipitämisestä. Tällä kertaa kirvesrintojen alivoima toimi erittäin hyvin, eivätkä Kärpät olleet lähelläkään johdon lisäämistä.

Erän lopussa joukkueet joutuivat pelaamaan kaksi minuuttia tasavajaalla, kun Jori Lehterä ja Julius Junttila joutuivat pitkään jatkuneen nahistelun jälkeen kumpikin jäähylle. Lehterän syyksi kirjattiin poikittainen maila, Junttilalle puolestaan huitominen. Oululaisten konkarihyökkääjä Marko Anttila pääsi erikoistilanteen aikana karkaamaan läpiajoon, mutta Vilho Heikkinen onnistui nollaamaan torjunnallaan "Mörön".

40 minuutin jälkeen Kärpät johtivat kotiotteluaan lukemin 1–0.

Tappara alotti päätöserässä tasoituksen jahtaamisen erittäin vahvalla pelillä. Kirvesrintojen hyökkääminen painosti hienosti Kärpät puolustusasemiin, mutta oululaiset onnistuivat pelaamaan vaarallisimmat tekopaikat lähes kokonaan pois.

Kotijoukkue tuplasi johtonsa ajassa 49:50. Marko Anttilan ja Ludwig Byströmin yritykset epäonnistuivat, mutta kolmantena laukojana Arttu Hyry onnistui iskemään maalin kulmalta kiekon Heikkisen selän taakse.

Sinioranssien valmennusjohto yritti rohkeaa ratkaisua vetämällä hyvän debyyttiottelun pelanneen Heikkisen ulos maaliltaan lähes viisi minuuttia ennen ottelun päätössummeria. Kuudella kenttäpelaajalla ehdittiin pelata ainoastaan 27 sekuntia ennen kuin Marko Anttila onnistui upottamaan kiekon tyhjään Tappara-maaliin. Kun Veli-Matti Savinainen otti vielä samanaikaisesti kaksiminuuttisen pelin viivyttämisestä, oli vuori liian korkea kiivettäväksi.

Tappara kärsi lopulta kauden avaustappionsa Kärpille maalein 3–0.

Kirvesrinnat ovat askissa seuraavan kerran tulevana keskiviikkona 21. syyskuuta, kun joukkue saa vastaansa Nokia Arenalle HPK:n. Ottelu alkaa tuolloin kello 18:30. Liput otteluun voit hankkia Tapparan verkkokaupasta sekä joukkueen toimistolta osoitteesta Kissanmaankatu 9.