Tiistai 23.02 KLO 18:30

VS.

3 - 0
0-0, 2-0, 1-0
0

Kolmen ottelun viikko alkaa tiistaina Hämeenlinnasta

Tappara aloittaa kolmen ottelun viikkonsa Hämeenlinnasta, kun joukkue matkaa HPK:n vieraaksi. Kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen päättyi Hakametsässä Tapparan 3-2 voittoon.

Helmikuun härkäviikon saavat jatkoa, kun Tappara matkustaa viikon ensimmäiseen otteluun Hämeenlinnaan, jossa vastaan tulee HPK. Hämeenlinnalaisten kausi on ollut vaikea, mutta viime aikoina joukkue on saanut myös kauan kaivattuja onnistumisia.

HPK majailee sarjataulukon 14. sijalla, kun joukkueen takaa löytyy ainoastaan JYP. Viidestä edellisestä ottelustaan Kerho on kuitenkin voittanut peräti neljä, vaikkakin ainoastaan yksi niistä on tullut pudotuspeliviivan yläpuolella olevaa joukkuetta vastaan. Hämeenlinnalaisten hyvää virettä ei pidä kuitenkaan aliarvioida, varsinkaan hyvin pisteitä takoneen ykkösketjun vuoksi.

HPK:lta sivussa tiistain kamppailusta on ainoastaan tähtihyökkääjä Jere Innala, joka on ollut hämeenlinnalaisten toiseksi paras pistemies. HPK:n sijoituksen ja viimeaikaisten otteiden vuoksi ottelusta voi heidän osaltaan odottaa kovaa kamppailua elintärkeistä sarjapisteistä, jotka voivat parhaassa tapauksessa siivittää hämeenlinnalaiset jopa pudotuspeleihin.

HPK:n kultakypäränä ottelussa luistelee Petri Kontiola. Tappara-nutustakin tuttu 36-vuotias keskushyökkääjä on kauden 38 ottelussaan iskenyt tehot 7+27=34. "Konnan" syöttöpisteet tällä kaudella riittävät koko Liigan tilastossa jaettuun toiseen sijaan.

Myös Tappara kärsii edelleen poissaoloista. Viime viikko kuitenkin osoitti, että joukkue pystyy pelaamaan voittavaa jääkiekkoa myös vajaalla kokoonpanolla. Siinä missä kokoonpanon ulkopuolelta joukkueeseen nousseet pelaajat ovat käyttäneet näytönpaikkansa hyväkseen, ovat runkopelaajat onnistuneet ottamaan entistä suuremman roolin. Tämä auttoikin Tapparan voittamaan viime viikon neljästä ottelusta kolme.

Sarjataulukossa Tappara on vaivihkaa kohonnut jo neljännelle sijalle. Kymmenen ottelun kuntopuntarilla sijoitus kohoaa toiseksi. Suurimpia syitä sinioranssien lennolle ovat olleet tiivis joukkuepuolustus ja erittäin vakuuttava maalivahtipeli. Joukkue onkin jälleen valmis uuteen viikkoon ja uusiin haasteisiin.

Tapparan kultakypärä löytyy tiistaina Kristian Kuuselan päästä. Vuodesta toiseen huikealla tasolla operoiva hyökkääjä on kauden 36 ottelussaan kasvattanut pistetiliään tehoin 4+28=32.

Ottelu Hämeenlinnassa alkaa kello 18:30.

Kokoonpanot

HPK

1. KENTTÄ

#61 Ikonen, Juuso
#27 Kontiola, Petri
#48 Puustinen, Valtteri
#42 Laatikainen, Arto
#63 Eronen, Elmeri

2. KENTTÄ

#28 Nenonen, Markus
#26 Tikka, Tommi
#86 Kombe, Kristjan
#37 Ikonen, Ossi
#56 Lukka, Santeri

3. KENTTÄ

#29 Ruokonen, Miro
#64 Kainulainen, Harri
#34 Hakanen, Santtu
#12 Kankaanperä, Markus
#43 Latvala, Otto

4. KENTTÄ

#53 Ronkainen, Miska
#14 Lahtela, Mikko
#81 Monto, Joona
#58 Jeskanen, Valtteri

MAALIVAHDIT

#35 Laurikainen, Eetu
#60 Lebedeff, Daniel

Tappara

1. KENTTÄ

#71 Kuusela, Kristian
#11 Virta, Patrik
#9 Bertrand, Charles
#52 Matushkin, Maksim
#72 Kinnunen, Santtu

2. KENTTÄ

#27 Tanus, Kristian
#42 Rauhala, Otto
#93 Vanhatalo, Lassi
#4 Suhonen, Teemu
#55 Parlett, Blake

3. KENTTÄ

#59 Nättinen, Topi
#28 Malinen, Jarkko
#38 Simontaival, Kasper
#24 Blood, Ben
#15 Utunen, Toni

4. KENTTÄ

#74 Henriksson, Jere
#96 Moilanen, Sami
#91 Puhakka, Petteri
#5 Rouhiainen, Jere

MAALIVAHDIT

#30 Heljanko, Christian
#1 Piiroinen, Kari

Ottelun tilastot

1. erä
3:29 #11 Patrik Virta 2 min koukkaaminen
#29 Miska Ronkainen 2 min estäminen 13:36
2. erä
#43 Otto Latvala 2 min koukkaaminen 22:47
29:17 #11 Kasper Simontaival 2 min pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
#63 Elmeri Eronen 1-0 YV
#72 Petri Kontiola, #48 Valtteri Puustinen
29:24
#48 Valtteri Puustinen 2-0
#14 Juuso Ikonen, #72 Petri Kontiola
33:08
#20 Mikko Lahtela 2 min estäminen 35:03
3. erä
43:09 #91 Petteri Puhakka 2 min kampitus
53:21 #96 Sami Moilanen 2 min kampitus
55:51 #9 Charles Bertrand 2 min liian monta pelaajaa jäällä
#48 Valtteri Puustinen 3-0 TM
#3 Santeri Lukka, #37 Ossi Ikonen
59:08
Maalivahdit
Rangaistukset
3 x 2 min = 6 min 5 x 2 min = 10 min
Yleisömäärä
0

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Vaikea ottelu Hämeenlinnassa päättyi tappioon

Tappara aloitti kolmen ottelun viikkonsa tappiolla HPK:lle lukemin 3-0. Kotijoukkueen maalivahti Eetu Laurikainen oli uskomattomassa vireessä ja torjui peräti 35 kertaa, joista 20 sattui toiseen erään.

Tappara aloitti kolmen ottelun viikkonsa tappiolla, kun HPK oli kotiottelussaan vahvempi lukemin 3-0. Kamppailun suurin tähti oli HPK:n maalivahti Eetu Laurikainen, jonka nollapeli vaati peräti 35 torjuntaa. Tappara sai myös hyviä tilanteita, mutta Laurikainen oli täysin ohittamaton.

Avauserässä kummankin joukkueen otteissa oli parannettavaa. HPK pelasi aktiivista karvauspeliä, jonka vuoksi Tappara ei pystynyt luomaan hyviä tilanteita. Isäntien otteissa puolestaan oli näkyvissä selvää hosumista, ja Tapparalla olikin helppo työ katkaista hämeenlinnalaisten hyökkäykset.

Kumpikin joukkue pääsi pelaamaan avauserässä ylivoimaa. Ensimmäisenä vuorossa oli HPK, kun Patrik Virta passitettiin jäähyaitioon maalinedustilanteesta koukattuaan isäntien pelaajaa. Illan ensimmäinen ylivoima oli tulokseton ja Tapparan alivoima hoiti hienosti tehtävänsä. 13 minuutin kohdalla HPK:n Miska Ronkaiselle puhallettiin kahden minuutin estämisrangaistus hänen taklattuaan keskialueella kiekotonta Kristian Tanusta. Tapparan ylivoima ei kuitenkaan onnistunut avaamaan maalihanoja, vaikka joukkue pääsikin hyville paikoille.

Kahdenkymmenen minuutin jälkeen lukemat Hämeenlinnassa olivat tasan 0-0.

Toinen erä oli Tapparalta huomattavasti parempi kuin ensimmäinen. Ensimmäisen puolen erästä sinioranssit hallitsivat kentän tapahtumia, eikä HPK päässyt hyökkäämään. Erän alkuminuuteilla Tappara pääsi myös pelaamaan ylivoimaa, kun Otto Latvala joutui kärsimään kahden minuutin estämisrangaistusta. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

Tapparan illan toinen alivoima puhallettiin maalivahti Christian Heljangolle, kun hän viskasi kiekon katsomoon. Rangaistus kostautuikin pahimmalla mahdollisella tavalla, kun Elmeri Eronen laukoi kovan lämärin Heljangon selän taakse ja avasi ottelun maalinteon.

Vajaata viittä minuuttia myöhemmin isännät pääsivät juhlimaan jo toista osumaansa, kun Valtteri Puustinen iski kiekon nopean hyökkäyksen päätteeksi Tapparan verkkoihin.

Kirvesrinnoilla oli erässä todella paljon paikkoja tehdä maali, mutta kotijoukkueen Eetu Laurikainen oli ilmiliekeissä. Maalivahti jäädytti muun muassa Kasper Simontaipaleen läpiajon ja Kristian Tanuksen laukauksen komealla syöksytorjunnalla.

Toiselle erätauolle siirryttiin takaa-ajoasemissa, kun HPK johti kamppailua lukemin 2-0.

Tapparan päätöserä oli erittäin rikkonainen joukkueen kärsimien rangaistusten takia. Alivoimien takia myöskään kunnon kirivaihetta ei saatu missään vaiheessa päälle.

Erän ensimmäinen rangaistus puhallettiin Petteri Puhakalle kampituksesta. Alivoima kuitenkin kesti, eikä HPK päässyt lisäämään johtoaan. 53. ja 55. peliminuutti toivat Tapparalle kaksi jäähyä lisää, kun Sami Moilanen joutui kärsimään kampitusrangaistusta ja Charles Bertrand komennettiin jäähyaitioon Tapparan väärän vaihdon vuoksi.

HPK:n Valtteri Puustinen pääsi vielä viimeisellä peliminuutilla lyömään viimeisen naulan arkkuun, kun hän pääsi vetämään kiekon keskialueelta tyhjään rysään. Näin ollen HPK voitti kamppailun lukemin 3-0.

Tappara jatkaa ottelu-urakkaansa heti huomenna keskiviikkona, kun kotiottelussa vastaan asettuu JYP. Huominen KirvesLive-lähetys on kaikille katsojille ilmainen! Asiantuntijana studiossa toimii Tappara-legenda Ville Nieminen. Studioisäntänä toimii KirvesCastista tuttu Juha Kivelä. Livestudio pyörähtää käyntiin kello 17:45.