#76

Anton Levtchi

Vasen laitahyökkääjä (Left)
182cm 84kg 28.11.1995 (27v)

2022 - 2023

Ottelut

16

+/-

0

Jäähyt

31

Maalit

6

Syötöt

7

Pisteet

13


Syntymäpaikka: Varkaus

Sopimus: 6. kausi, Sopimus päättyy 2023


Viime kausi (2022-23)

Lähti Liigan pistekuninkuuden ja Suomen mestaruuden jälkeen kokeilemaan siipiään Pohjois-Amerikkaan Florida Panthersin organisaatioon. Pelasi joukkueen farmiseurassa Charlottessa 35 ottelua tehoin 8+9=17, ja pääsi pukemaan myös kahteen NHL-otteluun. Palasi kesken kauden takaisin kotiin, ja voitti sekä CHL-mestaruuden että uransa toisen Suomen mestaruuden.

Seurajoukkueura

Tapparan oma kasvatti on pelannut kolme täyttä kautta A-nuorissa, ensimmäisellä teki 25 pistettä, seuraavalla 42 pistettä ja viime kaudella jo 49. Oli käynyt seitsemän pelin verran haistelemassa A-nuorten SM-liigaa jo kaudella 2012-13, jolloin pelasi B-nuorissa ja teki peräti 73 pistettä 43 ottelussa, niistä 30 maalia. Vuotta aiemmin C-nuorissa syntyi 96 tehopistettä – silloin vain 34 pelissä (mukana luvuissa myös kahdeksan SM-karsintaottelua). Kaudella 2015-16 pelasi ensimmäiset yhdeksän miesten peliään Mestiksen LeKissä. Seuraavalla kaudella teki Liiga-debyyttinsä 13 ottelulla ja samaan aikaan nousi Mestis-peleissä tehomieheksi tekemällä 11+17=28 pistettä 35 pelissä. Liigaura ei auennut kunnolla vielä seuraavalla kaudella 2017-18, vaan liigapelejä tuli vain 17 ja syöttöpisteitä yksi. Läpimurto liigatasolle tapahti kaudella 2018-19, kun pelasi täyden kauden ja teki pisteitäkin 4+19=23. Seuraavalla kaudella otti jälleen suuria harppauksia eteenpäin ja tuplasi yhden kauden piste-ennätyksensä lukemiin 13+33=46. Kaudella 2020-21 pelejä kertyi kymmenen vähemmän, mutta pisteitä syntyi silti komeat 16+29=45. Voitti kaudella 2021-22 Liigan pistekuninkuuden iskemällä 55 ottelussa hurjat 61 tehopistettä, jonka jälkeen suuntasi vajaaksi kaudeksi Florida Panthersin NHL-organisaatioon.


Maajoukkueura

Teki A-maajoukkuedebyyttinsä 16.12.2021 Venäjän EHT-turnauksessa Tsekkiä vastaan, ja onnistui heti maalinteossa. Maaotteluita kertyi kauden aikana kaksi, joissa pisteet 1+1=2.

1. ottelu Liigassa: 16.12.2016 Ilves-Tappara
1. syöttöpiste Liigassa: 23.9.2017 Tappara-JYP
1. maali Liigassa: 17.11.2018 Ässät-Tappara


Kausiennätys LiigassaOtteluennätys Liigassa
61 pistettä (2021-22)1+4=5 (12.3.2020 Tappara-KooKoo)
26 maalia (2021-22)2 maalia
35 syöttöä (2021-22)4 syöttöä


5 pisteen otteluita: 1 kpl

4 pisteen otteluita: 3 kpl
3 pisteen otteluita: 7 kpl


Tilastot

#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 33 6 5 16 116 1,93
2. Ilves 60 32 7 4 17 114 1,90
3. Lukko 60 28 8 5 19 105 1,75
4. Pelicans 60 30 4 5 21 103 1,72
5. KalPa 60 28 5 8 19 102 1,70
6. HIFK 60 24 8 9 19 97 1,62
7. Kärpät 60 24 7 10 19 96 1,60
8. Ässät 60 25 5 6 24 91 1,52
9. TPS 60 21 10 8 21 91 1,52
10. KooKoo 60 19 11 5 25 84 1,40
11. Jukurit 60 24 5 1 30 83 1,38
12. HPK 60 17 9 14 20 83 1,38
13. JYP 60 17 9 5 29 74 1,23
14. Sport 60 16 3 9 32 63 1,05
15. SaiPa 60 8 7 10 35 48 0,80

Pelaajatilastot

Pisteet
#21 Jori Lehterä
57
#19 Veli-Matti Savinainen
44
#13 Valtteri Kemiläinen
42
#20 Niko Ojamäki
41
#52 Maksim Matushkin
36
#9 Waltteri Merelä
33
#91 Petteri Puhakka
29