Keskiviikko 05.05 KLO 18:30

VS.

7 - 1
4-0, 3-0, 0-1
0

Kauden viimeinen kamppailu keskiviikkona - Tappara taistelee pronssimitaleista Helsingissä

Tappara päättää kautensa pronssiottelussa Helsingissä, kun vastaan luistelee HIFK. Punapaidat hävisivät semfinaalisarjansa TPS:lle.

Tappara pelaa kauden 2020-21 viimeisen ottelunsa keskiviikkoiltana Helsingissä, jossa vastaan asettuu HIFK. Joukkueet kohtasivat runkosarjan aikana neljä kertaa, joista punapaidat onnistuivat viemään nimiinsä kolme. Jokainen kamppailu päättyi kuitenkin yhden maalin erolla, ja varsinaisella peliajalla taistelu päättyi ainoastaan kerran.

HIFK sijoittui runkosarjassa koko Liigan toiselle sijalle kerättyään 50 ottelusta 96 pistettä keskiarvolla 1,92. Playoffseissa joukkue pudotti ensin neljännesfinaaleissa Oulun Kärpät suoraan kolmessa ottelussa, mutta semifinaaleissa TPS oli vahvempi voitoin 3-1. Kärppiä vastaan punaiset tykittivät peräti 13 täysosumaa, mutta turkulaiset onnistuivat pitämään helsinkiläiset ainoastaan kahdeksassa maalissa.

Playoffseissa joukkueen parhaat pistenikkarit ovat olleet ruotsalaishyökkääjä Sebastian Dyk ja hieman yllättäen nelosketjun työmyyräksi urallaan profiloitunut Micke-Max Åsten. Kumpikin peluri on iskenyt kevään taistoissa yhteensä seitsemän tehopistettä. Punapaitojen runkosarjan parhaat pistemiehet eivät toistaiseksi ole loistaneet tulostauluilla. Maalinsuulla Frans Tuohimaa on torjunut kiekkoja 90,16 prosentin tarkkuudella ja päästänyt keskimäärin 2,37 osumaa ottelua kohden.

Tappara aloitti playoffs-urakkansa kaatamalla neljännesfinaaleissa Kuopion KalPan otteluvoitoin 3-1. Semifinaaleissa vastaan asettui runkosarjan ylivoimaisesti voittanut Rauman Lukko, joka eteni tiukan neljännen ottelun jälkeen finaaleihin voitoin 3-1. Huomionarvoista on se, että ainoastaan kaksi kahdeksasta ottelusta on päättynyt yli yhden maalin erolla.

Sinioranssien riveistä on helppo nimetä playoffsien suurimmat onnistujat. Maalivahti Christian Heljanko on torjunut kiekkoja upeasti 93,18 tehokkuudella ja päästänyt keskimäärin 1,79 maalia ottelua kohden. Lukemista ei kuitenkaan näe sitä, miten Heljanko on tarjonnut joukkueelle mahdollisuuden voittaa vaikeinakin hetkinä. Kenttäpelaajista kapteeni Jukka Peltola on ollut täysin omaa luokkaansa, sillä hän on iskenyt kahdeksassa kamppailussa tehot 3+4=7. Pisteitä on karttunut neljä enemmän kuin lähimmällä haastajalla. "Jugin" plusmiinus-tilasto on myös kahdeksan astetta plussan puolella.

Pronssiottelu Helsingin jäähallissa alkaa kello 18:30.

Kokoonpanot

HIFK

1. KENTTÄ

#76 Sallinen, Jere
#15 Lundell, Anton
#21 Leskinen, Ville
#49 Bernhardt, David
#28 Ahonen, Rony

2. KENTTÄ

#18 Tallberg, Teemu
#25 Broadhurst, Alexander
#54 Dyk, Sebastian
#6 Lyytinen, Joonas
#57 Motin, Johan

3. KENTTÄ

#85 Saarinen, Jesse
#95 Borgström, Henrik
#51 Jääskä, Juha
#8 Varakas, Ville
#29 Winberg, Tobias

4. KENTTÄ

#45 Åsten, Micke-Max
#44 Väänänen, Miro
#19 Keränen, Juho
#24 Teräväinen, Eero

MAALIVAHDIT

#50 Tuohimaa, Frans
#31 Halonen, Niilo

Tappara

1. KENTTÄ

#76 Levtchi, Anton
#11 Virta, Patrik
#81 Peltola, Jukka
#52 Matushkin, Maksim
#13 Kemiläinen, Valtteri

2. KENTTÄ

#27 Tanus, Kristian
#42 Rauhala, Otto
#9 Bertrand, Charles
#73 Moravcik, Michal
#72 Kinnunen, Santtu

3. KENTTÄ

#67 Smejkal, Jiri
#28 Malinen, Jarkko
#93 Vanhatalo, Lassi
#4 Suhonen, Teemu
#15 Utunen, Toni

4. KENTTÄ

#91 Puhakka, Petteri
#96 Moilanen, Sami
#74 Henriksson, Jere
#24 Blood, Ben

MAALIVAHDIT

#30 Heljanko, Christian
#49 Hrachovina, Dominik

Ottelun tilastot

1. erä
#85 Jesse Saarinen 1-0
#49 David Bernhardt, #51 Juha Jääskä
4:37
#76 Jere Sallinen 2-0
#8 Ville Varakas, #12 Ville Leskinen
5:48
10:51 #66 Jere Henriksson 5 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus
10:51 #96 Jiri Smejkal 20 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus -
#45 Micke-Max Åsten 3-0 YV
#24 Eero Teräväinen, #57 Johan Motin
14:56
#95 Henrik Borgström 4-0 YV
#12 Ville Leskinen, #15 Anton Lundell
15:44
2. erä
#76 Jere Sallinen 5-0
#12 Ville Leskinen, #15 Anton Lundell
20:32
#18 Teemu Tallberg 6-0
#54 Sebastian Dyk, #25 Alexander Broadhurst
21:16
#8 Ville Varakas 7-0
#25 Alexander Broadhurst, #54 Sebastian Dyk
24:26
31:10 #3 Toni Utunen 2 min pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
3. erä
45:34 Videotarkistus - ei maalia
45:51
#81 Jukka Peltola 7-1
#76 Anton Levtchi, #20 Michal Moravcik
#14 Rony Ahonen 2 min pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon 49:51
Maalivahdit
Rangaistukset
1 x 2 min = 2 min 1 x 5 min + 1 x 20 min + 1 x 2 min = 27 min
Yleisömäärä
0

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Tapparan historiallinen mitaliputki päätökseen

Tapparan historiallinen mitaliputki tuli päätökseensä, kun HIFK oli pronssiottelussa vahvempi lukemin 7-1. Edellisen kerran sinioranssit ovat jääneet mitaleitta vuonna 2012.

Tapparan ja HIFK:n välinen pronssiottelu päättyi helsinkiläisten selvään 7-1 -voittoon. Kirvesrintojen ainoasta osumasta vastasi päätöserässä kapteeni Jukka Peltola. Neljännen sijan myötä sinioranssit jäivät ilman mitaleja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012.

Pronssiottelun avauserä oli Tapparalle tervanjuontia. Kotijoukkue HIFK tuli peliin selvästi valmiinpana kuin sinioranssit, joka näkyi myös tulostaululla. Punapaidat karvasivat erittäin aktiivisesti, joka johti kirvesrintojen avauspelin heikkouteen. Christian Heljangolle kirjattiin erän aikana yhdeksän ja Frans Tuohimaalle puolestaan kahdeksan torjuntaa.

Kun peliä oli ehtinyt kulua vajaat viisi minuuttia, löytyi kiekko ensimmäistä kertaa kirvesrintojen maalista. Osuman viimeisteli veteraanihyökkääjä Jesse Saarinen ohjaamalla ruotsalaispuolustaja David Bernhardtin syötön verkkoon. Ottelu ehti vanheta reilun minuutin, kun tilanne oli jo 2-0. Tällä kertaa asialla hääri helsinkiläisten kapteeni Jere Sallinen.

Tappara sai lisää ongelmia erän puolivälissä. Tsekkiläishyökkääjä Jiří Smejkal taklasi puolustaja Tobias Winbergiä päähän, josta hänelle tuomittiin 5+20 minuutin rangaistus. Winberg ei pystynyt jatkamaan ottelua. Alivoiman alussa sinioranssit saivat erittäin hyviä maalipaikkoja, joista parhaana mieleen jäi Jarkko Malisen läpiajo.

Alivoiman jälkimmäinen puolisko puolestaan kului kotijoukkueen hallinnassa. Ajassa 14:56 HIFK:n kevään paras pistemies Micke-Max Åsten ohjasi kiekon Heljangon selän taakse ja vei joukkueensa jo 3-0 johtoon. Vajaata minuuttia myöhemmin Henrik Borgström onnistui vetämään kiekon jälleen sinioranssien maaliin.

HIFK johti pronssiottelua avauserän jälkeen murskaavin 4-0 -lukemin.

Toisessa erässä pelinkuva ei muuttunut käytännössä lainkaan. Helsinkiläiset jatkoivat aktiivista karvauspeliään, joka tuotti tulosta. Tappara ei pystynyt vastaamaan kotijoukkueen asettamaan rimaan.

Kun toista erää oli kulunut ainoastaan 32 sekuntia, karkasi HIFK jo 5-0 -johtoon. Joukkueen kapteeni Jere Sallinen onnistui jo toistamiseen sytyttämään punalampun. 44 sekuntia myöhemmin Teemu Tallberg iski punapaidoille jo illan kuudennen osuman, jonka jälkeen Christian Heljanko teki tolppien välissä tilaa Dominik Hrachovinalle.

Maalivahdin vaihto ei onnistunut herättämään joukkuetta. 24. peliminuutin kohdalla puolustaja Ville Varakas onnistui ohittamaan tsekkiläisvahdin.

Tapparan illan toinen rangaistus puhallettiin puolustaja Toni Utuselle, koska hän viskasi epähuomiossa kiekon katsomoon. Alivoimapeli toimi hyvin, ja jälleen sinioranssit saivat vaarallisen maalipaikan miesvajaalla. Asialla hääri kapteeni Jukka Peltola. Kotijoukkueen pakkopeli pyöri vaarallisesti, mutta tuloksettomana.

40 minuutin jälkeen HIFK johti pronssipeliä maalein 7-0.

Kotijoukkueen pelaaminen passivoitui huomattavasti päätöserässä. Tämä johti Tapparan parempaan pelaamiseen erityisesti hyökkäysalueella. Puolustusalueella aikaa vietettiin huomattavasti vähemmän kuin kahdessa ensimmäisessä erässä. Myös sinioranssien avauspelaaminen toimi todella paljon paremmin.

Ajassa 45:34 kiekko löytyi ensimmäistä kertaa HIFK:n maalista. Charles Bertrand onnistui ohjaamaan Valtteri Kemiläisen laukauksen Frans Tuohimaan vartioimaan veräjään. Osuma kuitenkin hylättiin, koska Bertrandin katsottiin ohjanneen kiekkoa korkealla mailalla.

15 sekuntia myöhemmin kiekko päätyi jälleen helsinkiläisten verkkoon, tällä kertaa hyväksytyllä tavalla. Anton Levtchi löysi hienolla syötöllä maalin takaa Jukka Peltolan, joka puttasi kiekon Tuohimaan selän taakse. Osuma oli kapteenin playoffsien neljäs. Levtchin lisäksi myös Santtu Kinnuselle kirjattiin osumaan syöttöpiste.

Erän puolivälissä kotijoukkue otti illan ensimmäisen rangaistuksensa, kun Rony Ahonen laukoi kiekon katsomoon. Tapparan ylivoima toimi mallikkaasti, mutta tulostaululla pakkopeli ei tällä kertaa näkynyt.

Ottelun loppu jäi kiekotteluksi, joskin kirvesrinnat onnistuivat hallitsemaan peliä. Maaleja ei enää nähty, ja HIFK nappasi itselleen pronssimitalit selvin 7-1 -lukemin.

Näin ollen Tapparan historiallisen pitkä mitaliputki katkeaa neljänteen sijaan. Edellisen kerran sinioranssit ovat jääneet mitaleitta vuonna 2012.

Tappara onnittelee HIFK:ta kauden 2020-21 pronssimitalien voittamisesta!

Tappara kiittää kaikkia kannattajiaan ja erityisesti niitä jotka ovat tukeneet seuraa haastavina aikoina. Koko yhteisömme on elänyt hienosti mukana poikkeuksellisella kaudella ja haluamme kiittää kaikkia myös siitä.

Meidän Seura, virtuaaliliput sekä Ketään ei jätetä yksin-kampanjat ovat upeita todisteita Tappara-perheen mahtavasta tuesta, kiitos!

Tapparan kauden 2021-22 joukkue julkistetaan 19.5.2021.