Valokuva: Mikko Pylkkö

Olli Palola teki 2010-luvun puolivälissä tempun, johon yksikään muu ei ollut pystynyt koko Liigan 40-vuotisen historian aikana. Hän voitti sarjan maalikuninkuuden kahtena vuonna peräkkäin. Kaudella 2013-14 Palola iski 27 maalia – tehtyään koko aiemmalla Liiga-urallaan ennen sitä 14 maalia – ja todisti seuraavalla kaudella 2014-15 tykittämällä vielä kaksi maalia enemmän, ettei ollut mikään yhden kauden ihme. Hän oli myös kevään 2015 pudotuspelien paras maalintekijä 11 osumalla.