Finaalisarjassa vastassa tällä kertaa HIFK

Tappara aloittaa neljännen peräkkäisen finaalisarjansa perjantaina. Ässien ja tupla-Kärppien jälkeen neljäntenä finaalivastustajana on runkosarjan voittaja HIFK, jonka edellinen finaalivierailu oli vuonna 2011. Se oli voitokas, kun taas Tapparan kolmen viime kevään finaalit päättyivät tappioon.

HIFK voitti runkosarjan ensimmäistä kertaa SM-liigan 41-vuotisen historian aikana. Se keräsi 60 pelissä 127 pistettä, 17 enemmän kuin kolmanneksi tullut Tappara.

Tappara kuitenkin löi HIFK:n keskinäisissä otteluissa. Neljästä pelistä kolme päättyi kirvesrintojen voittoon. Helsingissä Tappara voitti 5-3 ja 4-1, kun taas Tampereen peleistä Tappara voitti ensimmäisen voittolaukauskisan jälkeen 5-4 ja HIFK vei toisen 4-3.

Pudotuspeleissä molemmat ovat raivanneet tiensä finaaleihin 12 ottelun kautta. HIFK voitti neljännesfinaaleissa Pelicansin voiton 4-2 ja samoilla voittolukemilla välierissä JYPin. Tappara selvitti neljännesfinaaleissa Lukon viidessä matsissa 4-1, mutta tahkosi sitten välierissä Kärppien kanssa tutusti seitsemän peliä ja voitti 4-3.

Viimeksi joukkueet ovat kohdanneet toisensa pudotuspeleissä vuosi sitten neljännesfinaaleissa. Silloin Tappara eteni jatkoon voitoin 4-2. Vuonna 2013 Tappara pudotti HIFK:n samassa vaiheessa voitoin 4-1. Helsinkiläisten viimeisin playoff-voitto Tapparasta on vuodelta 2000, jolloin HIFK voitti Tapparan niin ikään neljännesfinaaleissa 3-1.

Finaaleissa Tappara ja HIFK ovat kohdanneet toisensa vain kerran. Vuonna 1986 Tappara voitti silloin ensimmäistä kertaa pelatun paras-seitsemästä -sarjan voitoin 4-1.

Hyökkäävä IFK, puolustava Tappara – pitävätkö mielikuvat paikkaansa?

HIFK teki jo runkosarjassa eniten maaleja ja tahti on ollut playoff-peleissä jopa kovempaa. Se on tehnyt 12 pelissä kymmenen maalia enemmän kuin Tappara. Mutta vastukset eivät tietenkään ole olleet samat. HIFK:n tie finaaliin on vastustajien osalta ollut kiistämättä helpompi kuin Tapparan – ja niin sen runkosarjan voittajalla pitää totta kai ollakin!

IFK:n Teemu Ramstedt johtaa pudotuspelien pistepörssiä pisteillä 4+10=14. Joonas Rask (12 pistettä) ja puolustajien pistepörssikärki Yohann Auvitu (11 pist) ovat muut 10 pinnan ylittäjät. Auvitun lisäksi Jasse Ikonen ja Corey Elkins ovat tehneet viisi playoff-maalia. Kaikkiaan 14 IFK-pelaajaa on tehnyt maalin playoffeissa.

Tapparan paras pistemies on 3+9=12 kerännyt Kristian Kuusela, jonka lisäksi playoffien maalipörssiä kahdeksalla maalillaan johtava Patrik Laine on kymmenessä tehopisteessä. Välierissä ilman osumia jäänyt Jere Karjalainen on joukkueen toiseksi paras maalintekijä neljällä osumallaan. 11 Tappara-pelaajaa on tehnyt playoffeissa maalin.

Maalissa HIFK:n ykkösvahti on Ville Husso. Hän oli hetken välierien alussa sivussa ja huilasi yhden neljännesfinaalipelinkin, jolloin kakkoskassari Kevin Lankinen pelasi. Tapparassa Tomi Karhunen on ykkösmies, mutta hänkin on pudotuspeleissä sairastelun takia antanut kahdessa ottelussa torjuntavuoron Dominik Hrachovinalle.

HIFK on tilastoykkönen pudotuspelien ylivoimatehokkuudessa, Tappara puolestaan alivoimalla. HIFK on ottanut selvästi vähiten jäähyjä, keskimäärin lähes yhden kaksiminuuttisen vähemmän per peli kuin Tappara, mutta nämä kaikki eivät ole täysin vertailukelpoisia, kun vastustajat ja ottelusarjat ovat olleet eri.

Ylipäätään perjantain avausottelussa on vaikea nojata mihinkään tilastoennakointiin. On vain mielikuvat HIFK vapaasti hyökkäävänä pystysuunnan joukkueena ja Tappara tiukemmin systeemiin nojautuvana tiivimmin puolustavana joukkueena. Joukkueet valmennuksineen tuntevat toisensa taatusti. Se, miten nämä kaksi tyyliä ja joukkuetta kohtaavat kuumassa finaalisarjassa ja sopeutuvat toistensa tekemiseen sen aikana, alkaa hahmottua vasta perjantaina ja lauantaina.

Mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa. Viikonlopun jälkeen ollaan viisaampia sarjan voimasuhteista!

Tero Aalto (Kuva: Miko Pylkkö)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su