Kärki-Tapparan asennemittarina KooKoo

Tiistai 25.10. 18:30 VS.

Viikonlopun huilaustauon jälkeen Tappara palaa tositoimiin tiistaina kotikaukalossaan Hakametsässä. Vastaansa se saa KooKoon. Sarjataulukossa joukkueet ovat tällä hetkellä eri kasteissa.

Tappara lähti viikonlopputauolleen viiden pisteen sarjakärjessä, ja muiden joukkueiden pelatessa kaksi pelipäivää lisää, tuo ero kutistui vain yhdellä. Nyt Tappara on ykkösenä neljä pistettä edellä kolmea tasapisteissä olevaa joukkuetta vastaan, ja niistä jokainen on pelannut vieläpä yhden ottelun enemmän.

Viime viikon peleissään Tappara kukisti HPK:n Hakametsässä maalijuhlassa 6-5 ja tarkemman puolustamisen matsissa Kärpät Oulussa 4-1. 13 ottelun jälkeen Tapparalla on edelleen vain kaksi nollan pisteen matsia ja kaksi yhden pisteen jatkoaikatappiota.

KooKoo puolestaan on taulukossa toiseksi viimeisenä 12 sarjapisteellään yhden jumbosijan Lukkoa edellä. Se on saanut tällä kaudella vasta kaksi voittoa varsinaisella peliajalla, niistä jälkimmäisen viime viikolla Ilveksestä. Ilves-voiton jälkeen se perjantaina voitti JYPin vl-kisassa, mutta palasi tappioiden tielle lauantaina kotonaan SaiPaa vastaan 2-3.

Tällä kaudella Tappara ja KooKoo eivät ole vielä toisiaan kohdanneet. Viime kaudella Tappara voitti kaikki neljä keskinäistä kohtaamista, Hakametsässä varsinaisen peliajan puitteissa ja Kouvolassa jatkoajalla.

Sebastian Repo heti kehissä

Tappara teki viikonloppuna hyökkääjähankinnan, kun viime kaudella 15 maalia Pelicansille tykittänyt mutta tällä kaudella sivuraiteelle joutunut Sebastian Repo liittyi kirvesrintoihin. 20-vuotias hyökkääjä sai jo maanantaina hyvät treenit alle ja nähdään kokoonpanossa heti KooKoota vastaan.

Henrik Haapala ja Veli-Matti Savinainen, Tapparan hyökkääjäkaksikko, on Liigan pistepörssin kärkikaksikko. Haapala on 13 peliin kerännyt 4+14=18 pistettä ja pari ottelua huilannut Savinainen 9+7=16. Isoja lukuja joukkueessa ovat myös Jere Karjalaisen kahdeksan maalia ja puolustaja Valtteri Kemiläisen yhdeksän syöttöpistettä. Maalissa Teemu Lassila torjui voiton Oulussa, mutta se oli hänelle vasta kauden toinen startti. Ykkösvahti on ollut Dominik Hrachovina.

KooKoon kultakypärä on 3+7=10 pistettä tehnyt Juha-Pekka Haataja perässään Kai Kantola (4+4=8). Kantolan lisäksi neljän maalin miehiä ovat Josh Green ja Terry Broadhurst. Kouvolassa on ollut vähän maalivahtiliikennettä heti alkukaudesta. Nyt maalivahtikaksikkona toimii juuri hankittu Leland Irving sekä Samu Perhonen.

Irvingin (AHL) lisäksi Perhonen (HPK), Broadhurst (Brynäs) ja Kantola (Ilves) ovat tämän kauden uusia KooKoo-pelaajia. Kesän hankintoihin kuuluivat vielä hyökkääjät Jarkko Immonen (Sport), Eero Savilahti (Ilves) sekä puolustajat Robin Jacobsson (Leksand) ja Veeti Vainio (Blues). Viime kauden rosterista poissa ovat mm. Frederic Cloutier, Ari Vallin, Mikael Kurki, Matt Watkins, Tuomas Huhtanen, Petri Lammassaari, Anthony Guttig sekä Tapparaan siirtynyt Tomi Peltonen.

Tapparan rosterista on viime peleistä puuttuneet puolustajat Niko Tuhkanen, Pekka Saravo ja Otso Rantakari sekä hyökkääjä Arttu Ilomäki. Siltä osastolta saataneen vähän täydennystä miehistöön jo huomenna.

Tero Aalto (Kuva: Mika Kylmäniemi)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su