Lauantaina Lahteen

Lauantai 9.1. 17:00 VS.

Vuotensa kotivoitolla avannut Tappara jatkaa kohti kevättä ensimmäisenä pysäkkinään Lahti. Pelicans ja Tappara kohtaavat lauantaina kauden kolmannen kerran. Kotivoitoilla on menty tähän asti.

Tappara voitti kauden ensimmäisen keskinäisen pelin Hakametsässä peräti 8-2. Pelicans kuittasi Lahdessa lähes vielä kirvelevämmin, kun se nousi kolmannessa erässä kahden maalin takaa ohi ja teki 4-3 -voittomaalinsa pelin viimeisellä minuutilla.

Pelicansilla on ennen lauantaita lähes viikon tauko, kun se pelasi edellisen kerran viime sunnuntaina, jolloin hävisi kotonaan KalPalle 1-4. Viime aikoina lahtelaisilla ei ole oikein kulkenut, sillä se on voittanut vain kerran kuudessa viime pelissään.

Kolmen viime viikon aikana vain pari kertaa pelannut Tappara oli pitkästä aikaa pelihommissa torstaina, jolloin se voitti kotonaan Bluesin 4-1. Se oli tahmean marras-joulukuun jakson vetäneelle kirvesrinnoille toinen kolmen pinnan voitto kolmeen viime peliin.

Sarjataulukossa Tappara on sijalla viisi, joskin edelleen 2-3 peliä muita vähemmän otteluita pelanneena. Rästipeleissään onnistumalla se nousisi kohinalla kohti terävämpää kärkeä. Kaksi peliä kirvesrintoja enemmän pelannut Pelicans on 10 pistettä vieraita perässä sijalla yhdeksän.

Pelicansilla pelikieltoja

Lauantai-illan isännällä Pelicansilla on vähän kokoonpano-ongelmia, sillä joukkueesta peräti kolme pelaajaa on parhaillaan kärsimässä pelikieltoja. He ovat hyökkääjät Vili Sopanen ja Dane Byers sekä puolustaja Ben Blood. Lisäksi joukkuella oli ainakin viime pelissään tukku loukkaantumisia, pahimpana kultakypärä Juha Leimu, joten varmasti sairastuvalta toivotaan apua pelikieltopoissaoloja korvaamaan.

Lahdessa juhlittaneen lauantaina myös nuorten maailmanmestareita, joita kotijoukkueesta löytyy kolme: hyökkääjät Miska Siikonen ja Sebastian Repo sekä pakki Eetu Sopanen. Tapparan oli tarkoitus tuoda mukaan juhliin oma Patrik Laineensa, mutta perjantain uutiset kertoivat sairastelusta ja Laineen pelikuntoisuus lauantaille hyvin epävarma. Varmuudella kirvesrinnoista sivussa loukkaantuneena on Veli-Matti Savinainen.

Jokin aika sitten Liiga-historian nopeimmat hattutempun iskenyt puolustaja Juha Leimu on Pelicansin paras maalintekijä ja pistemies saldolla 13+11=24. Seuraavina ovat hyökkääjät Ryan Potulny, 21 pistettä ja Juhani Tyrväinen (19). MM-mies Repo kisailee Tapparan Laineen kanssa tulokkaiden pistepörssissä. Revolla on nyt 8+5=13, Laineella 8+8=16.

Tapparan maaliykköseksi nousi torstaina hattutempun iskenyt Arttu Ilomäki, jolla on koossa nyt 12 osumaa. Kultakypärä on kuitenkin koko Liigan pistepörssiykkönen Kristian Kuusela, jolla on 11+24=35 pistettä. Jukka Peltola on kirvesrintojen toiseksi paras, jo 11 pistettä perässä.

Pelicans on valinnut kolmen kassarin nipustaan ykkösmaalivahdiksi Janne Juvosen. Niko Hovinen toimii kakkosena ja Sami Rajaniemi on parhaillaan vuokrattu Kärppiin. Tapparassa Tomi Karhunen on selvästi enemmän pelannut veskari, mutta Dominik Hrachovina pelasi viimeksi ja on hyvässä pelituntumassa HPK-pestinsä jäljiltä. Jompikumpi heistä pelaa lauantaina!

Tero Aalto (Kuva: Mika Kylmäniemi)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su