Perjantaina kärkikaksikon voittaneet vastakkain lauantaina klo 16

Lauantai 12.1. 16:00 VS.

Tapparan viikon toinen kotiottelu pelataan heti perjantain vieraspelin jälkeen lauantaina. Hakametsään vieraaksi saapuu Sport, joka on osunut vastustajaksi kolme kertaa tässä vajaan kuukauden aikana. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo klo 16!

Sport onkin mielenkiintoinen vastustaja, sillä se on tehnyt Liigassa toiseksi eniten maaleja kärki-Kärppien jälkeen mutta myös päästänyt eniten maaleja. Erinomainen esimerkki siitä nähtiin pari viikkoa sitten Tapparan käydessä Vaasassa, kun Sport silloin voitti jatkoajan jälkeen 6-5. Se oli silloin jo joukkueiden neljäs keskinäinen kohtaaminen. Kolme edellistä Tappara oli voittanut, mutta tuossa tuli ensimmäinen tappio.

Kumpikin joukkue pelasi myös perjantaina, joten sen suhteen kumpikaan ei saa lauantaiksi etua. Tappara vieraili Turussa ja nappasi komeasti vierasvoiton maalein 4-2. Voitto oli sille neljäs peräkkäinen. Sport puolestaan onnistui kotihallissaan kaatamaan sarjakärki-Kärpät maalein 2-1. Sport on voittanut neljä viidestä edellisestä pelistään.

Sarjataulukossa eilisten pelien jälkeen tilanne on sellainen, että Tappara nousi kolmen pisteen päähän kakkossijasta, Sport puolestaan kahden pisteen päähän kuutossijasta ja suorasta puolivälierpaikasta. Tapparan ja Sportin välinen piste-ero on yhdeksän.

Perjantainakin Turussa maalinteossa onnistunut Kristian Kuusela on Tapparan ykköspistemies lukemin 12+17=29. Niko Ojamäen 15 osumaa on eniten joukkueesta. Puolustajista tehokkain on ollut 5+15=20 kerännyt Otso Rantakari. Joona Luoto osui Turussa kahdesti ja on tehnyt neljä maalia neljässä viime pelissä. Otto Rauhala on maalannut kolmessa pelissä peräkkäin. Ben Blood sivuaa jo 20 ottelun jälkeen yhden kauden piste-ennätystään Liigassa; Turussa tuli jo 10. tehopiste. Maalissa Christian Heljanko on torjunut nyt 12 ottelua peräkkäin ja on Liigan työllistetyin pelaaja yli 100 peliminuutin erolla seuraavaan. Nicklas Bäckström on pelannut viimeksi joulukuun alussa.

Olavi Vauhkonen teki maalin perjantaina Kärppien verkkoon ja on Sportin kultakypärä pistein 14+18=32. Samoissa pisteissä vähemmillä maaleilla on niin ikään perjantaina maalannut Antti Kalapudas. Joukkueen ykköspyssy on ollut 16 kertaa osunut Roope Talaja. Puolustajista tehokkain on 4+17=21 kerännyt Tony Sund. Maalivahdeista Mika Järvinen on pelannut enemmän kuin Sami Aittokallio. Järvinen torjui myös perjantaina.

Tapparan Matti Järvinen kärsi perjantaina pelikieltonsa ja on lauantaina taas vapaa pelaamaan. Jere Karjalainen ja Tomáš Záborský ovat joukkueen ainoat loukkaantuneina olevat. Sportilta puuttuivat perjantaina puolustajat Jyri Niemi ja Oskari Manninen.

Pelin jälkeen jälkimmäinen puolisko Tapparan joukkueesta jakaa nimikirjoituksia hallin A-käytävällä. Ensimmäinen näistä tilaisuuksistahan oli viikko sitten. Huomenna lauantaina nimmarointivuorossa ovat Christian Heljanko, Valtteri Kemiläinen, Toni Utunen, Aleksi Elorinne, Veli-Matti Vittasmäki, Elias Fälth, Niko Ojamäki, Jarkko Malinen, Otto Rauhala, Juhani Jasu, Tomáš Záborský, Matias Lehtonen, Kristian Kuusela ja Sami Moilanen. Muutokset ovat mahdollisia LeKi-pelikomennusten ja muiden pakottavien syiden takia.

Kuvat: Mika Kylmäniemi


Hakametsässä lauantaina

Ottelun alkamisaika:
16:00

Hallin ovet auki:
15:00

Lipunmyynti auki:
14:30

Tapparan toimisto auki:
12-15

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

Huomaa pelin alkamisaika klo 16!

Pelin jälkeen puolet Tapparan joukkueesta jakaa nimikirjoituksia hallin A-käytävällä. Restelin pisteissä ruokatarjouksia!

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su